Kun ensimmäistä kertaa saavuimme Minerva-torille syksyn alussa, tuskin kukaan meistä aavisti millaiseksi matkamme kohti tutkivaa työtapaa muodostuisi. Vain viisi ihmistä eksyi yhteen kaikkien muiden välttelemän lööpin ympärille, mutta saimme onneksi myöhemmin vielä yhden lisävahvistuksen ryhmäämme. Siitä syksyisen harmaasta päivästä sai alkunsa pitkä ja välillä uuvuttavaltakin tuntunut matkamme kohti tutkimuksen maailmaa.
Kurssi ravisteli meitä kunnolla yliopiston toimintakulttuuriin. Parhaimpana kokemuksena ja oppina kurssista jäi meille käteen kurssin tietynlaisena päätepysäkkinä toiminut tutkijatentti kaikkine vaiheineen. Tentti sujui suunnitelmamme mukaisesti ja saimme hyviä vastauksia meitä askarruttaneisiin kysymyksiin. Arvioidessamme tenttiä jälkikäteen emme muuttaisi paljoakaan, mutta olisi ollut viisasta tuoda tutkijalle kopio tutkimuksesta. Kysymyksemme sisälsivät nimittäin suoria lainauksia tutkimuksesta, eikä tentattava luonnollisestikaan aina heti ymmärtänyt mistä kohdasta tai mistä kysymyksessä oli kyse. Ehdimme kysyä kaikki haluamamme kysymykset 30 minuutissa ja aikaa jäi silti syventää osaa kysymyksistä. Mielellämme olisimme myös jatkaneet keskustelua ja kysymyksiä tutkimuksesta vielä pidempäänkin, mutta ehkä tämän aikarajan myötä keskustelu pysyi kompaktina, eikä lähtenyt rönsyilemään liikoja. Saimme kysymyksistämme hyvää palautetta tutkijalta ja hänen kanssaan oli helppo ja mukava työskennellä koko kurssin ajan. Kurssilla lähestyimme asioita moniulotteisesti ja eri näkökulmista, mikä on herättänyt paljon uusia ajatuksia.
Sami Paavolan tutkimus:
Dynamics of design collaboration: BIM models as intermediary digital objects
Haasteena meillä oli etenkin tutkimuksen aihe, mikä ei koskettanut meitä luokanopettajina lähes ollenkaan, mutta haasteellisuutensa myötä se pakotti työskentelemään ja oppimaan entistä ahkerammin. Tutkimusaihe oli yllättävä ja käsitteli mm. tietomallintamista. Ensimmäisessä oppimistehtävässä saimme katsottua aihetta näkökulmasta, joka oli hyvin vahvasti meitä tulevaisuudessa odottavaa luokkaympäristöä koskeva. Tämä ei auttanut meitä kuitenkaan kognitiivisen tutkimuksemme perehtymisessä ja söi motivaatiota osassa meistä kun muita kurssin tehtäviä olisi täytynyt tehdä. Perehdyimme hyvin nimikkotutkimukseemme ja yritimme syventyä juuri siihen mitä tutkimusryhmä yritti löytää tutkimuksen kohteena olevasta ryhmätyöstä. Omaa ajattelua syvensi erityisesti tutkimuksen osa, jossa esiteltiin käsitteeet scripted coordination ja parallel collaboration. Näiden lähestymistapojen ymmärtäminen antoi paljon. Näiden toimintatapojen ymmärtämisellä on paljon käyttöä kaikilla eri ryhmätyön tasoilla.
Paavolan kanssa käyty haastattelutilaisuuus sekä tentti avasivat tutkimuksen tekoa ja antoivat tutkijuudelle inhimillisyyttä. Tutkimuksen aikana on oltava valmiina sopeutumaan muutoksiin ja reagoimaan tekijöihin, jotka eivät olleet ennustettavissa. Erityisesti olemme oppineet ymmärtämään tutkimuksen teon perusluonnetta, mm. kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen ja tutkimusmenetelmien eroja. Tutkijan kanssa käytyjen keskustelujen ansiosta ymmärsimme, että yksilöiden ja ryhmien toimintamallien muuttaminen voi olla erittäin haastavaa. Jopa “aikuisten maailmassa” uudet toimintamallit ja niiden hyödyntäminen tuovat haasteita. Ryhmämme kanssa oli mitä parhain ja ihanin harjoitella tätä erittäin tärkeää taitoa, ryhmätyöskentelyä.
Reflektoidessamme toimintaamme näin jälkikäteen koemme oppineemme ryhmätöiden tekemisestä paljon. Viimeistä ryhmäkertaa lukuunottamatta, OTR-tuntien keskustelut rönsyilivät ryhmässämme paljon, emmekä saaneet tehtäviä valmiiksi OTR-tuntien puitteissa. Teimme siis kaikki tehtävät lähinnä kotoa käsin, yhdessä, käyttäen google docsia. Työmuotona tämä tuntui sopivan meidän ryhmälle hyvin. OTR-kertojen tuottavuutta olisi voinut parantaa tekemällä selkeän toimintasuunnitelman jokaiselle kerralle. Tällöin työskentely olisi ollut varmaankin jouhevampaa ja tavoitteellisempaa. Sinänsä oli yllättävää, että “aikuisopiskelijanakin” vaaditaan hyvinkin runsasta toiminnan koordinointia. Voidaan sanoa, että tasapuolinen vastuunjako ei toteutunut ryhmässämme täydellisesti. Osa ryhmän ihmisistä työllistyi huomattavasti muita enemmän. Kurssin loppua kohti kaikkien yhteinen työpanos kuitenkin lisääntyi. Tässä auttoi varmasti se, että kurssin loppupuolella ei enää haluttu jättää kurssin etenemisen myötä enemmän tutuksi tulleita ihmisiä ‘’yksin’’ kaiken työkuorman alle. Tältä vastuunjako-ongelmalta olisimme saattaneet välttyä, jos henkilökohtaiset tavoitteet olisi tuotu esille ja ryhmälle asetettu selkeästi oma tavoitteensa heti ryhmätyöskentelyn alussa. Myös omien mielenkiinnon kohteiden esiintuominen olisi auttanut jakamaan tehtävät niin, että niiden tekeminen olisi ollut mielekästä. Selkeä runko projektille, missä kuitenkin jätetty tilaa ja aikaa luovuudelle sekä soveltamiselle, olisi auttanut paljon. Myös helpompi aihe tutkimuksessa olisi saattanut rohkaista kaikkia työskentelemään kovemmin.
Nyt kurssin lopussa voimme olla onnellisia siitä, että suoriuduimme kunnialla tästä kurssista kokonaisuudestaan ja saimme uusia kavereita tutusututtuamme toisiimme paremmin työn tohinassa. Kiitos mielenkiinnostasi, kun jaksoit lukea tekstimme tänne loppuun asti.
Terveisin Santeri Saarinen, Paula Pekkala, Alvar Hilger, Mirella Kuosa, Johannes Gale ja Oona Ruuska
