Nuori nousukas tappoi Väinämöisen! ja muita vaihtoehtoisia faktoja

Vaihtoehtoiset faktat ovat olleet muodissa viime vuosina. Päivystävä folkloristi päätti näin Kalevalan päivän kunniaksi ravistella myös Elias Lönnrotin eepoksen klassisia juonenkäänteitä. Väinömöinenkö muka kilpalaulannan voittaja? Saanemme esitellä vaihtoehtoisia versioita tästäkin tarinasta.

Väinämöinen vaipuu kosken pauhuihin. Kuva: Sami Rautio

Tulevana sunnuntaina on taas Kalevalan päivä!

Kalevala on Elias Lönnrotin kansanrunoista kokoama ja mukailema runoeepos. Lähes jokainen suomalaisen kouluopetuksen käynyt tietää, että Lönnrot kierteli 1800-luvun alkupuolella ympäri syrjäisiä kyliä erityisesti Vienan Karjalassa ja Savossa. Näiltä runonkeruumatkoiltaan tallentamiaan runoja hän kokosi yksiin kansiin jollakin lailla yhtenäisen juonen muotoon. Tausta on toki monimutkaisempi, mutta siitä voitte lukea esimerkiksi aiemmista artikkeleistamme Kalevalan jäljillä ja Kalevala pähkinänkuoressa. Myös muun muassa Kalevalaseura tarjoaa kattavasti tietoa aiheesta.

Lönnrot totesi itsekin, että kansanrunoja tuli kerättyä niin paljon, että niistä saisi koottua vaikka seitsemän Kalevalaa. Kaikki nämä kerätyt runot tallennettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, ja nyt niitä sekä muiden kerääjien kokoamia runoja voi lukea esimerkiksi SKVR-tietokannasta. Näin ollen kiinnostunut lukija pääsee tutkailemaan itsekin, minkälaisia valintoja Lönnrot teki Kalevalaa kootessaan. Mitä runoja hän otti mukaan, mitä jätti pois ja mistä syistä? Syvään päähän halajavat voivat lisäksi tarkastella Väinö Kaukosen yksityiskohtaisia säeanalyysejä Vanhasta ja Uudesta Kalevalasta sekä tutustua Kalevalan kriittisen editioon Avoin Kalevala -sivustolla .

Kalevalamittaiset kansanrunot kuuluvat suullisesti välittyneeseen itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen. Saman tarinan eri versiot ja niitä käsittelevät runot olivat laajalle levinnyttä perinnettä, jota tunnettiin Suomen ja Karjalan lisäksi muun muassa Inkerissä. Samaakin aihetta käsittelevissä runoissa oli kuitenkin aina yksilöllisiä variaatioita. Esimerkiksi Väinämöisen rooli ja status kalevalamittaisessa runoudessa vaihtelee Vienan prototyyppisestä tietäjästä Pohjanmaan miekka kädessä syntyvään sankariin. Yhteistä eri näkemyksille on yleisesti ottaen arvostettu ja esikuvallinen asema, joka näkyy esimerkiksi sananlaskuissa ja myyttisessä maailman luomisessa.

Millainen olisikaan tuntemamme Kalevala, jos Lönnrot olisikin valinnut hieman eri variaatioita kokoelmaansa? Saanemme esitellä muutaman vaihtoehtoisen juonenkäänteen.

Väinämöinen vaikeuksissa

Kilpalaulanta on yksi tunnetuimmista Kalevalan jaksoista. Kalevalan kolmannessa runossa sattuvat tielle vastakkain Väinämöinen ja Joukahainen, ja he päättävät selvittää tiedoillaan kilpailemalla sen, kumpi väistää. Joukahainen toki tietää paljon maailman ja sen ilmiöiden synnyistä, mutta lopulta käy ilmi, että Väinämöinen tietää enemmän – onhan tämä ollut itse maailmaa luomassa. Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon uikuttamaan.

Mitä olisikaan seurannut Väinämöisen hahmolle, tarinakokonaisuudelle tai Kalevalan osuudelle 1800-luvun kansallisuusaatteen nostattamisessa, jos kilpalaulannan lopputulos olisikin ollut toinen? Entä jos Väinämöiselle olisikin sattunut huono päivä?

Tällaisen kertomuksen runoilee uhtualainen Huotarini Jouhko. Hän kertoo tilanteesta, jossa vaka vanha Väinämöinen kohtaa tiellä Joukahaisen sijaan Päivölän pitoihin matkalla olevan nuoren Veitikäisen – Lemminkäistä muistuttavan sankarihahmon, joka ei Lönnrotin Kalevalassa esiinnykään.

Tuli vanha Väinämöinen

Mitelkämmäs miekkojana

Katschelkamas kalpojana

Kumman miekka mieluhumpi

Kumman kalpa kaunehempi

Schen ensin sivaltamine

Väinämöisen miekka mieluhumpi

Väinämöisen kalpa kaunehempi

Sen ensin sivaltamine

Schivalti poikoaa ei jo saanu

Veitikkä siitä verävä poika

Lippas kun lipun lumelta

Niinkun naatin naurehelta

(SKVR I2, 826:74–826.)

Kohtaamisessa on suorastaan aristokraattista vanhojen kaksintaistelujen henkeä, ratkaistaanhan ensimmäisen iskun lyöjä astaloiden ulkonäköä vertailemalla. Väinämöisen kannalta ikävästi Veitikäinen on kuitenkin iänikuiselle tietäjälle liian vetreässä kunnossa, ja niin on Väinämöinen päätä lyhyempi.

Nainen pelastaa kaiken

Vaikka Väinämöinen häviäisikin mittelön nuorempaa sankaria vastaan, ei tarina välttämättä tähän jäisi. Akonlahtelaisen Timoni Jeyssein runoversiossa kilpailu nuorempaa sankaria vastaan päättyy Väinämöisen kohdalta niin ikään ohraisesti, mutta tarina saa silti jatkoa:

Laulo vanhan Väinämöisen

Koskehen kohisovahan

Virtahan vilisevähän

Nainen Väinämöisen lähtöö etsimään

Läksi naine etsimähän

Miss’ on vanha Väinämöinen

Kuollunt on vanha Väinämöinen

Miss’ mullat Väinämöisen

Jo on kuuset peälle kasvant

Miss’ kuuset Väinämöisen

Jo on lahottu lahoiksi

Miss’ lahot Vämämöisen [sic]

Jo on poltettu poroiksi

Miss’ porot Väinämöisen

Jo on tuuli tuhkat vienyt

Keriy meren kerällä

Lapo meren lainehille

Sieltä koskesta löyti

Jo olen viikon moata vieretellyt

Jo oisit moannut viikommanki

Ilman minutta pahatta

(SKVR I2, 733.)

Itse rötöksen tekijää runossa ei mainita, mutta säeteemojen pohjalta tekstin voi liittää kilpalaulantaan. Tässä Jeyssein runossa esitelläänkin oikein klikkiotsikkouutisen arvoinen tapahtumasarja: “Nuori nousukas tappoi Väinämöisen – aloitti uskomattoman tapahtumaketjun!” Koskeen lauletun ja Manan majoille vajonneen Väinämöisen pelastaa hänen “naisensa”! Vanhalla uroksella on siis tässä versiossa puoliso, tai ainakin naisystävä. Nimeämättömäksi jäävä Väinämön nainen tiivistää roolinsa runon lopussa eleettömään tyyliin: “Jo oisit moannut viikommanki / ilman minua pahatta”. Aina ei ole helppoa Väinämöiselläkään, mutta onneksi pelastus oli lähellä!

Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että jakso, jossa nainen herättää henkiin kuolleen sankarin, vaikuttaa jotenkin tutulta. Lönnrot onkin valinnut Kalevalaan mukaan toisen samaa teemaa käsittelevän kokonaisuuden, mutta henkilöt ovat eri. Kalevalan 15. runossa kerrotaan, kuinka Lemminkäisen äiti haravoi poikansa palaset Tuonelan joesta, sovittaa ne yhteen ja herättää poikansa henkiin. Ehkä Lönnrot ajatteli, että Väinämöisen kovaa onnea pitää vähän jakaa muillekin sankareille.

Järjestetyn avioliiton epäonninen loppu

Edellisessä runossa Väinämöinen päätyi kosken uumeniin, josta hänen naisensa sankarin lopulta pelasti. Koski kuitenkin kutsuu Väinämöä toisenkin kerran, tällä kertaa vuokkiniemeläisen Hoto Lesonin kertomana. Hoton esittämässä runossa kilpalaulanta päättyy perinteisempään malliin Joukahaisen juututtua suohon ja luvattua sisarensa Väinämöiselle puolisoksi. Paha kyllä, kukaan ei huomaa kysyä tulevan morsiamen mielipidettä auvoisesta avioliitosta, ja tilanne päättyy tragediaan. Tapahtumat muistuttavat Kalevalan versiota Ainosta ja Väinämöisestä, mutta Hoton Anni-tytti päätyy kalaksi muuttumisen sijasta silmukkaan. Niinpä vanha laulaja ei pääse Kalevalan tapaan onkimaan neitoa kalareissullaan:

Anni tytti aino neiti

Heämpä tuosta kovin pahastu

Anni tytti aino neiti

Itki päivän itki toisen

Itki kohta kolmannenki

Itkien aittahe mänöyve

Katselekse keäntelekse

Nosti arkun arkun peällä

Löysi sieltä sanasen arkun

Virsilippahan vejälti

Poikkipuolin polvillahe

Löysi pakloa palasen

Kuristihpa koakistihe

Akka aittahe mänöyve

Keikutellen kellarihi

Anni on jo ammuin kuollun

Anni tytti aino neiti

Nouse nuorra kuolomasta

Katomasta kaunehena

Vihantana vierömästä

Eipä nouse ei käkeäkänä

Kalma kättähe pitäyve

Tuoni toista hallitsouve

(SKVR I1, 183:93–115.)

Hoto kommentoi tapausta erikseen runon lopussa lähes shakespearelaisissa tunnelmissa Väinämöisen tehdessä tilanteesta omat johtopäätöksensä ja kadotessa kurimuksen kurkkuun odottamaan parempia aikoja:

Šiitä vanha Väinämöińi, kun tul’i ńiin heittäyty Kurimon kulkkuh, ta šiellä on, l’ienöykö pereä, ńiin vanhat śanottih.

Kaanonista ja vaihtoehdoista

Kuten esimerkit kertovat, Kalevala olisi voinut muotoutua myös varsin toisenlaiseksi. Väinämöisen edesottamukset olisivat voineet loppua lyhyeen, ja kenties joku muu sankareista olisi ottanut hänen paikkansa. Olisiko suuri tietäjä ja laulaja, ensimmäisen kanteleen rakentaja, ollutkin Joukahainen? Olisiko sampoa lähtenyt ryöstämään nuori ja notkea Veitikäinen?

Tai ehkäpä toisenlaiset runovalinnat olisivat saaneet Lönnrotin huomaamaan, että eeppisissä tarinoissa voisi kiinnittää enemmän huomiota naishahmojen toimintaan. Kalevalassa naishahmot jäävät vääjäämättä sivuhenkilöiksi ja mieshahmojen tarinoita motivoiviksi toimijoiksi: Pohjolan tytär, Kyllikki ja Aino saavat miehet liikkeelle, mutta naisten roolina on silti esiintyä lähinnä morsiokandidaatteina. Louhi Pohjolan emäntänä toimii oman päänsä mukaan, mutta hänen roolikseen tulee lopulta miessankarien vastustajana oleminen. Lemminkäisen äidinkin tärkein rooli on olla miessankarin äiti.

