Eteläsuomalaisen kansitaidetta -sarjan toisessa osassa olemme loppuvuodessa 1938. Tuolloin osakunnassa keskusteltiin erityisesti Uudenmaan maaseudulta tulevien ylioppilaiden asemasta: ESO oli vahvan Helsinki-keskeinen ja monet maaseudulta kotoisin olevat ylioppilaat kirjautuivat esimerkiksi Hämäläis-Osakuntaan. ESOn juuria nimenomaan Uudenmaan, ei vain Helsingin, ylioppilaiden osakuntana haluttiin tuoda uudelleen esiin.

Marraskuussa Pasi A. Lehmusluoto kirjoittaa Eteläsuomalaisen etusivulla uusmaalaisuudesta, sen suurmiehistä Agricolasta, Lönnrotista, Kivestä ja Linnankoskesta sekä Uusimaa-harrastuksen tilasta osakunnalla. “Uusmaalaisuus, ei nurkkapatriotismina, vaan vanhalle pohjalle perustuvana kansallistuntona, velvoittaa työhön. Pitäkäämme huolta siitä, että me uusmaalaiset aina muistamme kuuluvamme maakunnalliseen kokonaisuuteen, Uuteenmaahan ja että myös muut tietävät meidän oikeutemme. Uusmaalaisuus kunniaansa!”

Joulukuussa Uusimaaharrastus on jo osoittanut elpymisen merkkejä, kun Uusimaa-kerho on perustettu osakunnalle. “–[T]ällä kerholla on jo vanhat perinteensä Osakuntamme historiassa ja se on varsin ripeästi toiminutkin, mutta nyt, hetken vaitiolon jälkeen, on se noussut entistä voimakkaamman maakuntahengen välittömänä ilmauksena.”