Monikulttuurisuus ja uskontojen moninaisuus ikääntyvien terveydenhuollossa

Suomi monikulttuuristuu muun Euroopan mukana ja meillä ei ole riittävästi tietoa siitä, mitä eri kulttuurien ja uskontojen kohtaaminen terveydenhuollossa tarkoittaa ikääntyvän väestön kohdalla. Tästä syystä halusimme järjestää aiheesta paneelikeskustelun kansainvälisen konferenssin yhteydessä. Tämä paneeli on avoin myös muille kuin konferenssin osallistujille ja tämä on kutsu juuri sinulle tulla osallistumaan ja keskustelemaan yhdessä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Tilaisuuteen osallistuminen on ilmaista. Paneelin kieli on englanti ja se järjestetään Fabianinkatu 24, 5 kerroksessa perjantaina 30.8 kello 13.30-14.30 (sisään sisäpihan kautta ja sitten hissillä viidenteen kerrokseen). Olet lämpimästi tervetullut!

Paneelissa on kolme pyydettyä puhujaa ja minä toimin paneelin puheenjohtajana. Ensimmäinen panelisti on Mulki Al-Sharmani, joka  on uskontotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.  Hän käyttää puheenvuoron, jossa käsittelee ikääntyviä somaleja Suomessa, Egyptissä ja Pohjois-Amerikassa. Hän herättää meidät pohtimaan seuraavia kysymyksiä:  Miten transnationaalinen elämäntilanne vaikuttaa  somalisiirtolaisiin? Miten islamilaiset opetukset ja kulttuuriset normit vaikuttavat hoitajan ja hoidettavan suhteeseen?

Toisena panelistina on virolaissyntyinen, Suomessa väitellyt Piret Paal, joka tällä hetkellä työskentelee Itävallassa lääketieteellisessä Paracelsus yliopistossa.  Hän korostaa sitä, miten saattohoidossa tulee kunnioittaa jokaista yksilöä erilaisista taustoista huolimatta. Etnisten vähemmistöjen keskuudessa on erilaisia näkemyksiä myös ikääntymisestä, terveydestä ja kuoleman lähestymisestä. Vähemmistöjä ei Paalin mukaan saa kuitenkaan lähestyä stereotypioiden kautta vaan kulttuurinen kompetenssi sisältää aina inhimillisen kohtaamisen taidon.

Kolmantena panelistina toimii ikääntymisen huippuyksikön professori Sirpa Wrede Helsingin yliopistosta. Hänen alustuksensa keskiössä ovat ikääntyneet siirtolaiset, jotka ovat haavoittuvia siirtolaistilanteensa takia. Wrede korostaa sitä, kuinka ikääntyvien siirtolaisten hoivassa tulee aina huomioida heidän transnationaaliset perheyhteytensä. Tämän kautta on mahdollista vähentää näiden vanhusryhmien epätasa-arvoista kohtelua.

Eri kansalaisjärjestöt ja myös julkinen terveydenhuolto toimivat ikääntyvien maahanmuuttajien parissa. Tästä huolimatta tutkimus ja julkinen keskustelu eri taustoista kotoisin olevien suomalaisten näkemyksistä ikääntymiseen ja kuolemaan liittyvistä haasteista on vielä alkutekijöissään. Tule mukaan käynnistämään tätä keskustelua ja kuuntelemaan, mitä asiantuntevilla panelisteillamme on aiheesta sanottavanaan.

Tämän blogin kuva on lomamatkalta Kreikasta ja minulle kuva kertoo lomasta, levosta ja kaikesta kauniista. Samaa se ei välttämättä viestitä Välimeren yli pakolaisena tulleelle ikäihmiselle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Satuolentoja vai puhetta ikäihmisten eksistentiaalisen tuen tarpeista?

 

Viime päivinä ikäihmiset ovat olleet median keskiössä huonon hoivan takia. Oikeus hyvään hoitoon ja hoivaan on kaikille ihmisille perusoikeus. Eksistentiaalisen tuen saanti tulisi kuulua ikääntyvän perusoikeuksiin. Opetan parhaillaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa kurssia Ikääntyminen, uskonto ja kriisit kollegani Suvi Saarelaisen kanssa. Olemme tuon kurssin aikana opiskelijoiden kanssa pohtineet toistuvasti sitä, miksi ikääntyvän eksistentiaalisen tuen tarvetta tai hänen suhdettaan uskontoon ja/tai spiritualiteettiin ei tunnisteta?

Saman asian nostaa esiin tunnettu vanhuustutkija, psykologian emeritusprofessori Peter G. Coleman brittikollegojensa kanssa kirjoittamassaan kirjassa Belief and Ageing. Coleman kuvaa suhtautumista uskontoon ja spiritualiteetti-keskusteluun olevan samanlaista kuin puhuttaisiin Tuhkimosta. Tällä Coleman tarkoittaa sitä, että suhtautuminen eksistentiaalisiin kysymyksiin nähdään kuin puheena satuolennosta. Hän korostaa, että vaikka eurooppalaisessa kontekstissa perinteinen uskontoihin kuuluminen on vähentynyt ei ikäihmisten tarve elämän merkityksellisyyteen ole yhtään vähentynyt.

Coleman korostaa, että merkityksen etsintä ja eksistentiaalisen tuen tarve ikääntyessä vaihtelee yksilöittäin. Osalla ikääntyneistä nämä tarpeet lisääntyvät täysin uutena ilmiönä, osa taas palaa nuoruutensa uskonnolliseen viitekehykseen. Myös he, jotka eivät näe uskontoa itselleen tärkeäksi, kokevat usein tarvetta etsiä elämän merkityksellisyyttä. Näitä ei-uskonnollisia brittejä kirja käsittelee yhden luvun verran otsikolla elämänhallintaa ilman uskontoa.

Toinen näkökulma, joka ikäihmisten eksistentiaalisen tuen tarpeesta on syytä huomioida, on maahanmuuttajataustaisten ikääntyvien lisääntyvä määrä Suomessa.  Tässä yhteydessä ymmärrys ikääntyvän sprituaalisista ja uskonnollista tarpeista on erityisen tärkeää. Myös meidän kantasuomalaisten on opittava näkemään eri kulttuuritaustoista tulevien ikäihmisten toiveet ja heidän uskonnollisten perinteidensä rikkaus suhteessa elämän ja kuoleman kysymyksiin. Tässä meillä on rutkasti opittavaa Britanniasta, missä uskonnollisten kulttuurien rinnakkaiselo on ollut todellisuutta jo pitkään.  Tästä syystä suosittelen Colemanin kirjan lukemista kaikille teille, jotka olette kiinnostuneita ikäihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tämän päivän Suomessa.

 

Kirjallisuus:

Coleman, Peter G (toim.) 2011.  Belief and Aging: Spiritual pathways in later life. Bristol: The Policy Press.