Eeva Koskela

Kuka olet ja mitä teet ja kuinka kauan olet työskennellyt eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa?

Eeva KoskelaOlen Eeva Koskela ja työskentelen kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osastolla opintosihteerinä, sijoituspaikkana Viikin Yliopistollinen eläinsairaala. Töissä olen ollut täällä noin 4,5 vuotta. Työnkuvaani kuuluu kaikkea maan ja taivaan välillä eli jonain päivänä teen eläinsairaalan opiskelijoiden päivystysvuorolistoja ja toisena päivänä saatan miettiä minne saataisiin sulamaan 20 hevosen jalkaa kengityskurssia varten.

Suuri osa työstäni on kuitenkin opiskelijoiden auttamista ja neuvomista sekä yhteistyötä kliinisten opettajien ja professoreiden kanssa. Opiskelijoiden kanssa hahmottelemme välillä omia opintosuunnitelmia, välillä erikoisjärjestelyjä esim. sairauden vuoksi ja välillä ihan vaan jutellaan jaksamisesta ja muustakin elämästä. Opetushenkilökunnan kanssa työhön kuuluu lähinnä kurssi- ja tenttijärjestelyt, ryhmäjaot yms. hallinnolliset työt. Myös keväisin järjestettävät käytännön kliinisten taitojen kokeet vievät oman aikansa ja tuovat jännitystä etenkin opiskelijoiden elämään. Toki käytän aikaani myös ns. rutiinihommiin eli suoritusmerkintöjen lisäämisessä oodiin ja opintojen seurantaan yms.

Lisäksi toimin Clinicumin turvallisuuspäällikkönä eli pidän talon turvallisena asiakkaille, potilaille, henkilöstölle ja opiskelijoille yhteistyössä yksiköiden turvallisuusvalvojien ja ensivastetiimin kanssa. Aina välillä kiertelen sairaalassa tutustumiskäynnillä olevien palomiesten kanssa, joka on aika kivaa.

 Mitkä asiat nousivat esiin työssäsi v. 2015?

Vuonna 2015 suurin uusi asia työssäni oli klinikkakierron muutos kolmen viikon rotaatiosta kahden viikon rotaatioon. Samalla lisättiin opiskelijoiden valinnaisuutta klinikkavuoden aikana ja muitakin pienempiä muutoksia vuosia samanlaisena olleeseen klinikkavuoteen. Myös 3.vuoden keväällä järjestettävä Johdanto kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteeseen – kurssi uudistui ja siinä olikin palapeliä saada teurastamoharjoittelut, tuotantoeläinsairaalan tutustumisviikot ja 8 erilaista kurssiin kuuluvaa pienryhmäharjoitusta sopimaan sutjakasti kunkin opiskelijan lukujärjestykseen. Toki uudistusten jälkeen menee aina oma aikansa, että saa muutokset rullaamaan sujuvasti, mutta uudistuksia ja haasteita pitääkin töissä olla!

 Mikä on parhainta työssäsi?

Se että minulla on Suomen paras työ! Työssäni on ehdottomasti parasta opiskelijat ja työkaverit. Tuntuu todella kivalta, kun voi olla avuksi ja helpottaa ainakin hetkellisesti opiskelijoiden stressiä ihan pienilläkin teoilla. Tässä hommassa kun ehtii parin vuoden aikana (4. ja 5. vuosi) tutustua osaan opiskelijoista hyvinkin, niin on kiva törmätä sairaalan käytävillä, vaihtaa kuulumiset ja sekin, että huomaan jo osaavani vastailla heidän kysymyksiinsäkin!

Erittäin hyvää työssäni on myös työn vaihtelevuus eli mikään päivä tai vuodenaika ei ole samanlainen eli tylsistymään ei täällä kyllä pääse! Ja se, että pääsee käyttämään aivojaan ja ajattelemaan itsenäisesti, samalla kun tekee tiimityötä hyvässä porukassa. Ihanaa on myös se, että täällä kuulee usein sanan ”kiitos”, vaikka olisi vain tehnyt työnsä!

 Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2016?

Vuosi 2016 onkin varmasti jännittävä uudistusten ja yt-neuvotteluiden ja UPOn yms. sekamelskassa. Suunnitelmissani on toivottavasti jatkaa työtäni muutoksista huolimatta niin hyvin, etteivät opiskelijat ja opetushenkilökunta edes huomaa taustalla tapahtuvaa myllerrystä! Tietysti siis toivon, että saan jatkaa töitäni ja että jo läheiseksi muodostunut työyhteisömme pysyisi mahdollisimman muuttumattomana.