Gadamerilainen Hermeneu – mikä? Matka kohti tutkivaa työtapaa

 

 

 

“Accipe librum, et devora illum.”                                                                                                                         -Ota kirja ja syö se.                                     (Ilm. 10:9)

”Tutkija murtaa myyttejä! Luonnontiede ei olekaan objektiivista: ”Opetuksessa sijaa tulkinnoille”. Kurssin ensimmäisellä kerralla ympäri Minervatoria oli ripoteltu erilaisia lööppejä, mukaan lukien edellä mainittu otsake koskien luonnontieteiden objektiivisuuden puutteellisuutta. Lööpin otsikko vaikutti heti mielenkiintoiselta ja se herätti meissä kaikissa paljon mielipiteitä, sillä mieleemme muistui heti omat luonnontieteiden oppituntimme peruskoulusta. Mietimme, millaisia oppimiskokonaisuuksia –ja metodeja siellä käytettiin ja miten omat kokemuksemme korreloivat otsikkomme kanssa. Keskusteluidemme pohjalta tulimme siihen tulokseen, että meitä on opetettu siten, että luonnontieteissä asiat on tuotu ilmi faktoina, eikä niissä ole juurikaan ollut sijaa tulkinnoille. Koska omat mielipiteemme olivat ristiriidassa lööpin kanssa, olikin jännittävää saada tietää, minkälaisia argumentteja lööpin väittämän takaa paljastuisikaan.

Saimme tehtäväksemme tutustua nimikkotutkijamme Anniina Leiviskän kirjallisuuskatsaukseen: ”Finitude, Fallibilism and Education towards Non-dogmatism: Gadamer’s hermeneutics in science education”. Jo pelkän otsikon lukemisen jälkeen monilla ryhmäläisillämme meni sormi suuhun, ja pieni epätoivon tunne valtasi joukkomme. Eihän tää ollut yhtään sitä mitä luultiin?

Paneuduttuamme tekstiin ns. punaista lankaa oli todella vaikea löytää tekstin vaikean kielen ja teoreettisuuden takia. Lööppimme otsikko oli erittäin harhaanjohtava, eikä mielestämme liittynyt juurikaan meille annetun tekstin sisältöön. Aluksi tuntui siltä että, lööpistä saatua mielikuvaa oli vaikea liittää Leiviskän tekstiin sen teoreettisen luonteen, konkreettisten esimerkkien puutteen ja koulumaailmaan soveltumattomuuden takia. Saimme sovittua tapaamisen Leiviskän kanssa ja jokainen meistä valmisteli pari kysymystä kirjallisuuskatsaukseen liittyen. Ajatuksena oli, että nimikkotutkijamme pystyisi avaamaan tekstiään ymmärrettävämpään muotoon. Treffit olivat antoisat, mutta punainen lanka oli edelleen hukassa. Asiantuntijakieli ja täysin tuntematon aihe saivat meidät vielä hämilleen. Tästä oli hyvä jatka kohti uusia pettymyksiä!

 

Kirjallisuuskatsaus pohjautui saksalaisen filosofi Hans-Georg Gadamerin ajatuksiin. Keskeistä artikkelissamme oli kiista postmodernin ja modernin kasvatusfilosofian välillä, johon Gadamerin hermeneutiikka pyrkii tarjoamaan paremman ratkaisun. Modernismi pyrkii löytämään kasvatuksenteorialle ja käytännölle universaalisti pätevän rationaalisen perustan. Postmodernismi puolestaan painottaa tiedon ja rationaalisuuden kontekstuaalisuutta. Yksinkertaisesti sanottuna kiista koskee kysymystä: “Päteekö kaikkialla samat kasvatusperiaatteet kulttuurista ja kielestä riippumatta?”  Gadamerin hermeneutiikka pyrkii nousemaan kiistan yläpuolelle ja  ottaa huomioon kulttuurin, historian ja keneltä tieto on peräisin. Ajatuksena kriittinen tarkastelu tietoa kohtaan ja ymmärrys sen epävarmasta luonteesta.

“Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus” – Platon

Hermeneutiikka on nimetty kreikkalaisen Hermes-jumalhahmon mukaan, joka toimi muiden jumalien viestinviejänä. Hermeen hahmoon kuului kreikkalaisen jumaltaruston mukaisesti hyvin inhimillisiä piirteitä, joista tärkein oli ilkikurisuus, joka muutti jopa yksinkertaiset viestit vaikeastitulkittavaan muotoon. Ajatelkaa Tylypahkan räyhähenki Riesua.

Anniina Leiviskä ottaa kantaa Gadamerin filosofian merkittävyyteen koulumaailmassa ja luonnontieteiden opetuksessa.                                                           “I argue that adopting a Gadamerian philosophy of science can have significant consequences for science education.” – Anniina Leiviskä

“Acu tetigisti!” -Osuit naulan kantaan!                                                                                 Aluksi koimme väitteen itsestäänselvyytenä. Tottakai opetus ottaa huomioon kriittisen ajattelut ja tiedon erehtyväisyyden. Mutta, kun lähdimme pohtimaan asiaa oman koulukokemuksemme kautta, ymmärsimme, että Gadamerin filosofian käyttö koulussa on kuitenkin puutteellista. Yleensä tieto esitetään kiveenhakattuina faktoina.

Havainnollistaen,

Aikoinaan ajateltiin maailman olevan litteä ja opetus ei suonut näkemyksen kriittistä tarkastelua tai tutkimista. Tieto esitettiin faktana ja se jo itsessään rajoitti asian käsittelemistä. Aika ei mahdollistanut kriittistä ajattelua yksilölle, ja esitettyjen faktojen haastaminen oli lähes mahdotonta; vaihtoehtoisille teorioille ei annettu tilaa.

Kurssin edetessä sivistyssanojen vyyhdistä kuoriutui viimein se kaivattu punainen lanka. Kun pääsimme paremmin sisään aiheeseen, pystyimme liittämään sen meille tutumpaan kontekstiin, koulumaailmaan. Lähdimme heittelemään ajatuksia aiheen liittämisestä koulumaailmaan käytännön esimerkkien avulla mm. koulukirjojen ja opetusmetodian kautta. Miten kriittiseen ajatteluun voitaisiin kannustaa jo ala-asteella?

Tutkijatentissä huomasimme ajattelumme ja ymmärryksemme tutkimusta kohtaan kehittyneen aivan uudelle tasolle alun hysterian jälkeen. “Sehän puhuu nykyään suomea!!” saimme kiinni Leiviskän vastauksista ja pystyimme muodostamaan keskustelua.  Oli mahtavaa huomata, että minäpystyvyytemme koki suuren harppauksen kurssin aikana ja tutkijatentti toi sille viimeisen silauksen!

Emme pelkää enää kuolemaa, vai pelkäämmekö..?

Akateemisin terveisin, ryhmä 13

xoxo

Riku Hotti, Ville Dahlbacka, Saara Salo, Julia Pesonen, Marja-Kristina Frolova, Hanna Laine, Joel Hämäläinen, Santeri Konu ja Kaisa Koskenkorva