Tehtävänämme oli tutustua New York Timesin sivustoon, jossa väestönlaskennan tietoja on siirretty paikkatietomuotoisena interaktiiviseen palveluun. Tarkastelun kohteena tuli olla tiedon saatavuus amerikkalaisesta elämästä tämän palvelun kautta ja metodina SWOT-analyysi. Lopuksi meidän tuli vertailla palvelua suomalaiseen käytäntöön, jossa yksityiskohtaista tietoa kyllä kerätään, mutta sen käytön tulee olla perusteltua ja saatavuus on yleensä rajattu tietylle käyttäjäkunnalle.
New York Timesin Mapping America -palvelu perustuu vuosien 2005-2009 aikana kerättyihin otoksiin. Otoksien kerääjänä on toiminut Census Bureau eli Yhdysvaltojen kauppaministeriön alainen väestönlaskennasta vastaava yksikkö (Wikipedia 2012). Palvelun eräs heikkous paljastuu näin heti alkajaisiksi. Koska palvelun luvut perustuvat otoksiin, on niiden virhemarginaali huomioitava erityisesti vähäisen väestömäärän alueilla.
Palvelun vahvuuksiin kuuluu se, että kartta-aineistoa on saatavilla monista eri aiheista asuinalueen tarkkuudella. Pääteemoja ovat rotu ja etnisyys; tulotaso; asumis- ja perheolot; sekä koulutustaso. Palvelun kautta voi tehdä mielenkiintoisia vertailuja eri asuinalueiden välillä ja käytettävyys on helppo. Tiedot asuinalueen tilastoista tulevat esiin näytön osoitinta liikuttamalla ja näin vertailujen tekeminen on nopeaa. Muutamalla osoittimen liikatuksella selviää esimerkiksi, että Keski-Manhattanilla maisterin tutkinnon on suorittanut useimmilla asuinalueilla 35-50 % asukkaista, kun taas suuressa osassa läheistä Jerseyn kaupunkia maisterin tutkinnon suorittaneiden osuus jää alle kymmenen prosenttiyksikön.
Esimerkiksi tulotason vertailu avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tulotason mediaanin lisäksi palvelu kertoo tulotasossa tapahtuneen muutoksen sitten vuoden 2000. Esimerkiksi Manhattanille keskimääräinen tulotaso on tietyillä asuinalueilla tippunut jopa 40 % sitten vuoden 2000. Pohjois-Manhattanilla keskimääräinen tulotaso on kuitenkin eräälläkin asuinalueella kasvanut jopa 138 % (Kuva 1). Muutokset tulotasossa voivat kertoa siitä, että jotkut alat ovat selvinneet vaikeissa talousoloissa paremmin kuin toiset. Keskimääräisten ansioiden kasvu voi kuitenkin kertoa myös siitä, että asuinalueelle on muuttanut aikaisempaa varakkaampaa väestöä. Ilmiötä kutsutaan gentrifikaatioksi, mikä viittaa siihen, että aikaisemmin työläisten asuttamille alueille muuttaa yhä koulutetumpaa ja varakkaampaa väkeä. Asuinalueen status ja trendikkyys kasvavat, mutta samalla asuntojen hintojen nousu johtaa siihen, että vähävaraisemmat joutuvat muuttamaan muualle. The Institute for Children and Poverty:n julkaiseman raportin mukaan gentrifikaatio on Manhattanilla edennyt hitaasti etelästä kohti pohjoista ja saavuttanut Harlemin sekä Washington Heights -alueen 2000-luvulla (The Institute for Children and Poverty 2006).
Kuva 1 Tulotaso Manhattanilla ja sen ympäristössä
Palvelun vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin kuuluu myös se, että eri teemoihin perustuvat kartat ovat saman aluejaon vuoksi vertailukelpoisia. Esimerkiksi edellä mainittua gentrifikaation teemaa voisi edelleen tutkia tarkastelemalla karttaa, jossa kuvataan muutoksia kunkin asuinalueen keskimääräisessä vuokratasossa sitten vuoden 2000.
Vahvuuksiin kuuluu edelleen se, että tietoa on saatavilla koko valtion laajuudelta aina Alaskaa myöten. Toisaalta suurkaupunkien ulkopuolella tilastoidut alueet ovat usein pinta-alaltaan laajoja, jolloin niiden sisäiset erot eivät tule hyvin esiin.
Palvelun vaaroihin kuuluu se, että se tuottaa mielikuvia eri alueiden asuinkelpoisuudesta. Tulotaso, asuinalueen kalleus, koulutustaso sekä etninen jakauma ovat kaikki melko kovia kriteerejä, jonka perusteella alueita jaetaan “hyviin” ja “huonoihin”. Palvelu ei tuo esiin muita asioita liittyen alueiden elinkelpoisuuteen, kuten esimerkiksi ympäristön tila (esim. ilmanlaatu, puistojen tai metsien osuus pinta-alasta) tai koulujen määrä suhteessa lasten lukumäärään. Myös Kasperi Lopperi pohtii blogimerkinnässään, voiko palvelu edistää joidenkin alueiden leimaantumista “köyhiksi” tai “mustiksi”. Nähdäkseni tämä on palvelun riski sen yksipuolisen tilastotiedon vuoksi. Jäin miettimään, onko New York Times sisällyttänyt palveluun kaikki Census Bureau’n keräämät väestönlaskentatiedot, vai onko kartta tehty vain tietyt teemat valikoiden.
Puutteistaan huolimatta palvelu on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja olisi erittäin toivottua, että myös Suomesta olisi saatavilla vastaavan tyyppistä avointa tietoa. Suomessa ongelmaksi muodostuisi luultavasti se, että väestön määrä on pieni ja yksityisyyden suojan vuoksi vastaavaa tietoa voisi oikeastaan tarjota vain pääkaupunkiseudusta ja joistakin suuremmista kaupungeista. Palvelusta olisi vaikea tehdä tasapuolista kaikille suomalaisille vaarantamatta harvaan asuttujen alueiden asukkaiden yksityisyyttä. Toisaalta Suomessa alueiden väliset erot eivät odotettavasti olisi yhtä suuria kuin Yhdysvalloissa eivätkä muutokset yhtä rajuja, mikä vähentäisi palvelun kiinnostavuutta.
Lähteet
The Institute for Children and Poverty (2006). The Cost of Good Intentions: Gentrification and Homelessness in Upper Manhattan. Osoitteessa <http://www.urbancentre.utoronto.ca/pdfs/curp/Gentrification_HLN_Manhatt.pdf>. Viitattu 23.2.2012.
Lopperi, Kasperi (2012). SWOT-analyysi. Osoitteessa <https://blogs.helsinki.fi/klopperi/2012/02/18/swot-analyysi/>. Viitattu 23.2.2012.
The New York Times (2010). Mapping America: Every City, Every Block. Osoitteessa <http://projects.nytimes.com/census/2010/explorer>. Viitattu 23.2.2012.
Wikipedia (2012). United States Census Bureau. Osoitteessa <http://fi.wikipedia.org/wiki/United_States_Census_Bureau>. Viitattu 23.2.2012.