Viides kurssikerta: analyysiä bufferoinnista ja vähän muustakin

Viidennellä kurssikerralla harjoiteltiin buffereiden tekemistä sekä niiden käyttämistä analyysin apuna. Muistan viime keväältä, kuinka työläs ja hankala kyseinen kurssikerta oli, mistä syystä riemuni oli moninkertainen, kun tajusin tallentaneeni vuosi sitten tekemäni tehtävät. Ei siis tarvinnut tehdä tuplatöitä, halleluja! Tosin uskon, että koska MapInfon käyttäminen on tänä vuonna sujunut paljon sutjakkaammin kuin viime keväänä (eli jos jostain syystä joudun PAK-kurssille vielä ensi keväänäkin niin sen tulisi sujua kuin tanssi…ei vaan, aion kyllä selättää PAK:in ja MapInfon tällä kertaa), olisin todennäköisesti selvinnyt myös bufferoinnista vähemmällä tuskailulla. Ei tosin onneksi tarvinnut ottaa selvää!
Toisaalta bufferoinnin kertaaminen olisi voinut tehdä ihan hyvää juuri siitä syystä, että se oli niin vaikeaa vuosi sitten. Bufferointi on myös todella olennainen ja hyödyllinen työkalu, jota voi käyttää hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Näitä voivat olla Tatu Leppämäkeä lainaten muun muassa ”liikehuoneistojen sijainti- ja saavutettavuusanalyysit, kiinteistöhuollon tehtävät, suojelualueiden kartoittaminen, melu- ja suojarajojen määrittely (esimerkiksi Puolustusvoimien ampuma-alueet, tuulivoimalat) reittioptimointi, tai vaikkapa väestönsuojien sijoittaminen” (2016). Itselleni tulee lisäksi mieleen myös bufferoinnin käyttäminen julkisten palveluiden sijoittamisen tai llikenneyhteyksien suunnittelemisessa. Lisäksi bufferointia voisi ehkä käyttää apuna myös esimerkiksi tehdassaasteiden vaikutusten arvioinnissa. Saasteiden leviämiseen vaikuttaa kuitenkin niin moni asia (ilmansaasteiden osalta mm. ilmavirrat, sateet ja tuulen suunta), että bufferin käyttäminen voisi myös olla hankalaa.
Bufferointi onkin varmaan yksi monikäyttöisimpiä työkaluja, joita olemme kurssilla opetelleet käyttämään. Olennaista on tietysti myös tietokantaliitosten, tietokantojen muokkaamisen sekä erilaisten tietokantahakujen hallitseminen, sillä ne luovat pohjan kaikelle muulle MapInfon toiminnoille. Samaa mieltä on myös Sirje Lappalainen (2016). Mielestäni MapInfon ja varmasti muidenkin karttaohjelmien käyttämisessä tärkeintä on pitää mielessä se, että ne ovat vain välineitä, samoin kuin kartatkin. Tällä tarkoitan sitä, että sillä, että osaa tehdä visuaalisesti upean 3D-kartan tai täydellisen bufferin ei ole mitään merkitystä, jos ajatus tekemisen taustalla ei ole kirkas. Mielestäni kaikkein vaikeinta tällä kurssilla onkin ollut se, että ymmärtää, mitä todella on tekemässä ja miksi; mitä tarkoitusta tekemäni kartta palvelee (jos palvelee), mikä merkitys luokittelulla on, miten erilaiset aineistot käyttäytyvät, millainen karttaesitys soveltuu parhaiten juuri tämän ilmiön kuvaamiseen ja niin edelleen.
Tämän kurssin aikana olenkin ymmärtänyt, että kartografinen osaaminen ja paikkatiedon käyttäminen, soveltaminen sekä analysoiminen vaativat ihan järkyttävän määrän ajatustyötä. MapInfon käyttäminen ei ole mitään mekaanista älyvapaata näpyttelyä, vaan kaiken tekemisen tulee olla perusteltua, loppuun asti ajateltua ja myös kyseenalaistavaa. Huomaan, että tässä kaikessa minulla on vielä todella paljon opittavaa: jos joskus todella opin hallitsemaan karttaohjelmien käytön, se vaatii syvällistä ymmärtämistä sekä siitä, miten kyseiset ohjelmat toimivat että paikkatiedon luonteesta. Lisäksi tulisi vielä olla sisältöosaamista, eli pitäisi pystyä hahmottamaan se, millaisia ilmiöitä kartoissaan kuvaa, millaisia ne ovat luonteeltaan ja mitä rajoitteita ne asettavat tekemiselle. Tuntuukin, että pitäisi olla todella laajaa osaamista aina tilastotieteestä ja matematiikasta yhteiskuntatieteisiin sekä käpistelyyn. Maantiede on generalistista totta tosiaan!

 

Toistaiseksi kaikki aivokapasiteetti menee kuitenkin siihen, että saa edes jonkinlaisen kartan tehtyä, eikä sitä ehdi ajatella niin paljon sitä, mitä onkaan tekemässä ja mistä tässä kaikessa nyt oikeastaan on kysymys. Mutta eihän kukaan ole mestari syntyessään, ja onneksi tässä blogikirjoittelussa sitä sitten voi keskittyä enemmän ajattelun kirkastamiseen. Välillä tosin tuntuu, että kysymykset eivät lopu kysymällä vaan että ne vaan synnyttävät entistä enemmän uusia paljon hankalampia kysymyksiä. Toisaalta minä kyllä myös suunnattomasti nautin siitä, kun joudun haastamaan itseäni ajattelemaan. Se on ehdottomasti yliopisto-opiskelun parasta antia! Ai että, tajunta vaan laajenee ja pienet harmaat solut raksuttaa!

 

Tässä vielä kurssitehtävän taulukko:

Capture
Lappalainen, S. (2016) Bufferointia, laskuja ja muuta mukavaa. Sirjen pakkiblogi. 17.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/sirjelap/
Leppämäki, T. (2016) Puskuroiden etiäpäin – 5. kurssikerta. 17.3.2016. PAKinoita kartoista. https://blogs.helsinki.fi/leppatat/

Kuudes kurssikerta

Kuudennen kurssikerran tavoitteena oli tuottaa kolme erilaista karttaa hasardeihin liittyen. Aihe oli mielestäni mielenkiintoinen, ja oli mukavaa vaihteeksi tehdä maailmankarttoja pääkaupunkiseudun tai Suomen sijaan. Päätin tehdä yhden kartan kustakin hasardista. Tulivuorenpurkaus-kartalla on kuvattu kaikki tulivuorenpurkaukset vuodesta 1964 lähtien (kuva 1), maanjäristyskartalla yli 8 magnitudin järistykset 80-luvulta alkaen (kuva 2) ja meteoriittikartassa meteoriittihavainnot 2000-luvulla (kuva 3).

KK6_kartta2_tulivuorenpurkaukset
Kuva 1.
KK6_kartta1_maanjäristykset1980luku
Kuva 2.
KK6_kartta3_meteoriitit
Kuva 3.

Mielestäni kartoistani tuli ihan hyviä, mutta tein ne pelko kiireellä, joten paranneltavaa kyllä riittäisi (taas vaihteeksi). Olisin voinut jättää leveyspiiri-pituuspiiriruudukon näkyviin, mikä olisi helpottanut sijantien hahmottamista. Näin on tehnyt kartoissan muun muassa Nea Heikkilä (2016), jonka kartat ovatkin mielestäni hieman omiani luettavampia. Kuitenkin ainoa asia, mikä minua jäi huomattavasti häiritsemään, oli se, etten löytänyt Tyynimeri-keskeistä taustakarttaa. Esimerkiksi tulivuorenpurkauskartta olisi selvästi havainnollisempi, jos Eurooppa ei olisi kartan keskellä. Siten Tyynenmeren tulirengas hahmottuisi huomattavasti paremmin. Sama koskee maanjäristyskarttaa, sillä seismisesti aktiivisimmat alueet sijoittuvat laattojen törmäyskohtiin, kuten Etelä-Amerikan länsirannikolle, Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan.

 
Oppimateriaalina käytettäessä oliskin parempi, että kartta olisi Tyynimeri-keskeinen: tällöin tulirengas hahmottuisi ja samalla voisi kiinnittää oppilaiden huomion kartanlaadinnan eurosentrismiin sekä kyseenalaistaa sitä. Lisäksi tulivuorenpurkaus- ja maanjäristyskarttojen kohdalla olisi hyvä, että kartasta näkyisivät laattarajat, mikä korostaisi kyseisten ilmiöiden syntyprosesseja ja sijoittumista. Olisin siis voinut etsiä ja lisätä karttoihini laattarajoja kuvaavan tietokannan. Tällöin karttani tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä kuvaavat karttani soveltuisivat mahdollisesti laajemminkin endogeenisten ilmiöiden opettamiseen. Yritin etsiä netistä karttaa, jossa näkyisivät niin litosfäärilaatat, maanjäristykset kuin tulivuorenpurkauksetkin, mutta löytämäni kartat olivat niin huonoja, että päätin jättää ne blogistani pois.

HDIworldmap_PAK
Kuva 4.

