Ryhmä 1: BREAKING NEWS: Kasvatustieteen opiskelijat ymmärsivät lööpin väärin!

https://pixabay.com/fi/illustrations/sanomalehti-artiklan-kirjauskansio-3324168/

Tunnilla jaettu lööppi sanoi näin: ”Kouluistako leikkikenttä? Tutkijan mukaan oppilailla pitäisi olla enemmän aikaa kouluissa omille jutuilleen. ” Klikkiotsikoiden tapaan ryhmämme tarttui yhteen sanaan, leikkiin. Kuvittelimme lähtevämme tutkimaan leikkiä ja sen vaikutusta koulunkäyntiin, mutta kuten otsikosta voi päätellä, luulimme väärin.  

Saatuamme tutkijamme Jaakko Hilpön artikkelin Productive deviations: learner agency and intrest, huomasimme pian ettei kyse ollut lainkaan leikkimisestä. Mistä sitten oli kyse? 

Artikkeli 

 Lyhyesti artikkelissa tutkittiin leikin sijasta mielenkiinto-ohjautuvaa oppimista kouluasetelmassa. Sitä on aiheena tutkittu paljon yhteydessä vapaa-ajan toimintaan, mutta sen yhdistäminen kouluympäristöön on ajatuksena melko uusi.  

Mielenkiinto-ohjautuvaa toimintaa tutkittiin FUSE studion yhteydessä. FUSE on vaihtoehtoinen oppimisalue. Se toimii verkossa, ja sisältää erilaisia haasteita ja niihin pohjautuvia pulmia sekä projekteja. FUSE studio on kehitetty auttamaan oppilaita löytämään uusia mielenkiinnon kohteita sekä kehittymään ja oppimaan uutta STEAM– aiheissa; 

FUSEn toiminnasta kiinnostuneille löytyy lisää informaatiota täältä: https://www.fusestudio.net/how-fuse-works

Tutkijamme Hilpön artikkelissa on sosiokulttuurinen näkökulma. Toisin sanoen oppiminen nähdään sosiaalisena prosessina, johon vaikuttavat oppijan ympäristö ja sen tarjoamat mahdollisuudet, sekä oppijan kulttuurinen ja sosiaalinen historia. Artikkelissa ei asetettu hypoteeseja, vaan lähdettiin tutkimaan lasten oppimista FUSE studiossa kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 

How did the productive deviations start?  

  -Kuinka ”tuotteliaat sivupolut” alkoivat? 

How did the students engage with these productive deviations?   

-  Kuinka oppilaat sitoutuivat näihin “tuotteliaisiin sivupolkuihin”? 

In what ways did the other participants react to these productive deviations? 

-Millä tavalla muut oppilaat reagoivat näihin tuotteliaisiin sivupolkuihin?

 Productivedeviations: termillä ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta, tutkija käytti itse mieluummin termiä offroading, ”polulta poikkeaminen”. Termillä tarkoitetaan (omatoimista) oppimista/tekemistä, joka on tuottavaa, mutta opettajan/ohjaajan tehtävänannon ulkopuolella, eli esim. opitaan jotain, joka ei kuulunut alkuperäiseen tuntisuunnitelmaan. 

Tutkimusta varten kerättiin vuoden ajan etnografista videomateriaalia oppilaiden päähän asetetun kameran kautta FUSE Studio-tunneilla, joita oli kerran viikossa 90 minuuttia kerrallaan.  Tutkimuksen tuloksissa tarkasteltiin oppilaiden tekemisiä sekä oppilaiden ja opettajien reagointia oppilaiden projekteihin. 

 Tapaaminen 

 Kun artikkeli oli luettu ja termit ratkaistu, alkoi valmistautumisen tutkijatapaamiseen. Pyrimme löytämään ns. “punaisen langan” käsiteltävästä materiaalista ja sen työstämään sen pohjalta konkreettisia kysymyksiä tutkijalle. Onneksemme ryhmämme on Crème de la crème, joten yhteinen sävel saavutettiin yllättävänkin mutkattomasti ja saimme valikoitua kourallisen kysymyksiä, jotka täydentäisivät joitakin hataria olettamuksiamme artikkelista. Pohjatyö oli siis tehty. Olimme kaikki valmiina suureen koitokseen; tutkijatapaamiseen.   

Alkuun meitä kiinnosti, että kenen kanssa ylipäätään keskustelemmeTässä pieni aikajana Jaakko Hilpön elämästä: 

 2001 Hilppö lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon luokanopettajalinjalle. Valmistumisen jälkeen hän toimi tutkimusavustajan hommissa.

2016 Hilppö väitteli lapsen toimijuuden tunteesta, tarkemmin lapsen oman toimijuuden tunteesta hyvinvoinnin lisääjänä ja opetuksen lähtökohtana. 

