Puhe kolmelle sepälle

(Tämä puhe pidettiin Filosofisen tiedekunnan 96. promootiossa yökulkueessa Kolmen sepän patsaalle. Promootio on hassu juhla – vähän niinkuin joku olisi lukenut 1800-luvun tyttökirjallisuutta ja aproksimoinut, että hauskan täytyy olla tällaista. Mutta silkassa absurdiudessaan myös oikeastaan ihan siisitä.)

Arvoisat yön kulkijat! Hyvät kanssapromovnedit, seuralaiset, promoottorit, rector magnificus ja kaikki muut paikalle osuneet merkkihenkilöt!

Arvoisat kolme seppää!

Alussa on aina tyhjää.

Tai ei tyhjää, vaan avaraa.

Kaikki se, mikä tulee olemaan, on kytevässä hiilessä – niin tiivisti, että se on vielä muodotonta. Ensimmäinen hikikarpalo nousee otsalle.

Seppä punnitsee vasaraa kädessään ja jännittää kimmoisat lihaksensa.

ENSIMMÄINEN ISKU

Kreikkalaisten seppä Hefaistos ei ollut mikään kaunis mies, päin vastoin. Toveriensa nöyryyttämä, rikottu ja pilkattu halvalla pantu. Mutta takoa Hefaistos osasi. Kaiken sen, millä me työstämme maailmaa, Hefaistos takoi. Hefaistos antoi Hermeelle siivet, Agamemnonille vallan sauvan, Erokselle eli Amorille jousen ja nuolen.

Hefaistos oli se sana, joka halkaisi Zeun kallon ja kätilöi Athenen, jonka seppelettä tänään kannamme.

TOINEN ISKU

Hehkuva rautamötikkä makaa alasimella vastaanottavaisena. Se on muodoton, karkaisematon. Sen tuleva tarkoitus asuu ainoastaan sepän mielessä. Möhkäleen pitää kestää suuri kuumennus ja monta iskua ennen kuin se on valmiina kohtaamaan maailman.

KOLMAS ISKU

Suomalaisten seppä Ilmarinen oli tekijäpoika. Kun Sepolla oli tylsää, tämä ei jäänyt ihmettelemään, vaan takoi itselleen kokonaisen taivaankannen ja maailman. Kun seppo tarvitsi myötäjäisrahoja, Ilmarinen pisteli menemään ja takoi ikuista vaurautta jauhavan Sammon. Ja kun tuli yksinäistä, Sepi painui pajaansa ja kilkutteli kasaan itselleen kultaisen naisen.

NELJÄS ISKU

Hehkuva möhkäle valittaa tustakasta. Se ei jaksaisi enää! Rauta ja hiili huutavat armoa vasaran alla. Mutta sepän vakaa käsi ei anna sitä. Esineellä on tehtävänsä ja tulevaisuutensa maailmassa. Seppä ei päästä sitä karkuun.

VIIDES ISKU

Sekä Hefaistos että Ilmarinen petettiin monta kertaa – rakkaudessa ja muuten. Olympos-vuorelta pudotettu susiruma ja rampa Hefaistos oil yleinen naurun aihe, mutta ilman hänen joustaan ei Amor olis tehnyt taikojaan. Vaikka Ilmarinen jäi yksin, tämän taonnat pitivät Kalevalan tarinan käynnissä. Pieni murukin kirjokannesta riitti antamaan lupauksen tulevasta.

KUUDES ISKU

Tulevaisuus on tämä yö, se on vasaran isku kuumaan rautaan. Se on kuplii ja kiehuu, se on vielä vailla selvää muotoa, mutta jokin se on. Siihen ei voi koskea, mutta sitä voi vielä muokata. Seppä nostaa sen ilmaan, pyörittää, tarkastelee.

SEITSEMÄS ISKU

Ja sitten suhahdus – kuuma rauta lasketaan kylmään veteen. Höyry täyttää tilan, näkökyky katoaa. Nopea jäähdyttäminen telkeää hiilikarbidit raudan sisään ja muuttaa sen teräkseksi. Esineen muoto on valmis ja pysyvä. Se on koulittu, rakkaudellta tehty, valmistettu täyttämään tarkoituksensa ja paikkansa maailmassa. Se on kaunis ja tosi jos se toimii. Siihen sitoutuneen on paras osaaminen ja suurin rakkaus.

Me emme kuitenkaan saas olla tuo esine.

VIIMEINEN ISKU

Kun karkaisu on suoritettu, seppä pyyhkii hien otsaltaan ja poistuu pajasta. Työn jäljet jomottavat hauiksissa, valmis esine tuo tyytyväisyyttä. Mutta tämän kolmannen sepän mieli ei enää ole valmiissa esineessä, sepän mieli hakee jo huomisen muotoa ja seuraavan työn päämäärää.

Tämä kolmas seppä olemme me.