Hikipisarat valuvat otsaa pitkin, kädet tärisevät, polvia heikottaa, oksettaa. Onneksi aamupalalle ei jäänyt taaskaan aikaa. Tapaamme ryhmämme kanssa 8.15, aikaa on siis tunti ennen toisen ryhmän tutkijatentin varjostusta, ja oma tutkijatenttimme on vasta 11.15. Miksi helvetissä edes tapaamme näin aikaisin, kenen hölmön idea tämä oli? Aikaa ei jäänyt edes nukkua kunnolla ja nyt tätä paniikinomaista tilaa pitää kestää vielä tunti pidempään.
Joku on tuonut tapaamiseemme suklaata, ihana idea, mutta tämä ei tule sopimaan yhteen oksettavan oloni kanssa. Syön suklaan vähitellen ja kadun joka haukkausta entistä enemmän. Syömisen ohella käymme läpi luomiamme kysymyksiä ja tentin rakennetta. Ei tämä tapaaminen ihan turha ole, ja tutkijatentin rauhassa läpi käyminen laskee stressini tasoa. Aika lentää ja pitää juosta vessaan ennen toisen ryhmän tutkijatentin varjostamista. Tenttivä ryhmä on pieni kuten meidänkin. Oudolla tavalla tämä tuo helpotusta, sillä emme ole ainoita, joilla ryhmän koko on jäänyt reilusti alle kymmeneen. Varjostamamme ryhmä selviytyi tentistä todella hyvin ja on hieman hävettävää myöntää, että muiden onnistuminen lisää painetta oman selviytymisen kannalta. Varjostaessamme huomasimme, että puoli tuntia on pitkä aika. Kyllä, ryhmä Einsteinejä, sillä emme olleet tätä ymmärtäneet aikaisemmin. Onneksi varjostamisen jälkeen on vielä tunti aikaa hätäisesti luoda viimeisiä kysymyksiä, sillä nyt on syntynyt uusi pelko: Entä jos meillä ei olekaan niitä tarpeeksi?
Tauon aikana kynäni hulmuaa ja kysymykset vuotavat paperille. Paperille vuotaisi muutama tuskankyynelkin, mutta niille ei häpeäni anna tilaa. Hetken kuluttua, kuin sokean metsurin kirves, pääni lyö tyhjää. Kysymyksiä ei muodostunutkaan enempää kuin neljä, ja niistäkin vain yksi on käyttökelpoinen… Kello näyttää 11.07, tentin alkuun on enää 8 minuuttia, eikä nimikkotutkijaamme Maarasta näy missään. Salaa mielessäni ehdin jo toivoa, että Maaranen unohtaisi tulla paikalle tai vähintään myöhästyisi, jolloin ei varmastikaan syntyisi liiallisen ajan aiheuttamaa hiljaisuutta. Maaranen kuitenkin päättää juuri sopivalla hetkellä hiippailla kulman takaa ja säikäyttää nämä toiveikkaat ajatukset pois. Tentin alettua ryhmämme jäsenet kuitenkin rentoutuivat yksitellen, minä viimeisenä.
Koimme tutkijatentin todella hyödylliseksi. Maaranen vastasi kysymyksiimme rauhallisesti ja selkeästi, ja tämä antoi paljon mahdollisuuksia lisäkysymyksille. Maarasen ystävällisyys loi ryhmällemme rennon olotilan. Hän pysyi sopivan asiallisena, jolloin meidänkin oli helpompi pitää itsemme ruodussa. Saimme kaikkiin kysymyksiimme kattavan vastauksen ja vaikka olimme perehtyneet annettuun aineistoon, opimme myös uutta.
