Mikael Niku

Mikael Niku Olen Mikael Niku, anatomian ja kehitysbiologian yliopistonlehtori. Vastaan opintojen alkuvaiheen Toimiva elimistö –kokonaisuudesta ja opetan mikroskooppista anatomiaa, vertailevaa anatomiaa (kalat, matelijat, linnut) ja kehitysbiologiaa. Tutkimuksessa keskityn nyt sikiöaikaiseen suolistomikrobistoon ja sen vaikutuksiin immuunijärjestelmän kehitykseen. Huolehdin myös tiedekunnan lasermikrodissektiolaitteistosta ja koulutan eri puolilta yliopistoa tulevia käyttäjiä. Tulin eläinlääkikselle v. 1998 tekemään väitöskirjaa. Sen jälkeen olin muutaman vuoden muualla, mutta palasin, kun täällä on niin kivaa!

 Mitkä asiat nousivat esiin työssäsi v. 2015?

 Aloitimme yllä mainitun uuden tutkimusprojektin, ja saimme siihen kolmivuotisen tutkimusrahoituksen. Se oli hieno juttu henkilökohtaisesti ja koko osastollekin, kun yliopistolla on muuten niin tiukat ajat. Kesällä vierailin pari kolme kuukautta Melbournen eläinlääkiksessä, ja se oli antoisa ja avartava reissu. ”Kotipuolessa” olemme jatkaneet opetuksen kehittämistä oppiaineemme kahden opeakateemikon vetämänä. Opettajien akatemian toinen jäsen minun lisäkseni on siis Juha Laakkonen.

 Mikä on parhainta työssäsi?

Kyllä se on meidän loistavat, innokkaat opiskelijat. Ja se, että saa opettaa ja tutkia aiheita, jotka kiinnostavat. Ja tietysti hyvä yhteishenki kollegoiden kanssa.

 Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2016?

 Olen parhaillaan rekrytoimassa ensimmäistä ”omaa” väitöskirjantekijääni, jonka kanssa toivon saavani tutkimusprojektin hyvään vauhtiin ja oppivani paljon uutta. Opetuksen kehittäminen jatkuu myös. Olemme moninkertaisten mullistusten keskellä, ja työpaikka saattaa näyttää jo kesällä hyvin erilaiselta. Mutta sille en taida voida mitään, joten koetan olla murehtimatta liikoja, keskittyä tekemään työni hyvin, ja auttaa parhaani mukaan muitakin onnistumaan.