”Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.”
(Tuntematon)
Tällä runolla Jari Pirhonen aloitti esityksemme Tieteiden yön Valtiotieteen luentokimarassa. Runo selvästi kosketti, koska se sai spontaanit aplodit yleisöltä. Runon tunnelma oli läsnä myös esityksen jälkeisissä yleisön kysymyksissä ja pohdinnoissa liittyen perhesuhteisiin kuoleman lähestyessä, kuolemantoiveisiin ja syrjäytymiseen.
Haastattelin esityksessämme Marjaana Seppästä ja Jari Pirhosta siitä, että miltä kuolema näyttää, jos sitä tutkitaan sosiaalisena prosessina. Heidän vuoropuhelunsa nosti esille kaksi kiinnostavaa näkökulmaa kuoleman sosiaaliseen puoleen kahden eri tutkimuksen kautta.
Jari Pirhonen kuvasi sosiaalisen kuoleman käsitteen kautta ilmiötä, jossa ihmistä ei nähdä enää sosiaalisen vuorovaikutuksen arvoisena ja häntä pidetään käytännöllisesti katsoen kuolleena, vaikka hän onkin vielä elossa. Hän kuvasi, että sosiaalinen kuolema voi koskettaa paitsi yksilöitä, myös ihmisryhmiä kuten henkilöitä, joilla on muistisairaus tai vähemmistöryhmiä. Jarin kuvaama käsite oli puhutteleva ja sanoitti uudella tavalla aiemmassa työssäni sosiaalityöntekijänä kohtaamiani elämänkohtaloita, kaltoinkohtelua, näkymättömyyttä ja puutetta. Jari kertoikin, että heidän tutkimusryhmässään syntyi ajatus kollektiivisesta sosiaalisesta kuolemasta, koska viime vuoden aikana aktiivisesti hoivapalveluista ja niiden rahoitusvajeesta käydyn julkisen keskustelun perusteella vaikutti siltä, että vanhusten erityistarpeet kyllä tunnetaan, mutta niihin ei ole oltu yhteiskuntana valmiita satsaamaan riittävästi. Heidän ikääntyneiden hyvinvointia käsittelevän tutkimuksensa haastatteluissa ilmeni pelkoja syrjään jäämisestä, sosiaalisen identiteetin ja toimijuuden menettämisestä toimintakyvyn heiketessä, joita tutkijat liittivät sosiaalisen kuolemaan.
Tämä yhdistyi osittain myös Marjaana Seppäsen kertomiin tutkimustuloksiin, joissa kuoleman prosessissa ilmeni syrjäytymistä sosiaalisista suhteista. Hän kuvasi, että syrjäytyminen sosiaalisista suhteista, syrjään jääminen tai rikkinäiset sosiaaliset suhteet, ovat suuri uhka hyvinvoinnille. Kuoleman prosessissa, jossa sairaudet ja toimintakyvyn menetys ovat sinänsä jo hyvinvoinnin kannalta suuri kuormitus, sosiaalisten suhteiden merkitys korostuu. Mitä merkityksellisempiä suhteet ovat, sitä enemmän niistä syrjäytyminen vaikuttaa hyvinvointiin. Marjaana nosti kuitenkin esille myös sen, että toisaalta kuoleman prosessissa saattoi syntyä uusia suhteita esimerkiksi vertaisuuden perusteella. Aina ihmissuhteiden vähenemistä ei myöskään koettu huonoksi asiaksi, vaan yksinolo, vetäytyminen yksinäisyyteen oli osa kuolevan prosessia.
Aikaa esityksellemme oli 15 minuuttia ja puheenjohtaja oli tarkka. En ehtinyt esittämään enää viimeistä kysymystäni Marjaanalle ja Jarille. Kysynkin sen nyt tässä! Marjaana ja Jari, mitä teidän tutkimustulostenne perusteella voisi olla viestinne ihmisille, jotka ovat näiden asioiden kanssa tekemisissä?
Marjaana:
Kuolevaa ei tulisi pelätä, vaan kuunnella, kysyä mitä hän haluaa ja olla läsnä, mutta ei tuppautua. Kuoleman prosessissa mukana olevan läheisen hyvinvoinnista on tärkeä huolehtia, myös sitten kun kuoleva on menehtynyt. Läheisen tukeminen luopumisessa ja suruprosessissa myös konkreettisten tekojen avulla on tärkeää.
Jari:
Minusta meidän pitää nyt viimeistään yhteiskuntana havahtua siihen, että ollaanko me tosissaan valmiita tinkimään taloudellisista syistä yhden suuren ja kasvavan kansanosan hyvinvoinnista. Se on aika karua, kun ikäihmiset alkavat kokea itsensä kulueräksi ja rasitteeksi yhteiskunnalle. Eivätkä he näitä ajatuksia tuulesta tempaise kun mediaa vähänkin seuraa.
Kyllä se takuulla vaikuttaa koettuun hyvinvointiin, jos pelkää omaa tulevaisuuttaan. Ja vanhoihin ihmisiin on meidän haastattelujen perusteella hiipinyt vaivaistalojen pelko. Eli viestini on se, että vanhustenhoidon rahoitus kuntoon ja annetaan ihmisille se alun runossakin pyydetty arvokas vanhuus.