Artikkeli 1 (Kurssikerta 2)

Artikkelin tarkoitus oli esitellä kaksimuuttujaista koropleettikarttaa ja miten hyvin sillä saa visualisoitua erilaisia maantieteellisiä suhteita. Mielestäni oli hankalalukuista, että tärkeimmät kuvat (3 ja 4) oli sijoitettu aivan artikkelin loppuun. Nyt lukija joutuu hyppimään yrittäessään vertailla kuvien ja tekstien sanomaa. Itse kuvat olivat hyvin selkeät ja helppolukuiset. Tällaiseen karttaan kannattaa yhdistellä ilmiöitä, joita on järkevä ja mielenkiintoista tarkastella yhdessä. Lisäksi karttaan saa hyvin kuvattua näiden ilmiöiden kertymisen yhdessä, jolloin kaksi ilmiötä voidaan yhdistää eri luokiksi matalan-korkean osuuksien suhteen (myös keskiluokka voidaan ottaa mukaan).

Käsitteet tuntuivat helpoilta, koska olen lukenut tilastotiedettä ja ymmärsin esimerkiksi miten tilastollinen hajontakuvio (scattergram) lasketaan. Olen itseasiasiassa kerran tietämättäni nimeä käyttänyt tällaista kaksimuuttujaista koropleettikarttaa (siinä tosin kaksi muuttujaa eivät olleet mitenkään maantieteelliseen tietoon sidottuja, mutta idea oli sama). Tällaisen kartan etu on, että se auttaa havaitsemaan kahta ilmiötä samanaikaisesti ja myös niiden suhteita. Esimerkiksi artikkelissa käytettiin kahta ilmiötä: maaseudulla asuvien ja alle 18-vuotiaiden osuuksia Mazowsen alueella. Kartan legendoista (yksittäisen ilmiön selitykset) saadaan muodostettua 3×3-ruudukkolegenda, jolloin syntyi selkeitä luokkia, joista näkyi miten alle 18-vuotiaita asuu eniten maaseudulla (yläoikea) ja taas yli 18-vuotiaita enemmän kaupunkimaisemmassa ympäristössä (alaoikea). Myös karttakuva alueessa näyttää, mitkä paikat ovat edellä mainittuja alueita.

Tällainen teemakartta vaatii selkeää esittämistä: suurempi kuin 3×3-ruudukko tekee kartasta hankalalukuisen suuremman luokkakoon takia. Lisäksi värien on syytä olla selkeitä, ja sellaisia että ne saadaan yhdistettyä mielekkäällä tavalla. Kun verrataan luennolla käymiimme kartografisiin esityksiin, kaksimuuttujainen koropleettikartta näyttää hienolta sen takia, että siihen on saatu yhdisteltyä laskennallisesti kahden eri ilmiön osio. Tällainen kartta vaatii kuitenkin sellaisen aineiston, jolle voidaan laskea hajontakuvio (jatkuvat muuttujat). Kartta vaatii kuitenkin aina sen, että sen takana on osaava tekijä, joka tietää minkälaisella kartalla aineistoa saadaan kuvattua parhaiten. Ohjelmathan pystyvät tekemään vaikka minkälaisia karttoja, mutta tulkinta jää aina tekijälle. Onkin hyvä, että erilaisia vaihtoehtoja on olemassa.

Kurssikerralla otin aiheeksi tällä kertaa vertailuun Pirkanmaan työttömyyden ja kuntien välisen muuttovoiton (ei laskettu maahanmuuttoa kuntiin). Olen kotoisin Mänttä(-Vilppula)sta ja asunut myös Orivedellä lukioon asti (vuosi 2010 oli itseasiassa vuosi, jolloin muutin pois), joten minua kiinnosti tarkastella kotiseutuani. Luin Moron artikkelin siitä, kuinka Tampere menettää 12 miljoonaa euroa vuodessa, koska hyvätuloiset muuttavat naapurikuntiin (perustuu vuoden 2012 verotietoihin). Tässä kartassa näkyy myös sama ilmiö. Tampere on kyllä muuttovoittoinen, mutta alueelle muuttaa opiskelijoita ja työttömiä. Samaa näyttäisi tapahtuvan myös Valkeakoskella. Kotikuntani Mänttä-Vilppula ja Orivesi näyttäytyvät suhteellisen surullisena: korkea työttömyysaste ja muuttotappioisia. Pirkkala ja Lempäälä selvästi keräävät (hyväpalkkaisia) työllistä porukkaa todennäköisesti Tampereelta. Moron artikkeli sanookin: ” Varsinkin Pirkkalan verokirstu kiittää: ’Pirkanmaan Kauniaisiin’ muuttavien keskitulo on maakunnan korkein, 23 500 euroa vuodessa. Alati kasvava työmatkaliikenne kielii siitä, että moni jää työskentelemään Tampereelle, vaikka muuttaa asumaan naapurikunnan puolelle”.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *