Marja Kruut: Savua ja nokea. Kirjassa: Nokea ja pilvenhattaroita – Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa. Toim. Laakkonen Simo, Laurila Sari ja Rahikainen Marjatta. Helsingin kaupunginmuseo, Narinkka 1999: 168-210.
“Istun avoimen akkunan ääressä suunnattoman vuokrakasarmin neljännessä kerroksessa. Kevät tekee tuloaan, mutta siitä ei yllä ainoakaan viesti pihanpuoleisen asuntooni. Taivaasta näen tiheän puhelinlankaverkon lomitse vain kapean kaistaleen, ja senkin sinen samentaa savuharso, joka läheisen tehtaan piipusta levitäikse yli korttelin.”
Näin kuvaili tuntojaan pienestä kaupungista Helsinkiin muuttanut henkilö tämän vuosisadan alkupuolella Helsingin Kaiku-lehdessä.
Vuosisadan vaihteessa Helsingin ilmaa pilasivat savukaasut, hajut ja katupöly. Ilman pilaantumista pidettiin lähinnä hygieenisenä ja esteettisenä ongelmana. Suurin osa Helsingissä ilmenneistä ilman epäpuhtauksista aiheutui kivihiilen kasvaneesta käytöstä polttoaineena. Lähinnä teollisuuden savupiiput sylkivät mustaa nokista savua kaupunkilaisten ylle eri puolilla kaupunkia. Helsinkiläiset reagoivat uuteen ja vähitellen kasvaneeseen ongelmaan varsin aktiivisesti, vaikka edellytyksiä minkäänlaisiin ilmansaastemittauksiin ei vielä ollut eikä ilman epäpuhtauksien terveydellisiä vaikutuksia vielä osattu arvioida.
Pyrin selvittämään, pidettiinkö ilman pilaantumista tai nykyaikaisemmin sanottuna ilmansaastumista ongelmana. Millaisia ratkaisumalleja löydettiin ja sovellettiin ilmenneisiin haittoihin? Helsingin kaupungin hallinnossa ulkoilman puhtauteen liittyvät asiat käsiteltiin kaupungin hallinnossa lähinnä terveydenhoitolautakunnassa. Muun muassa kaupunkilaisten tekemät valitukset savusta ja hajusta toimitettiin terveydenhoitolautakunnan käsiteltäviksi.
Helsingissä lähes kaikki ilmenneet nokiset savukaasuongelmat aiheutuivat kivihiilen yleistymisestä polttoaineena halkojen kustannuksella. Kivihiilen tuonti kasvoi 1890-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan saakka noin kymmenkertaiseksi. Helsingissä halkojen kulutus lähti laskuun 1890-luvun lopussa, mutta vuosittainen kulutus vaihteli huomattavasti. Voidaankin sanoa, että halkomarkkinat olivat