Vaaleista ja teemoittamisen vaikeudesta

Eksyin Sitoutumattoman vasemmiston toimintaan mukaan heti tuoreeltaan fuksivuonna, keväällä 2005: eräs vanha kaveri pyysi minua toimittamaan Sitvasin Toimenpide-lehden. Se imarteli. Tiesin lehdenteosta jos en nyt kaikkea niin aivan tarpeeksi (muutama vuosi Protulehteä opetti vaikka mitä), olin vasemmistolainen ja poliittisesti sitoutumiskammoinen – ja helposti maaniteltavissa. Yliopistosta tai ylioppilaskunnasta en tiennyt hölkäsen pöläystä.

Se ei tainnut juuri haitata.

Vuonna 2005 en lähtenyt edustajistovaaleihin: olin olevinani liian kiireinen. Varmasti olinkin. Vuonna 2007 en lähtenyt ehdolle edustajistovaaleihin: ajattelin, etten halua käyttää ylioppilaspolitiikkaan niin paljoa aikaan, että sitä voisi tehdä hyvin. Varmasti aivan totta sekin. Kuitenkin vuoden 2008 lopussa ilmeni mahdollisuus ihan tosissaan lähteä HYYn hallitukseen. Onneksi tartuin siihen, vuosi on ollut melko uskomaton.

Vunna 2009 kun tuli aika päättää edustajistovaaliehdokkuudesta, ei valintaa oikeastaan tuntunut olevan edes olemassa. En voi väittää olevani vuonna 2010 liian kiireinen, enkä varsinkaan voi väittää, etten halua käyttää siihen niin paljoa aikaa. En tiedä, paljonko muuta elämää minulla on tänä vuonan ollut.  Oikein en voi vedota siihenkään, että olisin tehnyt näitä hommia liian pitkään, kun oikeastaan en ole.

Lisäksi HYY on aidosti todella kiinnosta yhteisö, mahdollisuus, instituutio. HYYn resurssit mahdollistavat kaikenlaisen, poliittisesta vaikuttamisesta jäsenaktiviteetintukemiseen. HYY omistaa Suomen parhaalla paikalla olevan suunnattoman kiinteistömassan (Kaivopiha), jolla se voisi tehdä niin paljon enemmän kuin nyt.

En ole aikaisemmin ollut ehdolla tällaisissa vaaleissa. Olen toki ollut tekemässä muutamaakin vaalikampanjaa ja kerran jopa vaalipäällikkönä, mutta että laittaa oman itsensä ja persoonansa peliin… Kiinnostavaa. Miten tiivistää itsensä yhteen 140 merkin pituiseen tekstiin? Tai ei edes itsensä, vaan poliittisen itsensä, ja vielä sellaisella tavalla, josta kukaan ei suuttuisi liikaa, joka ei vaatisi juurikaan lisäselityksiä, saattaisi ehkä naurattaa lukijaansa…

Tai sitten voi suihkia hiukan aidan matalammalta puolelta. Päädyin lopulta tällaisiin.

Kulttuuria, politiikkaa, Kaivopihaa!

HYY tarjoaa lähes rajattomia mahdollisuuksia. Meidän pitäisi vain käyttää niitä oikein. Tarvitaan tasapainossa opintotukea ja makeita juttuja. Ei tarvita lukukausimaksuja, epätasa-arvoa eikä passivointia. HYYn ei pidä marginalisoida itseään Leppäsuolle – Kaivopiha on lähellä sinua ja yhteiskuntaa. Minä: suuruudenhullu, mukava, epäkorrekti. Vuonna 2009 HYYn hallituksessa.