Tuen kaipaamisen tarina

Tänään blogi vie meidät syöpä -tematiikkaan ja yksinolemisen kivun äärelle. Seuraava kirjoitus on narratiivisen analyysin tulosta eikä sellaisenaan kenekään yksittäisen henkilön kokemus. Teksti on lainattu lyhennelmä pro gradu -tutkielmastani ”Elämää syövän kanssa: Narratiivinen tutkimus henkisen ja hengellisen tuen merkityksestä syöpää sairastavalle” (Saarelainen 2009).

Kaisa oli saanut kutsun normaaliin rutiininomaiseen syöpätarkastukseen, eikä ollut ajatellut sitä sen kummemmin. Lääkäriltä oli kuitenkin tullut kutsu jatkotutkimuksiin. Vielä silloinkaan Kaisa ei ollut ajatellut, että kyseessä saattaisi olla jotakin vakavampaa. Tieto syövästä oli tullut täysin yllätyksenä, hän ei ollut odottanut mitään erityisiä tietoja. Jatka lukemista ”Tuen kaipaamisen tarina”

Haastattelut ikäihmisten kotisaattohoidosta käynnissä

Kotona sairastaminen ja myös kotona kuolemaan valmistautuminen on monen ikäihmisen toive.  Kun saattohoitotilanteesta tulee totta, unelma kotona tapahtuvasta kuolemasta ei aina ole yhtä ruusuinen kuin parempien voimien aikana potilas ja omainen ovat ajatelleet. Saattohoito tuo kotiin monenlaiset apuvälineet. Näistä on luonnollisesti apua heikkenevän potilaan hoidossa, mutta ne muuttavat kotia sairaalamaisemmaksi. Tämän lisäksi kotona alkaa vierailla liuta hoitajia ja tarpeen vaatiessa myös lääkäreitä. Taas välttämätöntä hoitojen kannalta, mutta haasteellista omassa kodissaan asuvien potilaan ja hänen omaishoitajanaan toimivan puolison tai muun läheisen kannalta.

Yllä kuvattu elämäntilanne on se, jossa tutkimusryhmämme vierailee kodeissa tai haastattelee potilasta ja/tai omaista muussa hänelle sopivassa tilassa. Jatka lukemista ”Haastattelut ikäihmisten kotisaattohoidosta käynnissä”

Syöpä nuoren aikuisen haasteena

Väitöskirjassani perehdyin nuorten syöpää sairastaneiden aikuisten toipumiseen ja kokemukseen elämän merkityksellisyydestä syöpähoitojen jälkeen. Tässä kirjoituksessa avaan syöpäprosessia tuen saannin näkökulmasta sekä siitä miten tukea olisi mahdollista kehittää tulevaisuudessa.

Informaatiotuki. Usein tieto diagnoosista tuli joko puhelimen tai kirjeen välityksellä. Tällöin varsinainen ensimmäinen tapaaminen hoitohenkilökunnan kanssa sijoittui muutamien viikkojen päähän itse diagnoosin saannista. Ongelmana ei varsinaisesti ollut itse kirje tai puhelu – ongelmana oli aika. Jatka lukemista ”Syöpä nuoren aikuisen haasteena”

Oikeudesta riittävään hoivaan, myös elämän loppuvaiheessa

Viime aikoina on käyty laajaa keskustelua kotonaan asuvien ikäihmisten hoivan nykytilasta. Keskustelu käynnistyi, kun julkisuteen saatettiin jälleen tieto yksin asuneen vanhuksen kuolemasta palvelujärjestelmän pettäessä. Lieneekin selvää, että jokaisen ikääntyvän ihmisen paikka ei ole omassa yksityiskodissaan.

Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota yksin asuvien muistisairaiden ihmisten tilanteeseen. Jos henkilö ei enää kykene tai ei muista esimerkiksi syödä tai ottaa lääkkeitään, hän on tällöin selkeästi ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan tarpeessa (1). Jatka lukemista ”Oikeudesta riittävään hoivaan, myös elämän loppuvaiheessa”

Onko meillä läheisinä ja ammattilaisina kykyä ja osaamista kohdata kuolema?

