Suomalainen yhteiskunta on pitkään ollut katsomusten ja niihin liittyvien rituaalien osalta melko homogeeninen. Tämä tilanne on nyt muuttumassa, kertoo Helsingin yliopiston pastoraaliteologian professori Auli Vähäkangas. Perinteistä halutaan edelleen pitää kiinni mutta niiden rinnalle ja yhteyteen rakennetaan erilaisia persoonallisia muistelun rituaaleja.
Kotisaattohoito-hanke
Haastattelimme monitieteisessä Meaningful Relations-tutkimushankkeessa kuolevia potilaita, heidän omaishoitajiaan ja menetyksen kokeneita omaisia, yhteensä 33 syntyperältään suomalaista henkilöä. Yhteisestä syntyperästä huolimatta heillä on ollut hyvin erilaisia näkemyksiä kuolemasta ja muistelun merkityksestä kuoleman jälkeen.
Suruprosessissa erilaiset persoonalliset muistelun rituaalit korostuvat perinteisten hautausrituaalien lisäksi. Muistamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä juuri rituaalien, niin uskonnollisten kuin arkielämän rituaalien, kautta tapahtuvaa kuolleen muistelua.
Hautajaisrituaalit ja muut kuoleman jälkeiset tapahtumat auttavat kanavoimaan tunteita ja ymmärtämään tunteiden ja muistamisen merkitystä. Muistelun rituaalit ovat monelle surevalle tärkeä kanava työstää suhdetta kuolleeseen ja pohtia omaa tulevaisuutta menetyksen jälkeen.
Perinteiset rituaalit saavat uusia muotoja
Perinteistä kiinni pitäminen on monelle tärkeää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perinteitä haluta myös muokata enemmän omannäköiseksi. Melkein kaikki haastattelemamme suomalaiset halusivat kuitenkin pitää kiinni luterilaisista hautausrituaaleista. Ainoastaan yhden haastattelemamme puoliso haudattiin uskonnottomin menoin:
Me kummatkaan ei kuuluta kirkkoon, että meillä oli tämmöset. Eka kerta kun mäkin oon ollu sellasissa hautajaisissa, mihin ei pappi tule, ja mulle jäi siitä tosi positiivinen kuva, että me järjestettiin itse.
Tässä esimerkissä paikalla ei ollut ketään ulkopuolista toimittamassa tilaisuutta ja tämä kannusti omaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan tilaisuudesta persoonallisen. Aikaisempi tutkimus on nostanut esiin persoonalliseksi tekemisen tärkeyden hautajaisissa, niissä suunnittelu ja toteutus olivat tärkeitä riippumatta siitä, kuka rituaalia oli toimittamassa.
Osalle haastattelemistamme surevista tärkeä muistelun paikka oli perinteinen hautausmaa:
Niin, kun joku kysy, onko se ahdistavaa, mä sanoin et päinvastoin. Ja mulla on siellä, välillä mä otan eväät sinne ja siinä penkillä istun ja syön, ja eilenkin join kahvit siinä taikka oli semmosta kylmää kahvia, ja kävelen siellä ympäriinsä.
Hautausmaalla noudatetaan usein hartaita perinteitä, mutta yllä oleva kertomus osoittaa, että siellä myös luodaan uusia muistelun perinteitä.
Tosille rituaali liittyi johonkin yhteiseen harrastukseen, jonka kautta muisteltiin kuollutta läheistä. Eräälle pariskunnalle musiikki oli ollut tärkeää. Leski muisteli edesmennyttä puolisoa:
Joo katselen valokuvia ja meillähän oli semmonen soittolista Spotifylla–sitten siitä on tullu, että ei tarvitse kuin istua keittiön pöydän ääressä viinilasillisen kanssa ja kuunnella sitä musiikkia, niin kyllä siinä itku tulee, kun ajattelee niitä asioita.
Arjen rituaali, yhteisen musiikin kuuntelu oli tälle leskelle tärkeä mahdollisuus surra ja itkeä. Persoonalliseksi sen teki ennen yhdessä kuunneltu musiikki ja valokuvien tuomat muistot.
Samalla kertaa perinteisiä ja persoonallisia
Muistelun rituaalit vahvistavat olemassa olevia perinteitä, mutta niiden avulla myös luodaan uusia perinteitä. Halu lisätä rituaalien persoonallisuutta ei välttämättä tarkoita sitä, että perinteitä ei enää haluta noudattaa. Muuttuva suomalainen yhteiskunta kuitenkin haastaa huomioimaan myös muualta tulevat rituaaliset vaikutukset. Jään kiinnostuksella seuraamaan, miten muistelun rituaalit muokkautuvat 2020-luvulla.
Blogi on ensin julkaistu Katsomuksia-blogissa ja nyt muokattuna heidän luvallaan.