Miten vietin itsenäisyyspäiväni

Tämä blogimerkintä käsittelee osallisuuttani 6.12. tapahtuneisiin Kiakkovierasjuhliin Tampereella, joka kiitos Perussuomalaisten, on ilmeisesti kiinnostavaa.

Minulla ei ollut mitään tekemistä tapahtuman tai sen varsinaisten järjestäjien kanssa enkä tunne heitä tai tiedä keitä he ovat. Olen saanut tietoni  tapahtuman tarkoituksesta, järjestelyistä ja kulusta median ja tapahtuman verkkosivujen kautta. Poliittisen sosiologian tutkimusryhmämme verkkosivut löytyvät täältä.

Olen ollut aikaisemmin aktiivinen järjestössä, joka järjesti paikalle bussikyydin Helsingistä, muttei oman ilmoituksensa mukaan osallistunut muuten tapahtuman järjestelyihin. Tiedon paikkansapitävyydestä minulla ei ole harmainta aavistusta, sillä en enää ole ollut mukana järjestön toiminnassa. Sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmä on muusta yhdistyksestä erillinen toimija, eikä ollut missään tekemisissä bussikyydin tai tapahtuman kanssa.

Sitoutumattoman vasemmiston lisäksi olen toiminnut aktiivisesti HYYssä, partiolippukunnassa, Protussa, oppilaskunnan hallituksessa, Teatteriyhdistys Mysteerissä ja ollut töissä Greenpeacella ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla. Ainakin.

Itsenäisyyspäiväni vietin kuten se kuuluukin: söin hyvin ja katsoin televisiota. Tuntematon sotilas lähetettiin niin myöhään, etten jaksanut sitä loppuun asti.

(kommentoin lauantaina 7.12. tapahtumia Helsingin sanomille ja Ylelle.)