Kysyin kuolemaan johtavan sairauden diagnoosin saaneelta läheiseltäni, millaisia toiveita hänellä on kuolemaan liittyen. Hän vastasi epäröimättä: ”Toivon, että ei olisi kipuja eikä minun tarvitsisi kuolla yksin”. Samanlaisen toiveen on monesti kuullut myös tuhansia kuolemia kohdannut saattohoitolääkäri Juha Hänninen, joka on kirjoittanut vastikään ilmestyneen kirjan Kuolemme vain kerran.

Hänninen kertoo kirjassaan, että useimmilla meistä suomalaisista on hyvin samanlainen ajatus hyvästä kuolemasta ja sen paikasta. Hyvä kuolema on sellainen, joka tapahtuu kotona ilman kipuja, perheen ja läheisten läsnä ollessa. Koti paikkana ei kuitenkaan yksin takaa hyvää kuolemaa. Jatka lukemista ”Onko meillä läheisinä ja ammattilaisina kykyä ja osaamista kohdata kuolema?”

Kenenkään kuolemaa ei ole ennalta käsikirjoitettu

Läheiseni kuoli sairaalan vuodeosastolla. Hän sairasti pitkään. Toimintakyky ja elinpiiri kaventuivat vaivihkaa ja vääjäämättä. Viimeisinä elinvuosinaan hänen maailmansa rajoja piirsivät kodin seinät, viimeisinä kuukausina erilaisten sairaalavuoteiden laidat. Kuolema oli vaikea ja kivulias.

Opinnäytetutkielmassani palasin kuoleman äärelle ja sairaaloiden osastoille. Etsin ymmärrystä paitsi omaan kokemukseeni myös kuolemaan yleensä. Itselleni kenties merkittävin tutkimusprosessin aikana syntynyt oivallus oli, että kuolemaan – siihen millainen se on – on mahdollista vaikuttaa monin tavoin. Yhdenkään ihmisen kuolemaa ei ole ennalta käsikirjoitettu. Jatka lukemista ”Kenenkään kuolemaa ei ole ennalta käsikirjoitettu”

Sureva omainen kiinnostuksen kohteena

Mitä omaiset kertovat läheisen ihmisen kuoleman hetkestä ja elämästään tämän jälkeen? Mikä merkitys rituaaleilla on tässä kertomuksessa vai saavatko ne eri ihmisten kertomuksissa erilaisia merkityksiä? Miten surua kuvataan ja mitkä asiat omaisia ovat surussa auttaneet?

Olen hyvin innostunut uudesta, blogin taustalla olevasta tutkimuksestamme, joka pyrkii vastaamaan muun muassa edellä esitettyihin kysymyksiin. Tutustuessani aikaisempaan tutkimukseen surevista omaisista olen huomannut, että moni ihminen kaipaa hautajaisia, joista tunnistaa menetetyn läheisen. Puhutaan myös ”tuunatuista” rituaaleista. Muokkaamalla rituaaleja oman näköisiksi voi niistä tehdä erityisen merkityksellisiä.  Jatka lukemista ”Sureva omainen kiinnostuksen kohteena”

Puhutaan kuolemasta – kuolemasta puhumisesta

Kuolema.

Tuo ”vieras”, jonka olemassaolon usein mieluummin unohtaisimme kuin pohtisimme sitä. ”Aika lähteä”, ”poistua tästä ajasta”, ”potkaista tyhjää”, ”siirtyä autuaammille maille”. Opiskelijat luettelivat kymmenittäin vaihtoehtoisia ilmaisuja sille, miten ihmiset puhuvat kuolemasta erilaisin kiertoilmaisuin. Kielemme on varsin rikas erilaisissa tavoissa, joilla kuolemasta voidaan puhua.

Saatamme mieltää myös monet kuvat kuolemaan liittyviksi, vaikka sanoja ei olisikaan.

Jatka lukemista ”Puhutaan kuolemasta – kuolemasta puhumisesta”