Tutkimuksen tavoitteena on analysoida, mikä on opettajaopiskelijoille tärkeää opettamisessa kolmannen tai neljännen opiskeluvuoden aikana. Pohdimme ryhmän kanssa, analysoitiinko aineistoa, eli tässä tapauksessa käyttöteorioita, tarpeeksi tutkimuksessa. Käyttöteorioista on hyödynnetty vain ”statementit” eli toteamukset, eikä niiden perusteluja tai käytännön esimerkkejä ole analysoitu lainkaan. Kyseessä on kuitenkin laadullinen tutkimus, mutta meille jäi tunne, että analyysi on aika karkeaa. Kysyimme Maaraselta esimerkiksi, olisiko käyttöteorioita voinut hyödyntää laajemmin tutkimuksessa. Hänen vastauksissaan tuli ilmi tutkimuksessa käytettävän ajan rajallisuus ja se, että tutkimusartikkeleissa on tietty sanamäärä, jota ei saa ylittää. Tätä emme tienneet aiemmin ja tämä antoi vastauksen myös kysymykseemme siitä, miksei statementtien luokittelun alakategorioita olla avattu tutkimuksessa.
Tutkimuksessa käyttöteorioiden statementit on jaettu kategorioihin ja pohdimme todella pitkään, miten kategoriat oltiin tutkimukseen luotu. Tiesimme, että analysoinnin ja kategorioinnin oli tehnyt Maaranen itse ja pohdimme myös, miksi vain yksi henkilö on hoitanut aineiston analysoinnin. Kysyimme Maaraselta näitä asioita tentin aikana ja opimme, että tutkimuksissa on usein yksi päätutkija ja että vastuualueet jaetaan tarkkaan. Hän nosti esille myös vaihtoehtoisen tavan, jossa kaksi tutkijaa luovat luokittelun ja analyysin, jonka jälkeen niitä verrataan. Tutkimuksessa tulisi silloin esille kuinka suurissa määrin tutkijat ovat olleet samaa mieltä.
Kysyimme Maaraselta, miten opettajaopiskelijat valittiin tutkimukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty vain Helsingin yliopistosta 84 luokanopettajaopiskelijalta. Pohdimme, miksi aineistoa ei ole kerätty laajemmin useammasta yliopistosta. Keräämällä niitä ympäri Suomen, olisi tulos ollut paremmin yleistettävissä koko Suomen luokanopettajaopiskelijoihin. Saimme tietää, että tutkimuksessa oli tarkoituksena hyödyntää myös muista yliopistoista kerättyjä käyttöteorioita, mutta tämä kuitenkin jäi toteuttamatta.
Kurssin aikana Maaranen toi ilmi, ettei käytännön harjoittelua tunnu olevan tarpeeksi opettajaopiskelijoilla. Tämän pohjalta jäimme miettimään, miten käytännön harjoittelua voisi lisätä koulutukseen. Kysyimme tentin aikana tulisiko teoriasta leikata, jotta käytännön harjoittelulle tulisi tilaa tai tulisiko koulutuksen kenties olla pidempi. Maaranen oli vahvasti eri mieltä kummastakin ehdotuksestamme. Maaranen kuvasi opettajankoulutusta ajokortiksi opettajuuteen. Käytännön asiat, eli “auton ajaminen” opitaan kunnolla vasta työelämässä. Tämä oli mielestämme osuva vertauskuva, joka jäi mietityttämään meitä tentin jälkeen. Käytännön harjoittelun lisäämisen sijaan Maaranen puhui uusien opettajien tukemisesta, vertaistuesta ja mentoreista.
Tutkijatentin edetessä huomasimme, miten ajan kaasujalka kasvoi painavammaksi. Tuntui siltä, että kysyttävää ja sanottavaa syntyisi vain enemmän ja enemmän, keskustelua olisi voinut jatkaa vaikka toiset 30 minuuttia. Emme loppujen lopuksi päässeet kysymään kaikkia kysymyksiämme, mutta onneksi saimme kysyttyä ne, jotka olivat meitä eniten mietityttäneet. Tentistä opimme vaikka mitä uutta, saimme myös hyvän esimerkin ajan suhteellisuudesta.
Tämä on viesti, jonka yksi ryhmäläisistämme laittoi 3.10. lähitapaamisen jälkeen. Näin jälkikäteen luettuna, tämä viesti sai meidät havahtumaan siitä kuinka paljon olemme kehittyneet lyhyessä ajassa. Esimerkiksi usko omaan pystyvyyteen on parantunut hurjasti kyseisen viestin jälkeen.Olemme oppineet sietämään omaa epävarmuuttamme ja puskemaan siitä läpi. Kurssi on ollut pääsääntöisesti omatoimista työskentelyä ryhmän kanssa ja vaikka kuinka hankalalta osa tehtävistä on tuntunutkin, olemme niistä selvinneet ja samalla oppineet uutta. Tiedon omatoiminen hankinta saattoi olla alun ahdistuksen takana, mutta se johti lopuksi todella palkitseviin oppimiskokemuksiin. Itseään ja kavereitaan pystyi ylpeänä taputtamaan selkään. Tutkimukseen liittyvä käsitteellinen osaaminen on myös lisääntynyt, huomasimme käyttävämme niitä jopa ryhmämme keskusteluissa.
Kurssin piilotavoitteet olemme mielestämme oppineet todella hyvin. Jatkuva ryhmätyöskentely hankalien aiheiden parissa on pakottanut ryhmätyötaitojen parantamiseen ja yhteisten vastuualueiden jakamiseen. Pyrimme kurssin alusta asti käyttämään akateemista argumentaatiota osana keskustelua. Tämä toimi ryhmässämme hyvin, sillä jokainen pääsi tuomaan omia ajatuksiaan esille ja jokaisesta ideasta voitiin puhua myös kriittisesti, ilman, että kukaan loukkaantui tai joutui nöyryytyksen kohteeksi. Ryhmässämme luotu ilmapiiri kannusti jokaista jäsentä perustelemaan omia ajatuksiaan ja ideoitaan, jokainen joutui siis perehtymään käsiteltäviin aiheisiin.
Tenttikysymysten luominen tuntui aluksi ryhmästämme todella haastavalta. Halusimme haastaa Maarasta, mutta emme halunneet olla liian hyökkääviä. Halusimme myös kysyä meitä askarruttaneita kysymyksiä, mutta emme halunneet kysyä “tyhmiä”. Huomasimme kuitenkin, että monet meille epäselviksi jääneet asiat olivat, oikein muotoiltuna, asiallisia kysymyksiä.
Kurssin aikana ymmärsimme, kuinka monimutkaista ja muuttuvaa tutkimuksen tekeminen on. Tutkijatentin aikana Maaranen nosti esille aikarajoitteita, resursseja ja monia muutoksia tutkimuksessa: tutkimuskysymys muuttui ja niin muuttui suunniteltu aineistokin. Ennen tätä kurssia emme olleet edes miettineet kuinka rajallista tutkimustyö on. Tämän havahduksen myötä kriittisyytemme tutkimuksia lukiessa on lisääntynyt.
Ryhmämme piti ennen kurssin alkuakin tutkimuksia tärkeänä, mutta opimme arvostamaan niitä uudella tavalla kurssin aikana. Tarvitsemme tutkimustietoa kehittyäksemme ja ymmärtääksemme työelämässä ilmaantuvia ongelmia ja ilmiöitä. Koulutuksemme kannustaa soveltamaan tutkimustietoa käytännössä, joten koemme todella tärkeäksi kriittisen lukutaidon ja ymmärryksen tutkimusten rajallisuudesta. Tutkimuksiin perehtyessämme, ymmärsimme myös kuinka tärkeitä lähitieteet ovat kasvatustieteelliselle tutkimukselle. Kasvatustieteen ilmiöihin on liittyneenä lukemattomia eri tekijöitä ja olisi mahdotonta tutkia kasvatustiedettä ottamatta huomioon psykologisia ja sosiologisia ominaisuuksia.
Olisimme voineet hyödyntää tietoyhteisöä tutkimukseen perehtyessä enemmän. Meillä oli monia kysymyksiä, joihin olisimme halunneet vastauksia ammattilaisilta. Toisaalta, vaikka itse tiedon löytäminen ja ymmärtäminen oli hidasta, se oli myös todella palkitsevaa.
“Nopeasti opittu on myös nopeasti unohdettu” – Kirsti Lonka
Horttanainen Sallamari, Suhonen Anni, Pitkäranta Anniina, Heinonen Susanna, Mikkonen Ida ja Laaksonen Kaisa
Kuvan on piirtänyt Kaisa Laaksonen
Lähteet: