Tieteilijän peruspäivä

Sosiaalisessa mediassa kulki meemi “kerro mitä teet työksesi, mutta kerro se huonosti”. Näin minä kerroin:

Muunnan taulukoita erilaisiin muotoihin että voin laittaa ne koneisiin jotka tekevät niistä toisenlaisia taulukoita. (Multa menee siihen usein 2-5 kertaa niin kauan aikaa kuin niiltä koneilta.) Sit piirrän kuvia niistä uusista ja vanhoista taulukoista ja yritän niistä päätellä, millainen maailma on, tai tietyt asiat ainakin; viime kädessä se kaikki liittyy seksiin. Sit kirjoitan ylös mitä tein ja näin ja ajattelin. Aina välillä joku haluaa myös kuulla livenä mitä ajattelin mun taulukoista, tai teeskentelee ainakin. Lisäksi luen mitä muut ihmiset on kirjoittaneet omista taulukoistaan ja siitä mitä ovat ajatelleet niistä tai jos ne ovat tehneet jonkun uuden koneen jolla voi tehdä erilaisia taulukoita tai samanlaisia erilailla. Sit aika usein pitää lakata kaikki muut hommat ja kirjoittaa selityksiä että miksi on tärkeää tehdä taulukoista kuvia ja taulukoita, että voisi saada lisää rahaa että voisi tehdä samaa vielä ensi vuonna. Nyt kun oon tehnyt tätä jo monta vuotta, saan myös neuvoa toisille mitä niitten pitäis tehdä niitten taulukoille. Silloin kun en ollut tehnyt tätä vielä kovin monta vuotta, enempi leikkasin koivunlehtiä kahtia ja hukutin myyriä siirappipurkkeihin ja sidoin perhosia langalla puuhun. Mut nykyään on lähinnä vaan näitä taulukoita, paitsi joskus laitan ihmisten luita matkalaukkuun ja vien ne lentokoneeseen turvatarkastuksen ohitse. Mulla on kiva työ!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *