Ryhmä 7: Via Doctorosa – Tutkimuksen tie

Se on ohi nyt! Kurssi on opettanut meille paljon tutkimuksen tekemisestä ja koimme, että arvostus tutkijoiden työtä kohtaan on noussut valtavasti. On hienoa, että tutkijat jaksavat olla niinkin kiinnostuneita tietystä aiheesta, että he jaksavat suuren työmäärän, vaikka aina on mahdollisuus, että tutkimus voidaan hylätä. Mietimme ajoittain, pystymmekö itse samankaltaiseen motivaatioon tulevaisuudessa esimerkiksi kandia tehdessä. Nimikkotutkijastamme Huotilaisesta näkyi vahva asiantuntijuus ja itsevarmuus muun muassa siinä, että hän osasi myös myöntää mitä tiesi, ja mitä ei. Siihen haluaisimme todellakin pyrkiä.

Kurssin aikana painotettiin monta kertaa, että tutkimusta on lähestyttävä kriittisesti. Meille nousikin monta kertaa esille kysymys siitä, miten voisimme tarttua tutkimusta käsitellessä esiintyneisiin ongelmiin. Useasti ongelmien ilmentyessä löysimmekin vastauksen jostakin muualta tutkimuksestamme, joten ongelma selvisi nopeasti. Tutkijatentin jälkeen kuitenkin ymmärsimme, että kirjallisuuskatsaus oli niin hyvin koottu, että oli todella vaikeaa löytää kritisoitavia asioita. Kuitenkin kysymys voi olla siitä, että sellaisia tutkimuksia ei ole, joissa hypoteesi on negatiivinen. Vaikka oli tietenkin hyvä juttu, että tutkimuksemme oli todella laadukas, jäimme kuitenkin kaipaamaan kritisoinnin harjoittelua.

Kurssi osoittautui antoisammaksi, kuin alussa luulimme. Syventyessämme kirjallisuuskatsaukseen myös henkilökohtainen kiinnostuksemme aihetta kohtaan kasvoi, ja saimme siitä paljon eväitä tulevaisuutta varten ja tutkimuksia tehdessä tulevilla kursseilla. Opimme paljon ryhmätyöskentelystä ja nautimme siitä myös erittäin paljon. Ryhmämme toimi erittäin hyvin yhdessä, pääsimme vapaasti tuomaan omia ajatuksia esille ja tiivistämään niitä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi opimme myös tekemään kompromisseja, kun mielipiteet olivat erilaisia. Yllätyimme kovin, että työt oli helppo jakaa tasan, vaikka ryhmä oli iso. Olimme kaikki joustavia, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä työnjakoa kohtaan, eikä haitannut, vaikka joku ei joskus päässytkään tapaamiseen tai joku teki enemmän työtä. Joskus juttumme hyppäsivät vähän aiheen ohi vapaamuotoisen keskustelun yltyessä, mutta silloinkin hienosti reflektoiden tunnistimme tilanteen ja osasimme palata takaisin raiteille.

Tutkijatentti oli koko kurssin aikana horisontissa odottava ‘’viimeinen vastus’’, johon ei vielä kurssin alkaessa osannut suhtautua kuin lievästi pelonsekaisella kiinnostuksella. Mitä enemmän kuitenkin saimme tietoa tilaisuudesta, pelko rupesi vaihtumaan hiljalleen innostukseen – haihtumatta kuitenkaan kokonaan. 

Kurssin aikana opitut ryhmätyötaidot kulminoituivat tenttiin valmistautuessa: tasaisella ja suunnitelmallisella yhteistyöllä saimme aikaan perusteellisen suunnitelman ja kattavasti kurssin aiheita käsittelevät kysymykset. Ryhdyimme yhdessä pohtimaan kaikesta kurssin aikana käymästämme materiaalista (alkuperäinen tutkimus, Huotilaisen haastattelu, omat muistiinpanomme yms.) oleellisimmat pointit, joista lähdimme muodostamaan suunnitelmaa tenttiin. Päätimme jakaa jokaiselle ryhmän jäsenelle oman kysymyksen josta kukin etsi kaiken saatavilla olevan tiedon, jolloin työmäärä jakaantui mahdollisimman tasaisesti ja saimme tietynlaisen ‘’asiantuntijuuden’’ jokaisesta meitä askarruttaneesta kysymyksestä. 

