Sami Louekari: “Meidän saamaton Ateenamme” ympäristöasenteet Jyväskylässä. Kirjassa: Harmaat aallot – ympäristönsuojelun tulo Suomeen. Simo Laakkonen, Sari Laurila, Marjatta Rahikainen (toim.), Suomen Historiallinen Seura, Vammala 1999:189-205.

Vuonna 1997 ilmestyneessä Jyväskylän kaupungin historiaa käsittelevässä
Jyväskylä-kirjassa luonnehditaan kaupungin sotien jälkeistä
kunnallispolitiikkaa edistykselliseksi ja tuloksekkaaksi.1 Vesiensuojelun
osalta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa. Jätevesien annettiin
pilata kaupungin edustalla sijaitseva Jyväsjärvi niin pahoin, että se
ei ole vieläkään täysin toipunut. Jyväsjärveä on kutsuttu jopa maailman
raskaimmin kuormitetuksi järveksi.2

Jyväskylässä otettiin mekaanis-kemiallinen jätevedenpuhdistus
käyttöön vuonna 1974, mutta tehokas jätevedenpuhdistamo valmistui
vasta vuonna 1980. Miksi jätevedenpuhdistamo rakennettiin Jyväskylään
näin myöhään? Tavoitteenani on selvittää Jyväskylän jätevedenpuhdistamon
rakentamiseen johtanut prosessi sekä miten eri tahot reagoivat
Jyväsjärven pilaantumiseen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena
on vuoden 1962 vesilain vaikutus Jyväskylässä.

Jyväskylän vesihuolto

Jyväskylän kaupunki syntyi liikenteellisesti edulliseen paikkaan Tuomiojärven,
Palokkajärven ja Jyväsjärven väliselle alueelle Päijänteen äärelle. Vuonna 1837 yhdyskunta sai kaupunkioikeudet. Väkiluvun kasvaessa kaupungin ympärille alkoi syntyä 1910- ja 1920-luvulla esikaupunkiasutusta. Monipuolinen teollisuus edisti kaupungin kasvua ja 40 000 asukkaan Jyväskylä oli 1960-luvun alussa Helsingin jälkeen maan tiheimmin asuttu kaupunki.

Kuva 1. Jyväskylä sijaitsee luonnonkauniilla kannaksella järvien keskellä. Karttakeskus 1992; Jyväskylän kaupungin keskusarkisto (JKA), karttakokoelmat.

Jyväskylässä perinteinen vesihuoltojärjestelmä pihakaivoineen korvattiin
vesijohtoverkostolla ja Savelan pohjavesilaitos otettiin käyttöön vuonna 1910.3 Tämän jälkeen kaupunki pystyi tarjoamaan asukkailleen kelvollista juomavettä, mikä oli melkoinen saavutus vuosisadan alun Suomessa. Kaupungin kasvaessa vesilaitosta laajennettiin useaan otteeseen ja raakavettä ruvettiin ottamaan kaupungin yläpuolisesta vesistöstä, Tuomiojärvestä.

Kaupungissa virtaavat avo-ojat korvattiin viemäriverkostolla 1900-
luvun alussa. Kaupungin jätevedet johdettiin alapuoliseen vesistöön
Jyväsjärveen, josta ne virtasivat edelleen Päijänteeseen. Jätevedet
saastuttivat Jyväsjärveä, minkä vuoksi kaupunki teetti ensimmäisen
suunnitelman jätevedenpuhdistamosta jo 1930-luvulla. Helsingin kaupungin
rakennusviraston insinööri Ruben Granqvist suunnitteli Jyväsjärven
rantaan Lutakkoon saostuskaivoilla ja biologisella suodattimella
varustetun puhdistamon. Sitä ei kuitenkaan koskaan rakennettu.4

Kaupungin viemäriverkostoon laskettiin myöhemmin asumajätevesien
lisäksi teollisuuden jätevesiä. Kaupungin ja teollisuuden kasvaessa
jätevesien ravinnekuormitus monikymmenkertaistui: fosforikuormitus
oli 1970-luvulla noin 200 kg vuorokaudessa eli yli 30-kertainen
1930-lukuun verrattuna. Yhtä paljon kasvoi typpikuormitus. Myös
biologinen hapenkulutus, joka kuvaa jäteveden sisältämää orgaanista
kuormitusta, kasvoi 1930-luvulta 1970-luvulle 30-kertaiseksi.5 Teollisuus
kuormitti myös suoraan kaupungin lähivesistöjä. Esimerkiksi
Kankaan paperitehdas laski jätevetensä Jyväsjärveen virtaavaan Tourujokeen.
Tehtaan arvioitu kuormitus oli 1960-luvulla kiintoainesta
noin 3000 kg, orgaanista ainesta 400 kg ja rikkihappoa jopa 5000 kg
vuorokaudessa.6

Käsitykset jyväsjärven tilasta

Järven likaantuminen oli 1950-luvun puolivälissä jo silminnähtävää.
Jyväskylän lyseon maantieteen ja luonnonhistorian lehtori Lauri Helle
jo vuonna 1916. Hän havaitsi järven veden olevan kaupungin viemäriputkien
suuaukkojen luona aina likaisen harmaata ja Tourujoen ja
Lempipuron suussa vesi haisi pahalta. Muualla järvessä hän ei sanottavasti
huomannut viemärivesien vaikutusta.7

Jätevesien vaikutus Jyväsjärveen ei rajoittunut 1950-luvulla enää
viemäriputkien läheisyyteen ja pahaan hajuun.Jyväskylän kasvatustieteellisen
korkeakoulun lehtorin, FT Eero Johannes Valovirran mukaan
Jyväsjärven vesi oli kesällä 1954 niin rikkihappopitoista, että rautalankakatiskat
syöpyivät rikki muutamassa viikossa. Samana vuonna hän
huomasi tutkimuksissaan Jyväsjärven nilviäisten ja kotiloiden kadonneen.
Suomen Luonto -lehden artikkelissa