Sekä Kalevalassa että vaihtoehtoisessa runoversiossa Manan majoille ajautuvan miessankarin – oli tämä sitten Lemminkäinen tai Väinämöinen – herättää kuitenkin henkiin naishenkilö. Eikös se ole mahtava tietäjä jos mikä, kun kerta kuolemankin pystyy mitätöimään? Harmi vaan, että runoissa Lemminkäisen äiti tai Väinämöisen nainen jäävät täysin nimeämättömiksi sankarittariksi. Nainen hallitsee kuolemaan liittyviä päätöksiä myös Annin/Ainon tapauksessa: neito ei suostu sovittuun avioliittoon vaan haluaa päättää omasta kohtalostaan itse. Jos Lemminkäisen äiti / Väinämöisen nainen ovatkin valtuutettuja päättämään kuoleman mitätöimisestä, niin Annilla/Ainolla on mahdollisuus päättää sen lopullisuudesta.

Vaihtoehtoisia Kalevaloita voi helposti muotoilla SKVR:n aineiston – eli samojen runojen, joita Lönnrotkin käytti – perusteella. Tämä johdattaa pohtimaan, minkälaisia merkityksiä Kalevalan kokoonpanolla on nykyään. Onko Lönnrotin Kalevalasta muodostunut kansanrunouden kaanon? Entä meneekö jotain tärkeää rikki, jos Väinämöistä ei esitetäkään suurena tietäjänä, vaikka vaihtoehtoinen esitys perustuisi samoihin lähteisiin, joista Kalevala koostuu?

Väinämöisen asema niin sanotussa kansanomaisessa ja populaarissa kulttuurissa on vakiintunut, mutta mikään ei estä uusia tulkintoja vanhasta sankarista. Annetaan siis mielikuvituksen lentää! Ainakin siihen asti, kunnes suuri tietäjä lunastaa Kalevalan 50. runossa antamansa lupauksen paluustaan.

 

Kirjallisuutta

Anttonen, Pertti ja Matti Kuusi (toim.). 1999. Kalevalalipas: Uusi laitos. Helsinki: SKS.

Kaukonen, Väinö 1939: Vanhan Kalevalan kokoonpano I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 213. Helsinki: SKS.

Kaukonen, Väinö 1945: Vanhan Kalevalan kokoonpano II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 213. Helsinki: SKS.

Kaukonen, Väinö 1956: Elias Lönnrotin Kalevalan toinen painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 247. Helsinki: SKS

Kaukonen, Väinö 1979: Lönnrot ja Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 349. Helsinki: SKS.

Kaukonen, Väinö 1987: Kalevala Lönnrotin runoelmana I. Tutkielmia ja kirjoituksia viiden vuosikymmenen ajalta. Kuopio: Snellman-instituutin julkaisuja 6. Kustannuskiila.

Kaukonen, Väinö 1988: Kalevala Lönnrotin runoelmana II. Tosiasioita ja kuvitelmia. Kuopio: Snellman-instituutin julkaisuja 7. Kustannuskiila.

 

Kirjoittaneet Tuukka Karlsson ja Siria Kohonen

 

Kalliomaalaukset, tietäjät ja väärinkäsitykset

Tiedättekö tunteen: herää aamulla harvinaisen virkeänä, aurinko paistaa, bussikuski hymyilee. Töissä asiat luistavat, sanalla sanoen: elämä hymyilee! Kunnes someaddiktio saa vallan, ja vastaan tulee jotain, joka saa ohimosuonet poksahtelemaan kuin kokistölkit uunissa. Keväinen linnunlaulu peittyy hampaidenkiristelyn äänen alle. 
Jatka lukemista ”Kalliomaalaukset, tietäjät ja väärinkäsitykset”