Perustuslaissa säädetään yksilön oikeudesta sosiaaliturvaan. Lain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä (PL 19 §). Tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveyspalveluista on esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa.
Vanhan ihmisen osalta näiden oikeuksien toteutuminen on kuitenkin usein riippuvainen siitä, onko hänellä omaisia tukenaan. Vaikka omaisilla ei lain mukaan ole vastuuta hoivan järjestämisestä, olettaa lainsäädäntö omaisten olevan vanhuksen tukena. Näin toteaa Tampereen yliopiston sosiaalioikeuden apulaisprofessori Laura Kalliomaa-Puha. Hänen mukaansa tämän kaltaista sääntelyä sisältyy muun ohella omaishoidon tuen järjestelmään, Kelan maksamaan eläkettä saavan hoitotukeen, palvelusetelijärjestelmään sekä vuonna 2015 uudistettuun sosiaalihuoltolakiin. Sosiaalihuoltolaissa on nykyään erillinen säännös asiakkaan läheisverkoston kartoittamisesta palveluntarvetta arvioitaessa (SHL 43 §).
Tästä niin kutsutusta ”omaisolettamasta” voivat kuitenkin joutua kärsimään ne vanhukset, joilla ei ole omaisia tai joiden omaiset eivät voi, osaa tai halua auttaa. Kalliomaa-Puhan mukaan omaisille vastuuta sysäävät ratkaisut lisäävät myös joidenkin vanhusten riskiä jäädä ilman perustuslain heille takaamia oikeuksia. ”Mikäli otamme vanhusten oikeuden hoivaan vakavasti, tähän riskiin tulee varautua varaamalla riittävästi varoja heidän tukensa järjestämiseen.”
Tarkastelemme ikääntyvien ihmisten ja heidän omaistensa oikeuksien toteutumista monitieteisessä hankkeessamme, jossa olemme kiinnostuneita erityisesti yksilön ihmissuhteiden merkityksestä kuoleman ja surun prosesseissa. Ks. https://www.uef.fi/web/oikeustieteet/merela
- Lähde: Kalliomaa-Puha, Laura. Vanhuksen oikeus hoivaan ja omaisolettama. https://journal.fi/gerontologia/article/view/63421