Viides kurssikerta: analyysiä bufferoinnista ja vähän muustakin

Viidennellä kurssikerralla harjoiteltiin buffereiden tekemistä sekä niiden käyttämistä analyysin apuna. Muistan viime keväältä, kuinka työläs ja hankala kyseinen kurssikerta oli, mistä syystä riemuni oli moninkertainen, kun tajusin tallentaneeni vuosi sitten tekemäni tehtävät. Ei siis tarvinnut tehdä tuplatöitä, halleluja! Tosin uskon, että koska MapInfon käyttäminen on tänä vuonna sujunut paljon sutjakkaammin kuin viime keväänä (eli jos jostain syystä joudun PAK-kurssille vielä ensi keväänäkin niin sen tulisi sujua kuin tanssi…ei vaan, aion kyllä selättää PAK:in ja MapInfon tällä kertaa), olisin todennäköisesti selvinnyt myös bufferoinnista vähemmällä tuskailulla. Ei tosin onneksi tarvinnut ottaa selvää!
Toisaalta bufferoinnin kertaaminen olisi voinut tehdä ihan hyvää juuri siitä syystä, että se oli niin vaikeaa vuosi sitten. Bufferointi on myös todella olennainen ja hyödyllinen työkalu, jota voi käyttää hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Näitä voivat olla Tatu Leppämäkeä lainaten muun muassa ”liikehuoneistojen sijainti- ja saavutettavuusanalyysit, kiinteistöhuollon tehtävät, suojelualueiden kartoittaminen, melu- ja suojarajojen määrittely (esimerkiksi Puolustusvoimien ampuma-alueet, tuulivoimalat) reittioptimointi, tai vaikkapa väestönsuojien sijoittaminen” (2016). Itselleni tulee lisäksi mieleen myös bufferoinnin käyttäminen julkisten palveluiden sijoittamisen tai llikenneyhteyksien suunnittelemisessa. Lisäksi bufferointia voisi ehkä käyttää apuna myös esimerkiksi tehdassaasteiden vaikutusten arvioinnissa. Saasteiden leviämiseen vaikuttaa kuitenkin niin moni asia (ilmansaasteiden osalta mm. ilmavirrat, sateet ja tuulen suunta), että bufferin käyttäminen voisi myös olla hankalaa.
Bufferointi onkin varmaan yksi monikäyttöisimpiä työkaluja, joita olemme kurssilla opetelleet käyttämään. Olennaista on tietysti myös tietokantaliitosten, tietokantojen muokkaamisen sekä erilaisten tietokantahakujen hallitseminen, sillä ne luovat pohjan kaikelle muulle MapInfon toiminnoille. Samaa mieltä on myös Sirje Lappalainen (2016). Mielestäni MapInfon ja varmasti muidenkin karttaohjelmien käyttämisessä tärkeintä on pitää mielessä se, että ne ovat vain välineitä, samoin kuin kartatkin. Tällä tarkoitan sitä, että sillä, että osaa tehdä visuaalisesti upean 3D-kartan tai täydellisen bufferin ei ole mitään merkitystä, jos ajatus tekemisen taustalla ei ole kirkas. Mielestäni kaikkein vaikeinta tällä kurssilla onkin ollut se, että ymmärtää, mitä todella on tekemässä ja miksi; mitä tarkoitusta tekemäni kartta palvelee (jos palvelee), mikä merkitys luokittelulla on, miten erilaiset aineistot käyttäytyvät, millainen karttaesitys soveltuu parhaiten juuri tämän ilmiön kuvaamiseen ja niin edelleen.
Tämän kurssin aikana olenkin ymmärtänyt, että kartografinen osaaminen ja paikkatiedon käyttäminen, soveltaminen sekä analysoiminen vaativat ihan järkyttävän määrän ajatustyötä. MapInfon käyttäminen ei ole mitään mekaanista älyvapaata näpyttelyä, vaan kaiken tekemisen tulee olla perusteltua, loppuun asti ajateltua ja myös kyseenalaistavaa. Huomaan, että tässä kaikessa minulla on vielä todella paljon opittavaa: jos joskus todella opin hallitsemaan karttaohjelmien käytön, se vaatii syvällistä ymmärtämistä sekä siitä, miten kyseiset ohjelmat toimivat että paikkatiedon luonteesta. Lisäksi tulisi vielä olla sisältöosaamista, eli pitäisi pystyä hahmottamaan se, millaisia ilmiöitä kartoissaan kuvaa, millaisia ne ovat luonteeltaan ja mitä rajoitteita ne asettavat tekemiselle. Tuntuukin, että pitäisi olla todella laajaa osaamista aina tilastotieteestä ja matematiikasta yhteiskuntatieteisiin sekä käpistelyyn. Maantiede on generalistista totta tosiaan!

 

Toistaiseksi kaikki aivokapasiteetti menee kuitenkin siihen, että saa edes jonkinlaisen kartan tehtyä, eikä sitä ehdi ajatella niin paljon sitä, mitä onkaan tekemässä ja mistä tässä kaikessa nyt oikeastaan on kysymys. Mutta eihän kukaan ole mestari syntyessään, ja onneksi tässä blogikirjoittelussa sitä sitten voi keskittyä enemmän ajattelun kirkastamiseen. Välillä tosin tuntuu, että kysymykset eivät lopu kysymällä vaan että ne vaan synnyttävät entistä enemmän uusia paljon hankalampia kysymyksiä. Toisaalta minä kyllä myös suunnattomasti nautin siitä, kun joudun haastamaan itseäni ajattelemaan. Se on ehdottomasti yliopisto-opiskelun parasta antia! Ai että, tajunta vaan laajenee ja pienet harmaat solut raksuttaa!

 

Tässä vielä kurssitehtävän taulukko:

Capture
Lappalainen, S. (2016) Bufferointia, laskuja ja muuta mukavaa. Sirjen pakkiblogi. 17.3.2016. https://blogs.helsinki.fi/sirjelap/
Leppämäki, T. (2016) Puskuroiden etiäpäin – 5. kurssikerta. 17.3.2016. PAKinoita kartoista. https://blogs.helsinki.fi/leppatat/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *