Magiaa roolipelaajien noppakäsissä

Roolipelaajat eivät harjoita magiaa pelkästään pelien sisäisissä maailmoissa vaan myös pelipöydän ääressä.

Legend of the Five Rings -roolipelin hahmolomake, noppia ja hahmojen liikkumista havainnollistava kartta.

 

Tapahtui kerran pelisessiossa: Pelihahmoni on vähällä saada osumaa vastustajan miekasta. Jos heitän nopalla viisi tai kuusi, onnistun väistämään iskun. Ravistan noppaa molempien käsieni muodostamassa kotelossa hermostuneesti. Ja puhallan noppaan juuri ennen kuin heitän sen pöydälle. Saan kuutosen.

Tai no, totta puhuakseni huijasin äsken vähän. Kyseessä ei ollut vain kerta. Puhallan noppiini aika usein. Joskus tulos on tavoitteideni mukainen, toisinaan ei.

Yleisten käsitysten mukaan roolipeleissä vain pelinsisäiset hahmot voivat harjoittaa taikuutta mutta itse pelaajat pöydän ääressä eivät. Pötypuhetta, sanon minä.

Pöytäroolipelit ovat pelejä, joissa pelaajat eläytyvät yhteen tiettyyn hahmoon, jonka tiedot heillä on erikseen lomakkeella – kaikki fyysisistä ominaisuuksista hahmon historiaan ja suhteisiin – ja peli etenee ohjaamalla hahmon toimintaa. Tunnetuin roolipelisysteemi lienee Dungeons & Dragons -fantasiamaailma haltioineen, velhoineen ja kääpiöineen, mutta vaihtoehtoisten maailmojen lisäksi roolipelit voivat sijoittua esimerkiksi tunnettuun historiaan, nykypäivään tai tulevaisuuteen. Arvioiden mukaan aktiivisia peliharrastajia on Suomessa noin 80 000.

Peleissä spesifioituja toimintoja, kuten vaikkapa piilopaikkojen etsimistä, retorista vaikuttamista tai taisteluhyökkäyksiä, määritellään hahmolomakkeessa annetun potentiaalin ja nopanheiton suhteella. Hyvällä nopanheitolla jopa potentiaalisesti surkea hahmo voi onnistua tekemisissään. Pelin juoni muodostuu yhden ulkopuolisen pelaajan, pelinjohtajan, suunnitelmista, joihin pelaajahahmojen tekemät valinnat, onnistumiset ja epäonnistumiset vaikuttavat.

Yhdellä nopanheitolla voi pöytäroolipeleissä saada aikaan eeppisiä onnistumisia mutta myös kriittisiä epäonnistumisia, jotka voivat johtaa jopa hahmon kuolemaan.

Olen harrastanut tällaista roolipelausta, tuttavallisemmin ropetusta, jo useamman vuoden ajan. Näiden lukuisten pelikertojen aikana olen havainnut monenlaisia tapoja, miten pelaajat suhtautuvat noppiinsa. Eräitä havaitsemiani toimintamalleja ovat:

1) Pidä aina omat nopat mukana. Lainanopat eivät yleensä heitä yhtä hyvin kuin omat.

2) Älä anna muiden koskea noppiisi. Ainakaan tärkeimpiin niistä, eli sellaisiin, jotka heittävät tilastollisesti usein hyvin.

3) Noppatulokseen voi myös pyrkiä vaikuttamaan ennen heittoa. Noppia voi esimerkiksi pitää heittojen välissä pöydällä tietyssä asennossa, jotta ne ymmärtävät, mikä puoli ylöspäin kannattaa laskeutua. Tai niihin voi puhaltaa ennen heittoa. Nopille voi myös pitää hyvin selkeäsanaisen puhuttelun tavoitelluista tuloksista. Kirosanat auttavat.

4) Epäonnistuneita noppia voi rangaista. Esimerkiksi vasaralla. Muut nopat voivat katsella.

Pelitilanteissa minusta tällaiset toimintatavat eivät ole vieraita, vaan ne kuuluvat peliin. Pelien jälkeen pieni magiatutkija minussa nostaa kuitenkin päätään. Emmekö me pelaajat nimenomaan pyri vaikuttamaan sattumaan maagisilla menetelmillä?

Magiaa voi määritellä monin tavoin. Suhteellisen yleisessä määritelmässä pysytään, jos sanotaan, että magia on menettelytekniikka, jolla pyritään vaikuttamaan elämän ja ympäristön muutoksiin ja joka perustuu tiettyihin läpinäkymättömiin kausaalisuhteisiin ja lakeihin ennemmin kuin esimerkiksi fysiikan lakeihin.

Persoonattomiin noppiin vaikuttaminen sosiaalisen vuorovaikutuksen tavoin ei perustu mihinkään selkeään tai läpinäkyvään tietoon siitä, miten tämä vaikuttaminen toimii. Epäselvää on myöskin, miksi noppien omistajuus tai puhaltaminen ennen heittoa vaikuttaisi siihen, miten tämä fyysinen ja säännönmukainen kappale pyörii pöydällä.

Tällä nopealla premissien ketjulla päädyn johtopäätökseen, että yllä esitetyt tavat toimia noppien kanssa kuvastavat magian harjoittamista.

Jos kuitenkin kysyn pelitovereiltani, uskovatko he, että on olemassa sellaisia kausaalisuuden lakeja, joita ei voi tieteellisesti mitata ja jotka voidaan valjastaa noppatulokseen vaikuttamiseen, uskoisin monen vastaavan vähintään välttelevästi ellei suoraan kieltäen. Monet pelaajat kuitenkin toimivat noudattaen tällaisia uskomuksia. Jollain tasolla he kokevat nämä uskomukset velvoittaviksi tai edes potentiaalisesti hyödyllisiksi, ja siksi he toimivat niiden mukaan.

Kyllä se on minusta edelleen magian harjoittamista.

Tärkeämpää on ehkä kysyä, mitä merkitystä sillä lopulta on, jos kutsun noppiin puhaltamista magiaksi? Folkloristin näkökulmasta tunnistan pelikulttuurissa eläviä uskomuksia, ja nimeän niitä suhteuttaakseni sitä muuhun folkloreen. Tunnistan eräänlaista kansanperinnettä, jota voidaan tarkastella erilaisista folkloristisen tutkimuksen näkökulmista, ja josta voidaan saada näin lisää tietoa.

Tunnistan tässä kuitenkin myös sellaista ajattelua ja käyttäytymistä, joka on aiemmin leimattu ei-länsimaiseksi, ei-moderniksi ja ei-maalliseksi. Hauskaa kyllä, että se esiintyy nyt nimenomaan länsimaisessa, modernissa ympäristössä ja varsin maallisten ihmisten keskuudessa.  

Tunnistan tässä mahdollisuuksia purkaa jumiutuneita käsityksiä siitä, että (länsimainen) ihminen toimisi pelkästään paremman, reflektoidun tietonsa varassa.

Kirjoittaja
Siria Kohonen

 

3 vastausta artikkeliin “Magiaa roolipelaajien noppakäsissä”

  1. Uglibugilismi kunniaan. En tosin itse harrasta

  2. Noppauskomuksia on muuten folkloristiikan kandityön verran tutkittukin Turussa. Mikko Karvosen opinnäytetyö vuodelta 2000 ei näytä kuitenkaan löytyvän netistä, mutta siihen on viitannut mm. pelitutkija Frans Mäyrä.

    1. Hyvä, että aihetta tutkitaan enemmänkin!

Kommentit on suljettu.