Maskuliinisuustutkimus ja Uusi testamentti

Susanna Asikainen

Tutkimuksen valtavirrassa miehiä on usein tutkittu normina, yleispätevänä esimerkkinä ihmisyydestä. Vaikka tutkimuksen kohteena olisikin ollut mies, sukupuolen vaikutusta miesten elämään ei ole otettu huomioon. Miesten sukupuoli on ollut näkymätön, minkä seurauksena sanaa ”sukupuoli” on toisinaan käytetty lähestulkoon synonyymina sanalle ”nainen”. 1900-luvun viimeisillä vuosikymmenillä näistä huomioista sai alkunsa maskuliinisuustutkimus. Maskuliinisuustutkimus rakentuu nais- ja sukupuolentutkimuksen pohjalle ja tutkii sukupuolen vaikutusta mieheyteen.

Raamatuntutkimuksen puolella ensimmäiset maskuliinisuuteen liittyvät tutkimukset ilmestyivät 1990-luvulla. Varsinaisesti maskuliinisuustutkimus on päässyt vauhtiin kuitenkin vasta 2000-luvulla, ensin Uuden testamentin ja sittemmin myös Vanhan testamentin puolella. Kirjallisuusluettelossa on listattu tärkeimpiä Raamatun maskuliinisuuksia käsitteleviä tutkimuksia.

 

Mitä on maskuliinisuustutkimus?

Maskuliinisuustutkimus lähtee liikkeelle siitä, että maskuliinisuus tai miehekkyys on jotain, mitä miehet tekevät, ei jotain, mitä miehet ovat. Maskuliinisuus ei siis ole sidottu biologiseen sukupuoleen. Maskuliinisuus voidaan määritellä muun muassa sukupuoli-ihanteeksi, jolloin miehekäs mies toimii esikuvana toivotunlaisesta käytöksestä.

Maskuliinisuustutkimuksessa korostetaan, että ei ole olemassa yhtä maskuliinisuusihannetta, jonka kaikki miehet jakaisivat. Jokaisessa kulttuurissa on useita maskuliinisuusihanteita, ja nämä ihanteet myös vaihtelevat eri kulttuureissa ja eri aikoina. Nämä erilaiset maskuliinisuudet eivät ole keskenään samanarvoisessa asemassa, vaan joitakin miehiä pidetään miehekkäämpinä kuin toisia. Maskuliinisuustutkimuksessa tästä ”tosimieheydestä” käytetään termiä hegemoninen maskuliinisuus. Kyseessä on Raewyn Connellin kehittämä termi, joka viittaa hegemonisen tai johtavassa asemassa olevan ryhmän maskuliinisuuteen (Connell 1987; 2005). Jokaisessa kulttuurissa on useita ihanteita, jotka pyrkivät saavuttamaan hegemonisen aseman, joten hegemonisista maskuliinisuuksista voidaan puhua myös monikossa.

Kaikki miehet eivät kuitenkaan pysty täyttämään hegemonisen maskuliinisuuden vaatimuksia. Sukupuoli risteää muiden sosiaalisten rakenteiden – kuten yhteiskuntaluokan, iän, seksuaalisen suuntautumisen ja etnisen taustan – kanssa. Nämä risteymät eli intersektiot vaikuttavat siihen, millaiset mahdollisuudet miehillä on täyttää hegemonisen maskuliinisuuden vaatimukset. Hegemonisten maskuliinisuuksien vastapainona jokaisessa kulttuurissa esiintyykin useita ei-hegemonisia maskuliinisuuksia. Ei-hegemonisiin maskuliinisuuksiin kuuluu naismaisina pidettyjä alisteisia maskuliinisuuksia sekä syrjään työnnettyjä marginaalisia maskuliinisuuksia. Nämä ei-hegemoniset maskuliinisuudet voivat hyväksyä oman marginaalisen asemansa ja vastustaa hegemonisia maskuliinisuuksia. Kuitenkin koska miehet hyötyvät hegemonisen maskuliinisuuden miehille antamasta valta-asemasta, suurin osa miehistä ei vastusta hegemonisia maskuliinisuuksia.

Hegemonisten ja ei-hegemonisten maskuliinisuuksien käsitteet ovat hyödyllisiä apuvälineitä tutkittaessa varhaisjuutalaisia ja -kristillisiä maskuliinisuuksia. Käsitteet muistuttavat siitä, että maskuliinisuuksia on useita ja että ne eivät ole keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Jaottelu tunnustaa maskuliinisuuksien monimuotoisuuden ja risteämät sukupuolen ja muiden sosiaalisten rakenteiden välillä. Jaottelu myös ottaa huomioon sukupuolten väliset ja sisäiset valtasuhteet sekä kulttuurien väliset erot.

 

Antiikin maskuliinisuusihanteet ja Uusi testamentti

Katsotaan esimerkkinä, millaisia maskuliinisuusihanteita Uudesta testamentista löytyy. Koska maskuliinisuusihanteet ovat erilaisia eri kulttuureissa, Uuden testamentin maskuliinisuudet on syytä laittaa antiikin kreikkalais-roomalaiseen kontekstiin. Yksi tärkeimmistä antiikin kreikkalais-roomalaisen kulttuurin miehekkyyttä koskevista ihanteista oli rohkeus. Kreikankielinen miehekkyyttä tarkoittava sana andreia tarkoittaa myös rohkeutta. Andreia-sana ei esiinny Uudessa testamentissa kertaakaan, mutta sanasta muodostettu verbi andrizomai (”olla miehekäs, olla rohkea”) esiintyy kerran Paavalin kirjeissä (1. Kor. 16:13). Rohkeus maskuliinisuusihanteena ei siis juuri näy Uudessa testamentissa ainakaan sanaston tasolla.

Andreia saatettiin määritellä usealla eri tavalla. Joidenkin mielestä andreia tarkoitti rohkeutta sotatilanteessa, toisten mukaan se merkitsi yleisemmin peräänantamattomuutta ja kestävyyttä. Vastaavasti antiikissa näyttää olleen useita kilpailevia maskuliinisuusihanteita. Yhden näkemyksen mukaan miehekkyyden tärkein ominaisuus oli muiden ihmisten kontrollointi ja hallitseminen. Miehen piti kyetä puolustamaan itseään, jos häntä loukattiin. Esimerkiksi Aristoteles toteaa, että kykenemättömyys fyysiseen puolustautumiseen on häpeällistä miehelle (Aristoteles, Retoriikka 1355a–1355b).

Platonin Gorgias-dialogissa Sokrates sitä vastoin argumentoi, että on pahempi asia tehdä vääryyttä kuin kärsiä sitä (Platon, Gorgias 474b). Sokrates toimiikin esimerkkinä itsensä hillitsevän maskuliinisuuden ihanteesta. Erityisesti stoalaiset filosofit kannattivat tätä maskuliinisuusihannetta. Itsehillintää korostavan maskuliinisuusihanteen mukaan miehen tuli kyetä kontrolloimaan itseään ja omia mielihalujaan. Jeesuksen opetuksessa ilmenevä ihanteellinen miehekkyys on lähellä tällaista itsehillintää korostavaa miesihannetta. Esimerkiksi vuorisaarnassa Jeesus julistaa autuaiksi lempeät ja rauhantekijät (Matt. 5:1–12). Jeesus myös kieltää vihaamisen ja koston sekä kehottaa rakastamaan vihamiehiä (Matt. 5:21–48). Samanlaisia kehotuksia välttää vihaa löytyy stoalaisten filosofien kirjoituksista (esim. Seneca, Suuttumuksesta 2.34). Vuorisaarnan opetuksesta piirtyvä mies on itsehillintää korostavan maskuliinisuusihanteen mukainen.

Itsensä hillitseminen puolestaan toimi edellytyksenä muiden hallitsemiselle, koska itsensä hillitsevän miehen ajateltiin pystyvän johtamaan myös muita. Näin on esimerkiksi Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle, jonka mukaan seurakunnan kaitsijan ”on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?” (1. Tim. 2:4–5). Itsehillintä ja perheenjäsenten hallitseminen antoi miehelle oikeuden toimia muiden johtajana.

Pastoraalikirjeet korostavat perhehierarkiaa ja miesten johtajuutta, mutta Uudesta testamentista löytyy myös muunlaisia maskuliinisuusihanteita. Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa Jeesus kehottaa oppilaitaan omaksumaan marginaalisten, epämiehekkäinä pidettyjen ryhmien, kuten lasten, orjien ja eunukkien, sosiaalisen aseman (Mark. 9:33–37; 10:42–45; Matt. 19:12). Jeesuksen opetus asettaa oppilaiden maskuliinisuuden kyseenalaiseksi, sillä kreikkalais-roomalaisen valtakulttuurin näkökulmasta alistettujen ryhmien sosiaalisen aseman omaksuminen teki miehestä vähemmän miehekkään.

 

Maskuliinisuus passiokertomuksissa

Kysymyksellä miten miehen tuli suhtautua kuolemaan oli tärkeä rooli antiikin kreikkalais-roomalaisissa maskuliinisuusdiskursseissa. Synoptisten evankeliumien passiokertomukset eli kuvaukset Jeesuksen kuolemasta valaisevatkin Uudessa testamentissa esiintyviä erilaisia maskuliinisuusihanteita. Jeesuksen kuolema oli ongelmallinen hänen miehekkyydelleen, sillä ristiinnaulitseminen oli häpeällinen rangaistus. Ristiinnaulitsemisesta teki häpeällisen siihen liittyvä fyysinen kidutus ja rangaistuksen julkisuus. Kyvyttömyys suojella ruumiinsa loukkaamattomuutta teki tuomitusta epämiehekkään. Muiden kontrollointia korostavan maskuliinisuusihanteen näkökulmasta Jeesuksen olisi pitänyt puolustaa itseään ja taistella pidätystään vastaan. Koska Jeesus alistuu ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, hän ei ollut miehekäs tämän aggressiivisen miesihanteen näkökulmasta.

Toisaalta kreikkalais-roomalaisessa maailmassa esiintyi myös jalon kuoleman ihanne. Jaloon kuolemaan kuuluivat itsehillintä sekä kivun ja kuoleman kestäminen. Stoalaisille filosofeille jalo kuolema oli tärkeä miehekkyyden merkki. Erityisesti Sokrateen käytöstä kuolemansa hetkellä pidettiin esikuvallisena (Platon, Faidon 117d–e). Vastaavasti juutalaisessa perinteessä makkabilaiskapinan aikaiset marttyyrit olivat esimerkillisiä, koska he pysyivät tyyninä kuoleman hetkellä (4. Makk. 6:30–7:23; 13:1–14:10). Jalon kuoleman ihanteen mukaan kidutuksen ja kuolemanrangaistuksen kestäminen valittamatta teki miehestä miehekkäämmän kuin vääryyksien kostaminen.

Markuksen ja Matteuksen kuvauksissa Jeesus ei käyttäydy kuten esimerkilliset jalon kuoleman kokevat miehet. Oppilaat ovat hylänneet Jeesuksen ja ohikulkijat pilkkaavat häntä. Jeesuksen viimeiset sanat kuvaavat hänen kokemustaan siitä, että Jumala on hylännyt hänet: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46; Mark. 15:34). Jeesuksen viimeiset sanat eivät ole luottavainen rukous Jumalalle, eivätkä Jeesuksen tapa kuolla ja hänen kova huutonsa ennen kuolemaa ilmennä itsensä hillitsevää käytöstä. Markus ja Matteus eivät siten esitä Jeesuksen kuolemaa jalona kuolemana, vaan pikemminkin niiden kuvaus asettaa Jeesuksen maskuliinisuuden kyseenalaiseksi.

Luukkaan kuvaus on erilainen. Luukkaan mukaan oppilaat eivät ole hylänneet Jeesusta. Jeesus myös kontrolloi tapahtumia enemmän kuin Markuksen ja Matteuksen kuvauksissa: hän osoittaa armeliaisuutta ja anteeksiantamusta ristiinnaulitsijoilleen ja hänen kanssaan ristiinnaulitulle rikolliselle. Jeesuksen viimeiset sanat ovat levolliset: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” (Luuk. 23:44). Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen kuolema on itsehillintää korostavan maskuliinisuusihanteen näkökulmasta miehekäs. Luukas nähtävästi koki Markuksen kuvauksen ongelmalliseksi ja halusi korostaa Jeesuksen maskuliinisuutta muokkaamalla passiokertomusta jalon kuoleman ihanteiden mukaisiksi.

(Kirjoitus perustuu artikkeliin: Susanna Asikainen, Maskuliinisuudet synoptisissa evankeliumeissa – Susanna Asikainen & Elisa Uusimäki (toim.), Sukupuoli Raamatun maailmassa (Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2019), 133–150.)

 

Kirjallisuutta

Asikainen, Susanna (2018). Jesus and Other Men: Ideal Masculinities in the Synoptic Gospels. Leiden: Brill.

Asikainen, Susanna & Elisa Uusimäki (toim.) (2019). Sukupuoli Raamatun maailmassa. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 117. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura.

Connell, Raewyn (1987). Gender and Power: Society, the Person and Sexual Politics. Cambridge: Polity Press.

Connell, Raewyn (2005). Masculinities. 2. painos. Cambridge: Polity Press.

Conway, Colleen (2008). Behold the Man: Jesus and Greco-Roman Masculinity. Oxford: Oxford University Press.

Creangă, Ovidiu (toim.) (2010). Men and Masculinity in the Hebrew Bible and Beyond. Sheffield: Sheffield Phoenix Press.

Creangă, Ovidiu (2019). Hebrew Masculinities Anew. Sheffield: Sheffield Phoenix Press.

Creangă, Ovidiu & Smit, Peter-Ben (toim.) (2014). Biblical Masculinities Foregrounded. Sheffield: Sheffield Phoenix Press.

Graybill, Rhiannon (2016). Are We Not Men? Unstable Masculinity in the Hebrew Prophets. Oxford: Oxford University Press.

Moore, Stephen & Anderson, Janice (toim.) (2003). New Testament Masculinities. Atlanta, GA: Society of Biblical Literature.

Williams, Craig (1999). Roman Homosexuality: Ideologies of Masculinity in Classical Antiquity. Oxford: Oxford University Press.

Wilson, Brittany (2015). Unmanly Men: Refigurations of Masculinity in Luke-Acts. Oxford: Oxford University Press.

Zsolnay, Ilona (toim.) (2016). Being a Man: Negotiating Ancient Constructs of Masculinity. Abingdon: Routledge.