Olli Ruth ja Matti Tikkanen: Purojen Helsinki – virtaava vesi kaupungin kahleissa. Kirjassa: Simo Laakkonen, Sari Laurila, Pekka Kansanen, Harry Schulman (toim.), Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan, Kaupunki ja sen ympäristö 1800- ja 1900-luvulla. Edita/Helsingin kaupungin tietokeskus 2001: 164-181.

(lyhennelmä artikkelista)

Helsinki on merellinen kaupunki, jossa on runsaasti avaria merenselkiä, saaristoa ja rantoja. Helposti unohtuu, että kaupunkialueella on muitakin vesialueita, kuten puroja, lampia ja joki. Myös niillä on ollut kaupunkilaisille tärkeä maisemallinen, virkistyksellinen ja kulttuurihistoriallinen merkitys. Kaupunkialueen vesistä kuitenkin vain hyvin pieni osa on säilynyt luonnontilaisina. Niiden tilaa ovat heikentäneet rakentamisen ohella mm. teollisuuden ja maatalouden päästöt sekä yhdyskuntien jätevesikuormitus. Herkimpiä erilaisille ympäristömuutoksille ovat pienimmät lampi- ja purovedet.

Helsingin rakentamisen yhteydessä vesialueita on täytetty ja muokattu monin tavoin. Vantaanjokisuun koskia on kahlittu myllyjen ja sahojen energialähteeksi jo vuosisatojen ajan. Sörnäistenjärvi ja Töölönjärvi kuivatettiin jo 1800-luvun alkupuolella ja Pasilassa sijainnut Pikku-Huopalahdenjärvi 1900-luvun alussa.Purot on ohjattu ojiin, kanaviin sekä viemäritunneleihin ja niiden valuma-alueiden maankäyttö on muuttunut suuresti. Erityisen voimakkaasti kaupungistuminen on vaikuttanut purojen veden laatuun ja tulvavirtaamiin.

Purojen likainen menneisyys

Helsingin alueella on yhteensä yli 20 eri kokoista puroa. Niistä valuma-alueeltaan suurin on Huopalahteen laskeva Mätäjoki, joka nimestään huolimatta on kuitenkin luettava puroksi. Muita huomattavia puroja ovat Pikku-Huopalahteen laskeva Mätäpuro, Vantaanjokeen laskevat Näsinoja-Tuomarinkylänoja ja Longinoja, Vanhankaupunginlahteen laskeva Viikinoja sekä Vartiokylänlahteen laskevat Mustapuro ja Mellunkylänpuro.

Helsinginniemeltä purot ovat hävinneet kokonaan, ja siellä syntyvät katuvedet eli hulevedet ohjataan nykyisin jätevesiviemäreiden kautta keskuspuhdistamolle Viikinmäelle. Muut Helsingin alueet kuuluvat erillisviemäröinnin piiriin ja sadevedet ohjataan näillä alueilla sadevesiviemäreiden kautta avo-ojiin ja puroihin. Helsingin purojen veden pitkän aikavälin laatuvaihtelusta on yleensä vain niukasti hajatietoja. Ensimmäiset Helsingin ja ympäröivien alueiden puro- ja ojavesien analyysit teki kemisti Cajander 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa.

Cajanderin tutkimuksia seurasi usean vuosikymmenen tauko, jolta ajalta havaintotietoja purovesistä ei ole juurikaan käytettävissä. Yksittäisiä veden laatutietoja kuitenkin löytyy esimerkiksi 1970-luvun alusta. Ympäristötietoisuus alkoi nostaa päätään ja 1980-luvulta lähtien Helsingin kaupunki on ottanut puroista keskimäärin 1-2 vesinäytettä vuodessa. Julkaisu