Helsinki on merelle avautuva kaupunki, jota tori ja satama hallitsevat. Suomenlinnan linnoitussaaren antautuminen venäläisten sotalaivojen piirityksessä keväällä 1808, oli alkusysäys Helsingin historian merkittävimmälle ajanjaksolle. Pian sodan jälkeen noin 4000 asukkaan Helsingistä ryhdytään rakentamaan Suomen autonomisen suurruhtinaskunnan pääkaupunkia.

Kuva: Magnus von Wright/ J. H. Strömer 1847: Panoraama Helsingistä nähtynä Kalliolinnasta, yksityiskohta. HKM.

Vuonna 1812 Helsingistä tulee maan hallinnollinen keskus, jonka kaupunkikuva uudistuu perinpohjin. Kaupungin keskusta rakennetaan kokonaan uudelleen, ja keisarinvallan symboliksi nousee monumentaalisia kivitaloja Senaatintorin ympärille. Muutoin kaupunkikuva säilyy puutalovaltaisena. Kaupunkiin muuttaa runsaasti uutta väkeä ja 15 000 asukkaan raja ylittyy vuonna 1845. Senaatti keskusvirastoineen asettuu uusiin hallintopalatseihin ja virkamiesten on siirryttävä tavaroineen Turusta Helsinkiin. Moniin keskustan kauppiastaloihin joudutaan rakentamaan yksi lisäkerros uusien vuokralaisten asuttamiseksi.

Helsingistä tulee myös Suomen sivistyksellinen keskus, kun Turun akatemia eli yliopisto opettajineen ja opiskelijoineen muuttavat pääkaupunkiin. Kaupungin eliittiä ovat edelleen ruotsin- ja suomenkieliset eikä kaupunkia venäläistetä vaan monikulttuurisuus kukoistaa, sillä asukkaista lähes viidennes on syntynyt ulkomailla. Venäläisten lisäksi saksalaisia, baltteja, puolalaisia, juutalaisia, tataareja ja mustalaisia on asettunut paikkakunnalle. Lähes 60% helsinkiläisistä on ruotsinkielisiä; suomenkielisiä on vajaa neljännes. Aina 1880-luvulle asti Helsinki on varuskunta-, yliopisto- ja hallintokaupunkina myös selvästi miesenemmistöinen.

Luokkarajat ovat 1850-luvun sääty-yhteiskunnassa tiukat. Henkilön sosiaalinen asema määräytyy säädyn perusteella. Säädyn mukainen elämäntapa on tärkeää, vaikka aineellinen elintaso ei aina olekaan kovin korkea. Aatelistolla on tärkeimmät siviili- ja sotilashallinnon virat. Porvariston korkea-arvoisimpia ovat suurkauppiaat, jotka veroäyriensä perusteella muodostavat enemmistön kaupungin hallinnossa. Myös monet venäläiset kauppiassuvut menestyvät hyvin Helsingissä. Pienporvarit ovat lähinnä torikauppiaita, talonomistajia ja kapakanpitäjiä. Lukumäärältään eniten on käsityöläisiä ja heidän merkityksensä kaupungin talouselämälle on myös suuri vaikkakin eri käsityöläismestareiden taloudellinen asema on vaihteleva. Joidenkin porvarioikeudet jopa lakkautetaan köyhyyden vuoksi, koska heidät on todettu kykenemättömiksi maksamaan kaupungille edes porvarimaksujaan.

Kaupunkialue laajenee länteen ja etelään, mutta arvostetuimpana asuinalueena pysyy edelleen vanha keskusta. Kruununhaassa on tosin kiinteistön omistajina runsaasti myös pienporvareita, jotka kuitenkin saattavat vuokrata päärakennuksen säätyläisperheille ja asuvat itse piharakennuksissa. Suurkauppiaat ovat hakeutuvat asumaan sataman lähistölle. Vähävaraisten hökkeliasutus laajenee kaupungin laidoilla. Katajanokalla asuu mm. merimiehiä, kalastajia, katukaupustelijoita, pienkäsityöläisiä ja heidän leskiään.

Kuva: Eugen Hoffers 1866, Panoraama Nikolainkirkon tornista. HKM.