Näistä lähtökohdista lähdimme tenttiin. Koemme että suoriuduimme tilanteesta hyvin, mutta saimme myös muutaman tärkeän opetuksen tulevaisuutta varten. Tentti alkoi suunnitelman mukaisesti, ja jopa paremmin kuin olisi voinut odottaa. Tunnelma oli jännittynyt mutta positiivinen ja kun käsky kävi aloittaa tentti, niin lähdimme suoraan asiaan. Puheenjohtajana toiminut Noora avasi tilanteen osaavasti, ja jakoi ryhmälle puheenvuorot sitä mukaa kun edelliseen kysymykseen oli vastattu kattavasti. Saimme kysyttyä juuri kaikki pää kysymyksemme aikataulun puitteissa, ja vielä muutama kysymys jäi reserviin. Vaikka suunnitelmallinen etenemis tapamme mahdollisti sen, että saimme kaikkiin kysymyksiimme kattavat vastaukset, tenttitilaisuudesta jäi puuttumaan tietynlainen ‘’keskustelullisuus’’ jota havaitsimme toimiessamme jälkeenpäin toisen ryhmän varjoryhmänä – muutama keskustelun aikana herännyt kiinnostava keskustelun aloitus jäi myöskin sivuun (esim., miten musiikin integroiminen yliopistotason kursseihin voisi vaikuttaa opiskeluun?). Toisaalta, sekä käsittelemämme tutkimuksen perusteellisuus ja Huotilaisen erittäin kattavat vastaukset tekivät meidän tentistämme hyvin erityislaatuisen.

 

(c) Joona #tagyourself #minnathebest

Yksi keskeinen osa varjoryhmämme palautteesta oli se, että olisimme voineet olla yleisesti ottaen kriittisempiä tutkimusta kohtaan tenttikysymyksissämme. Tätäkin olimme pohtineet itse ennen tenttiä (ja koko kurssin aikana), mutta joka kerta kun keksimme mielestämme kritisoitavan pointin tai aukon tutkimuksessa, tutkimuksesta löytyi jokin vastaus joka kumosi kaikki argumenttimme. Suurin osa varjoryhmämme kriittisestä palautteesta tarttui kuitenkin juuri dialogin puutteeseen, mutta hekin huomioivat tutkimuksemme erityislaatuisuuden ja haastavuuden.

              Yksi Huotilaisen vastauksista nousseista oli kuitenkin sellainen, josta päädyimme keskustelemaan omatoimisesti tentin jälkeen, koska aihe oli meille läheinen ja kiinnostava, sekä myöskin ajankohtainen. Huomasimme, että kirjallisuuskatsauksen aiheesta on ollut paljon keskustelua medioissa viime päivinä (Opettaja 8.11.19, HS 13.11). Henna Suomen väitös (”Pätevä musiikin opettamiseen? Luokanopettajaksi valmistuvan musiikillinen kompetenssi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden toteuttamisen näkökulmasta. Jyväskylän yliopisto 2019) osoittaa, ettemme mahdollisesti saa tarvittavan paljon musiikinopetusta hyödyntääksemme musiikkia monipuolisesti opetuksessa. Meille jäi avoimeksi, voisiko kirjallisuuskatsauksen tuomia hyötyjä käyttää myös yliopisto-opiskelussa. Voisimmeko oppia yhdessä esimerkiksi matematiikan didaktiikkaa musiikin keinoin jo nyt, vai jääkö kaikki soveltaminen sitten työ-elämään ja harjoitteluun? Jos todella haluamme opettaa tulevaisuudessa matematiikan tunnilla murtolukuja musiikin keinoin, on se meidän omasta harrastuneisuudesta ja perehtyneisyydestä riippuvainen. 

Ennen kurssia tai pikemminkin ennen Huotilaisen tutkimukseen perehtymistä, meillä oli kaikilla erilaisia joskin samansuuntaisia käsityksiä musiikin positiivisesta vaikutuksesta. Näitä käsityksiä olimme saaneet kuka vanhempiensa toitotuksesta Mozartin musiikin valtavasta vaikutuksesta aivoihin ja kuka mediasta lukemistaan poiminnoista erilaisista musiikin positiivisista vaikutuksista. Tätä median kautta saatua lähes pelkästään positiivista kuvaa puolsi myös Huotilaisen kirjallisuuskatsauksen tutkimusten tulokset. Meitä jäi kuitenkin hiertämään keskusteluissa tämä lähes kritiikitön suhtautuminen musiikin positiivisiin vaikutuksiin ja siksi tutkijatentissä otimmekin asian esille Huotilaisen kanssa. Kuten blogissa aiemmin mainittiinkin Huotilainen kertoi ilmiön liittyvän niin kutsuttuun julkaisubiakseen. Tämä yltiöpositiivisuus julkaistuissa tutkimustuloksissa johtuu ainakin osittain siitä, että tutkimuksia on valtavan vaikea saada julkaistuksi, mikäli tulokset eivät vastaa tutkimuksen hypoteeseja kun tutkimukset ovat pääsääntöisesti etsineet musiikin positiivisia vaikutuksia. Näin julkaistut tutkimukset ovat hyvin keskittyneesti tätä yltiöpositiivista käsitystä tukevia. Tämä keskustelu julkaistun tiedon yksipuolisuudesta ja mahdollisesta virheellisyydestä sai ryhmämme pohtimaan kriittisen ajattelun tärkeyttä erityisesti itselle tärkeiden ja läheisten asioiden äärellä.

Kun puhutaan oppimisesta käsitteenä, tulisi se ennen kaikkea määritellä tutkimuksen perusteella. Tässä syntyy vain se ongelmana, että tekstissä ei ole yksiselitteisesti määritelty mitä se on. Huotilainen ynnä muut puhuvat oppimisesta yläkäsitteenä, jonka alla piilee useita eri ilmiöitä, kuten kielelliset, kognitiiviset ja motoriset taidot, sekä tarkkaavaisuus. Musiikin avulla hienomotorisia taitoja kehittyy ihan soittimen käsittelyn myötä ja kielellisten taitojen oppimisen yhteyttä musiikin harrastamiseen on perusteltu myös sillä, että nämä asiat aktivoivat samoja aivoalueita. Tästä esimerkkinä katkelma YLE:n artikkelista: “Musiikki ja kieli toimivat samoilla alueilla aivolohkossa. Dysfaattisten lasten kanssa tehdyissä tutkimuksissa on muun muassa huomattu, että musiikkileikit auttavat oikeinkirjoitusta, äänteiden erottelua ja rytmitajua.” 

 Oppimista ei siis ole käsitetty numeroarviointina tai jonkin tietyn oppiaineen oppimisena, vaan suurempana käsitteenä, joka pitää sisällään monia eri osa-alueita. Huotilaisen tutkimuksessa saatiin tutkimustuloksissa kehittymistä tarkkaavaisuuden parantumisessa ja tutkijatentissäkin Huotilainen korosti erityisesti tarkkaavaisuuden merkittävyyttä ja keskeisyyttä. Kuten Huotilainen ilmaisi: tarkkaavaisuuden myötä kaikki tekeminen tehostuu.

Vaikka kurssin aiheena oli tutkiva työtapa ja tieteellinen tutkimus, opimme vähintään yhtä paljon myös ryhmäytymisestä, ryhmän dynamiikasta ja vuorovaikutuksesta. Ryhmässä opimme toisten kuuntelua, mielipiteiden huomioimista ja yhteisen tavoitteen saavuttamista. Ryhmämme oli tehokas toimissaan hyvän yhteishengen ansiosta, mikä vaikutti jokaisen omatoimiseen panokseen eri tehtävissä, olipa se sitten blogin kirjoitusta, posteriesityksen tekoa, haastattelun suunnittelua, tutkijan kanssa kommunikointia tai tutkimuksen analysointia. Koimme myöskin, että ryhmämme toimivuuden reseptin salaisena ainesosana oli huumori, sillä pystyimme pitämään hauskaa työn ohella, joka teki työskentelystä ryhmän kanssa erittäin mieluisaa.

Tutkijatentti oli kurssin huipentuma, ja tämä oli ainutlaatuinen kokemus itse kullekin. Kurssin käyminen tuntuikin siltä kuin tiedemaailman sisäpiirin esirippua olisi raotettu ensimmäistä kertaa ja pääsimme henkilökohtaisesti näkemään millaisia ihmisiä ja prosesseja todella on lukemiemme ja arkielämän tietokäsityksiämme muovanneiden artikkelien takana.

Opimme oman tutkimuksemme ja ryhmätyöskentelyn lisäksi myös paljon muilta ryhmiltä. Koemme, että oli varsin inspiroivaa nähdä ja lukea muiden tuotoksia omista tutkimuksistaan, sillä sen avulla pystyimme hyvin myös arvioimaan meidän toimintaamme. 

Tärkeimpänä oppina myöskin oli se, että tutkijoiden sähköpostit todellakin ovat erittäin tukossa ja tästä lähtien tiedämme, että meidän kannattaa suoraan viedä lappu toimistolle.

PS. Me käytämme tästä lähin aina musiikkia kaikessa opetuksessa, ottakaa mallia jos haluatte menestyä 😉

Arttu Brax, Noora Suomalainen, Mika Kuokkanen, Sini Kangas, Aleksi Suomilammi, Tiia Tukiainen, Elias Sarkkinen, Henna Suuronen, Matias Junttila, Joona Vuorinen

 

YLE-artikkeli: (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/19/musiikki-ottaa-aivoonvoiko-musiikki-auttaa-keskittymaan)
bonusvideo, jos aihe jäi kutkuttamaan (TedEd Aivot ja soittamisen edut): https://www.ted.com/talks/anita_collins_how_playing_an_instrument_benefits_your_brain?utm_campaign=tedspread&utm_medium=referral&utm_source=tedcomshare

2 vastausta artikkeliin “Ryhmä 7: Via Doctorosa – Tutkimuksen tie”

  1. Hyvä meininki! Olitte hyvin koonnut kaiken tarvittavan vikaan blogiin ja kokonaisuus on eheä. Tekstiä lukiessa pysyi kiinnostus yllä ja tosi hyvä toi bonusvideo lopussa:)
    Elina/Ryhmä 11

Vastaa käyttäjälle Noora L M Suomalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *