Laura Nousiainen: Mutt mimses ruakos! Raumalaisten asenteet ja jätehuolto
vuosisadan vaihteessa. Kirjassa: Harmaat aallot – ympäristönsuojelun tulo Suomeen. Simo Laakkonen, Sari Laurila, Marjatta Rahikainen (toim.), Suomen Historiallinen Seura, Vammala 1999: 91-105.
Tehdessäni tutkimusta jäteveden puhdistamisen historiasta Raumalla
törmäsin tavan takaa lähteisiin, jotka paljastivat vuosisadan vaihteen
Rauman olleen elinympäristönä tyystin toisenlainen kuin nykyinen
hyvin hoidettu UNESCOn maailmanperintökaupunki. Lanta, kura ja
lika kuuluivat kaupunkikuvaan siinä missä mihin tahansa pahaiseen
maalaiskylään, eikä suurin osa talonomistajista tuntunut asiasta juurikaan
välittävän terveydenhoitolautakunnan ja kaupunginlääkärin kauhistukseksi.
Kaupunkirahvaan elämäntapa ja sen suhde kaupungin sivistyneistön
harjoittamaan kansalaiskasvatukseen alkoivat tuntua kiinnostavilta.
Terveysviranomaisten huolestuneet arviot kaupunkilaisten elintavoista
ja elinpiiristä sekä vaatimukset puhtaudesta ja järjestyksestä eivät
sopineet yhteen kaupunkilaisten omien käsitysten ja käytäntöjen
kanssa, vaan aiheuttivat väistämättä yhteentörmäyksen, jolla oli suuri
vaikutuksensa kaupungin vesihuollon kehitykseen. Kysynkin, millainen
oli tämä yhteentörmäys ja mitkä olivat sen ainekset? Millaisia olivat
raumalaisten siisteyskäsitteet ja -käytänteet 1800- ja 1900-luvun
vaihteessa?
Pyrin myös tarkastelemaan siivottomuuden taustalla olevia syitä ja
pohdin, miksi kaupunkien hygienia oli niin puutteellista? Monipuolisin
näkemys asiasta saadaan uskoakseni siten, että käsitteet lika, likaisuus
ja likaaminen sidotaan tutkittavaan aikaan ja ymmärretään inhimillisen
elämän osaksi. Kyse on eräänlaisista käytännöistä, toiminnan
kiteytyneistä muodoista, joissa ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen
suhde on mielenkiinnon kohteena.1 Tältä pohjalta onkin esitettävä uudenlaisia
kysymyksiä. Mitä oli likaisuus ja mitä puhtaus? Miten lika
koettiin, ja miten siihen suhtauduttiin?
Lika arjen osana
Vuosisadan vaihteessa kaupunkeja itsessään pidettiin tekijänä, joka aiheutti
sairauksia. Teollistuvat kaupungit eivät olleet valmistautuneita
nopeaan väkiluvun kasvuun, jolloin vakavia ongelmia syntyi mm.
asuntojen, puhtaan juomaveden, elintarvikkeiden saannin sekä jätehuollon
järjestämisen suhteen. Ongelmat heijastuivat suoraan kuolleisuuslukuihin,
jotka olivat kaupungeissa huomattavasti korkeammat
kuin maaseudulla.2
Kaupungit olivatkin asuinpaikkoina maaseutua vaarallisempia, koska
tiheään asutuilla alueilla taudit saattoivat levitä ja muuttua epidemioiksi
hyvinkin nopeasti. Tautisuus lisääntyi ahtaissa kaupungeissa
eritoten sen vuoksi, että talojen ulkohuoneet sijaitsivat usein vaarallisen
lähellä kaivoja, joista asukkaat hakivat juomavetensä. Tällaisissa
oloissa riski sairastua esimerkiksi koleraan tai lavantautiin kasvoi huomattavasti.3
Tautien leviämisen suhteen Rauma ei sanottavasti eronnut keskieurooppalaisista
tai pohjoisamerikkalaisista kaupungeista, vaikkei sitä
puitteiltaan toki voinut verrata komeisiin ja vaikuttaviin suurkaupunkeihin.
Rauma oli tyypillinen suomalainen muutaman tuhannen asukkaan
matala pikkukaupunki, jonka kuraiset, kapeat ja mutkittelevat
kadut eivät juuri olleet kyläkujia kummempia.
Lika oli vuosisadan vaihteessa eläneille raumalaisille osa arkipäivää.
Siitä pitivät huolen kotieläimet, joita useimmissa taloissa pidettiin
sivuelinkeinona. Kaupungissa harjoitettu karjatalous vaikutti suuresti
niihin käsitteisiin ja käytäntöihin, joita raumalaisilla oli suhteessa puhtauteen
ja omaan elinympäristöönsä.
Vanhassa kaupunginosassa asuttiin umpipihajärjestelmissä, joissa
rakennukset ympäröivät pihapiiriä. Tonttimaat eivät olleet suuren suuria, ja rakennukset veivät niistä suuren osan. Niin kauan kuin taloissa
pidettiin kotieläimiä, oli pihamaan laatu ja käyttö tästä talousjärjestelmästä
riippuvainen. Kesäaikana karja kuljetettiin pihan poikki aamuin
illoin laitumelle vietäessä ja sieltä takaisin tuotaessa. Hevoselle ajopeleineen
piti olla pihamaalla tilaa kääntymiseen. Myös heinä- ja puukuormat
oli saatava sisään ja lantakuormat ulos. Tallin seinustalla seisotettiin,
valjastettiin ja riisuttiin hevoset. Myös eläinten teurastus tapahtui
usein kotipihalla. Kotona teurastettiin yleisesti 1910