2015 Sattuman kautta Hilpölle avautui mahdollisuus päästä tekemään tutkimusta Yhdysvaltoihin.

2019 Hilppö on näiden osien summana päätynyt istumaan Minervaan, kertomaan yhdeksälle innokkaalle fuksille omasta työstään tutkijana.  

 Kun esittelyt oltiin hoidettu, pääsimme itse keskusteluun. Aluksi kyselimme kaikkea maan ja taivaan väliltä tästä mysteerisestä FUSESTA. Fakta kuitenkin oli, ettei Hilpön tutkimus rajoittunut FUSEen, vaan ainoastaan tapahtui sen tarjoamissa puitteissa. Siispä kysyimme, että mitä tutkimus tarkalleen selvitti, ja saimme oivan vastauksen: Huomionarvoista artikkelissa oli se, miten oppilaan henkilökohtaiset tuotteliaat sivupolut hyödyttävät koko yhteisöä. Kun oppilas jakaa oppimiaan asioita, niistä tulee lopulta resursseja muiden oppilaiden käyttöön. Homma hallussa. 

 Kun tutkijatapaaminen oli ohitse, oli ilmassa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Ryhmällämme oli ajatuksia suuntaan ja toiseen, mutta kolme nousivat esiin yli muiden.  

 Onko FUSE kaupallistettu? Kysyessämme Hilpöltä, että onko FUSE kaupallistettu, saimme hieman ympäripyöreän vastauksen ”No on ja ei”. Kokonaisuudessaan FUSE maksaa koululle n. 25 000€ kahden vuoden ajalta. Hinta kattaa verkkopohjaisen mallin sekä kaikki materiaalit (rakennusmateriaalit, kuvankäsittelyohjelmat yms.). FUSE on käytössä Yhdysvalloissa lähinnä julkisen sektorin kouluissa, jotka saavat mallin käyttöön hieman halvempaan hintaan. Mukana on myös muutamia yksityisiä kouluja, jotka maksavat FUSE:sta täyden hinnan.  

 Missä kriittisyys?  Tutkijatapaamisen aikana nimikkotutkijamme ei esittänyt yhtäkään kriittistä mielipidettä tai ajatusta FUSEa kohtaan. Hilppö loi mielikuvan siitä, miten malli on täysin toimiva    sekä motivoi kaikkia oppilaita opiskelemaan.  

 Hyvä keino innostaa lapsia ja luoda harrastusmahdollisuuksia. FUSEN yksi merkitys oli luoda oppilaille mahdollisuus toteuttaa oman kiinnostuksensa pohjalta erilaisia projekteja. Tällä tavoin joku lapsi saattoi saada ihan uuden perspektiivin vaikkapa matematiikkaan ja innostua siitä ihan uudella tavalla ja mahdollisesti huomata olevansa oppiaineessa ihan hyvä. Toisaalta jollekin FUSE saattoi olla arvokasta harrastusaikaa. Kaikilla ei välttämättä ole varaa kalliisiin harrastuksiin. Eräässä tutkijatapaamisessa esitellyssä videossa oppilas totesi, että tuntuu aivan kuin koulu loppuisi, kun FUSE- tunti alkaa.  

 Pohdinnat  

Mitä kaikkea tämä artikkeli ja tutkijatapaaminen meille antoi? Varmasti uutta perspektiiviä. Ajatuksia, kriittisyyttä ja ehkä muutaman uuden sanan englannin kielen sanavarastoon. Maailmalla kehitellään jatkuvasti erilaisia menetelmiä, joiden avulla lapsia innostetaan oppimaan. Olisiko kannattavin tapa juuri mennä lasten mielenkiinto edellä? Onko tämän tyyppisissä menetelmissä ehkä parannettavaa, kehitettävää? Kuinka paljon näitä menetelmiä voi tai kannattaa kaupallistaa? Kuka tietää, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa joku meistä on etsimässä vastauksia näihin kysymyksiin. 

Kuva <a href="https://pixabay.com/fi/users/geralt-9301/?utm_source=link-attribution&utm_medium=referral&utm_campaign=image&utm_content=1647323">Gerd Altmann</a> <a href="https://pixabay.com/fi/?utm_source=link-attribution&utm_medium=referral&utm_campaign=image&utm_content=1647323">Pixabaystä</a>

 

Eetu: Koko tämä kurssi on yksi iso tuottelias sivupolku 

 Rosa: Nyt tuntuu, että kun tästä kurssista selviän, selviän kaikesta 

 Jatta:  Kurssin myötä vahvistuu kokoajan siitä, että valitsin itselleni juuri oikean alan!

 Ryhmä 1: Eetu Jokela, Aleksi Huhtala, Emma Raijas, Jatta Lahti, Saara Ojaniemi, Silja Järvi, Rosa Terehova, Anni Mikkonen, Janette Väänänen. 

Ryhmä 1: Ei kukaan ole seppä syntyessään

Meitä jännittää. Kouluun pääseminen oli monille suuri onnistuminen, mutta ilo on löytänyt rinnalleen epävarmuuden. Mitä jos jokin asia on vaan liian vaikea? Miten juuri meidät on tosiaan valittu? Mitä seuraavat (ainakin) viisi vuotta tuovat tullessaan? Yksi asia on ainakin varma- kaikkea ei voi osata. Opiskelu vaatii armollisuutta ja asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Meidän täytyy oppia priorisoimaan ja panostamaan niihin asioihin mitkä tuntuvat kiinnostavimmilta ja innostavimmilta. Uudet tilanteet ja käytännöt vaativat totuttelua, mutta kokemus auttaa varmasti selviämään kurjemmista ja hurjemmistakin kursseista. Ja mikä tärkeintä, aina voi ja saa pyytää apua.

Siinä missä epävarmuus tuli esille oman opiskelun pohdinnassa, se löytyi myös ajatuksissa tutkijan työstä. Ryhmän ensimmäiset mietteet olivat kovin negatiivissävytteisiä. Kaikilla tuntui olevan yleinen käsitys, etteivät kasvatustieteilijät olisi yhtä arvostettuja tiedeyhteisöissä kuin esimerkiksi kovien tieteenalojen tutkijat. Arvelimme myös alan tutkijoiden kohtaavan paljon kyseenalaistamista ja vasta-argumentaatiota perustuen omiin kokemuksiin tieteellisen tutkimuksen sijasta- jokaisella vanhemmalla on mielipide oman lapsensa kasvatuksesta, mutta ei välttämättä faktoja sitä perustelemaan. Hetken keskusteltuamme löysimme kuitenkin myös paljon positiivisia puolia. Arkeen sovellettavan työn tulokset ovat antoisia, monipuolisia ja innostavia. Ja mikä tärkeintä, merkityksellisiä.

Kohtaavatko kasvatustieteiden tutkijat enemmän kyseenalaistamista kuin muut?

Merkityksellisyys löytyy kasvatustieteellisellä alalla konkreettisista tuloksista. Ilman kasvatustieteellistä tutkimusta olisi yleiset kasvatukseen liittyvät käytänteet jämähtäneet paikoilleen. Ajatuskin siitä, että 50 vuotta sitten käytössä olevia käytäntöjä sovellettaisiin vielä tänä päivänä, on absurdi. Tutkimuksilla päästään kartoittamaan alan tarpeita ja epäkohtia, ja lopulta kehittämään ja korjaamaan niitä esimerkiksi opetussuunnitelman kautta. Kokonaisuutena kasvatustieteellisellä tutkimuksella pystytään vaikuttamaan lähes loputtomaan määrään yhteiskunnallisia epäkohtia. Sillä puututaan asioihin kuten lasten ja nuorten hyvinvointiin, syrjäytymiseen, tasa-arvoon, yhteiskunnan perusrakenteisiin tai jopa ilmastonmuutokseen.

Meillä opiskelijoilla on todennäköisesti yhtä monta suuntaa tulevaisuudessa kuin kasvatustieteellä on vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka työelämä tuntuu nyt kaukaiselta ja hieman pelottavalta, luotamme siihen, että meidät on hyväksytty kouluun syystä. Pääsykokeiden haastattelussa meistä on huokunut tahto, innostus, potentiaali ja pieni ripaus uskoa itseemme. Koulusta saamme eväät sekä opiskeluun että työelämään. Esimerkiksi tältä kurssilta saamme mukaamme taitoja tiedonkeruuseen, soveltamiseen ja ryhmätyöskentelyyn. Vaikka sekä opettajan että tutkijan työ on melko itsenäistä, on vuorovaikutustaidot ehdottoman tärkeää molemmissa.

Keskustelun päätteeksi olimme yhtä mieltä siitä, että epävarmuudesta huolimatta jäämme odottamaan tulevaa ennen kaikkea innostuneena. Odotamme kasvua kohti asiantuntijuutta ja ammatti-identiteetin muodostumista. Haluamme oppia kaiken opittavan ja päästä käyttämään sitä oikeassa elämässä. Olemme onnellisessa asemassa saadessamme eväät ja mahdollisuuden olla luomassa parempaa tulevaisuutta, ja ehkä jopa pienin askelin pelastaa maailmaa.

”On huippua päästä työskentelemään motivoituneessa ryhmässä, jossa kaikki osallistuvat ja kaikkien ideat tulevat kuulluiksi.” Silja Järvi, ryhmä 1

”Odotan innolla mitä kurssi tuo tullessaan!” Janette Väänänen, ryhmä 1

”Kurssi innostaa kohti tutkijuutta.” Anni Mikkonen, ryhmä 1