Lasikattojen läpi, tähtiä kohti

Naistenpäivän 8.3 kunniaksi Hufvudstadsbladet haastatteli miesvaltaisilla aloilla työskenteleviä naisia (ks. linkki alla). Avaruusfysiikan parissa Suomessa on ollut jo pitkään erittäin hyvä naisedustus, myös niillä kaikkein korkeimmilla paikoilla. Tilanne ei ole kuitenkaan yleisesti näin hyvä luonnontieteiden alalla. Naisten osuus laskee merkittävästi mitä ylemmäksi akateemisella urapolulla edetään. Helsingin yliopistolla fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmaan hyväksyttyjen naisten määrä on pysynyt pitkään suhteellisen samalla tasolla, 30-35 prosentin välillä. Laitoksen professoreista kuitenkin vain noin 15 prosenttia on naisia. Tässä on se kuuluisa lasikatto.

Miksi sitten niin useat naiset törmäävät lasikattoon? Löytyykö syy hyväveli-verkostoista? Vai onko menestyksekkään uran ja perhe-elämän yhdistäminen mahdoton yhtälö? Naisilla on kuulemma myös taipumus aliarvioida omia kykyjään, kun taas miehet paukuttelevat henkseleitään huomattavasti herkemmin. Syitä on varmasti monia ja kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta ainakin me luonnontieteiden alalla jo pitkän matkan kulkeneet voimme pyrkiä olemaan mahdollisimman paljon positiivisena esimerkkinä. Useat tutkimukset ovat korostaneet, että esikuvilla, sekä kannustavilla vanhemmilla ja opettajilla on suuri merkitys. Ja luonnontieteiden parissa vasta aloittaville tytöille/naisille vinkkinä, että uskokaa itseenne. Parempia virkoja ei ainakaan saa jos niitä ei uskalla hakea. Fifty-fifty prosentit eivät tässä välttämättä ole se asian ydin, mutta ainakin se, että jokaisella olisi mahdollisuus kiinnostua asioista ja toteuttaa niitä ilman yhteiskunnan asettamia ennakko-oletuksia. Ja että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet edetä urallaan.

https://www.hbl.fi/artikel/forebilder-hjalper-att-krossa-glastaket/

Leave a Reply

Your email address will not be published.