Sen lisäksi, että karttojeni avulla oppilaita voisi haastaa pohtimaan sitä, miksi tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset sijoittuvat sinne minne sijoittuvat, pohdintaa voisi laajentaa myös siihen, millaisia vaikutuksia niillä on alueellisesti ja millaisia hasardeja ne aiheuttavat eri alueilla. Mielenkiintoista olisi saada oppilaat ymmärtämään esimerkiksi se, kuinka monet seismisesti ja tuliperäisesti aktiiviset alueet ovat köyhiä ja hyvin tiheästi asuttuja, ja kuinka se puolestaan vaikuttaa tuhojen laajuuteen. Tekemiäni karttoja voisikin oppitunnilla verrata esimerkiksi väentiheyskarttoihin tai HDI:tä kuvaaviin karttoihin (kuva 4), ja siten pyrkiä tukemaan oppilaiden oppimista. Väentiheyskarttojen käyttökelpoisuuden on oivaltanut myös Niko Pelkonen (2016), joka on lisännytkin FAO:n väentiheyskartan blogiinsa. Itse löysin myös FAO:n kartan, hieman erilaisen tosin (kuva 5). Pelkonen kannustaisi karttojen avulla opiskelijoita pohtimaan sitä, miksi tuhoisimmat purkaukset sijoittuvat tietyille alueille, ja mistä se johtuu. Hän tuo esiin myös tulivuorityypin vaikutuksen, mikä ei minulle itselleni tullut mieleen, vaikka se onkin yksi selittävä tekijä purkauksien tuhoisuudelle.

worldpopulationdensity_PAK
Kuva 5.

Meteoriittikartta ei ole mielestäni yhtä käyttökelpoinen opetuksessa kuin kaksi muuta karttaani. Kuten Hanna Hakalakin (2016) toteaa kurssiblogissaan, meteoriittihavaintojen maantieteellinen sijoittuminen on sattumanvaraista, eivätkä läheskään kaikki meteoriittien putoamispaikat ole havainnoitavissa (esim. meriin tai asumattomille seuduille sijoittuvat meteoriitit). Olenkin Hakalan kanssa samaa mieltä siitä, että tällaisen kartan käyttäminen opetustarkoituksissa olisi hieman kyseenalaista.

 
En tullut miettineeksi karttojen laadintavaiheessa niiden käyttöä opetusmateriaalina. Jos se olisi tullut mieleeni aikaisemmin, olisin kenties tehnyt hieman erilaisia karttoja; ehkä valinnut vain yhden aiheen, josta olisin tehnyt kolme erilaista karttaa tai sitten kuvannut yhdellä kartalla kahta eri ilmiötä (tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä esimerkiksi), kuten Annamaria Rossi (2016) on tehnyt . Olenkin huomannut, että minua usein jälkikäteen harmittaa se, etten ole karttaa laatiessa uhrannut puuhaan niin paljon aikaa ja aivotyötä, kuin kenties olisin voinut. Pieni perfektionisti sisälläni nyrpistää nenäänsä, kun huomaan, että olisin voinut pienellä (tai joskus isommallakin) työllä tehdä kartoistani parempia. Toisaalta ehkä sitä voi myös olla lempeä aloittelijan kengissä olevalle itselleen, vaikka kartat eivät ihan täydellisiä olisikaan, varsinkin kun muistan joskus kuulleeni, että virheistä oppii. Blogitehtävää kirjoittaessa ja muiden oivalluksista lukiessa tulee nimittäin todella oppineeksi aina paljon, ja aivotyö tapahtuukin usein hieman jälkijättöisesti – mutta tapahtuu kuitenkin!

 
Kaiken lisäksi olen huomannut, että minua on tainnut purra jonkin sortin GIS-kärpänen: aikaisemmin pelkkä ajatuskin karttaohjelman käytöstä ja tuntikausia koneella istumisesta tuntui lamaannuttavalta, kun taas nyt huomaan olevani (ainakin hetkellisesti) aidosti innostunut ja kiinnostunut erilaisten karttojen tekemisestä sekä paikkatiedon ja paikkatieto-ohjelmien ymmärtämisestä. Vaikka tämä heräilevä GIS-hirmuni (?) jääkin vielä usein kiireisen ja hedonistisen opiskelijaelämän jalkoihin, huomaan motivoituneeni hommaan uudella tavalla. Ehkä se on kuin onkin totta, että tekeminen tulee ensin, sitten motivaatio?

 
Lähteet:
Hakala, H. (2016) 6. kurssikerta. Hakanna’s blog. 7.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/hakanna/
Heikkilä, N. (2016) 6. Reippailua ja karttoja opetuskäyttöön. Nean kurssiblogi. 7.3.2015. https://blogs.helsinki.fi/neaheikk/
Pelkonen, N. (2016) Kurssikerta 6 – Pisteitä ja hasardeja. Nikon PAK-blogi. 7.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/
Rossi, A. (2016) Kurssikerta 6 – pisteaineistojen esittäminen kartalla. Ajrossi’s blog. https://blogs.helsinki.fi/ajrossi/
Karttalähteet:
Development Bites (2016). World map indicating the Human Development Index. 7.3.2016 http://www.developmentbites.com/the-human-development-index/
FAO (2016). Global population density in 2015. 7.3.2016. http://www.fao.org/docrep/009/a0310e/a0310e10.htm