Tutut, oudot, ihanat myyttirunot

Mikä saa uppoutumaan kalevalamittaisen runouden maailmaan ja herättämään pysyvän kiinnostuksen outoihin runoteksteihin? Yritän valaista asiaa omasta näkökulmastani.

Ainahan se on mielessä. Myyttirunous. Olen pähkäillyt ja kärvistellyt tämän ensimmäisen blogipostaukseni parissa siitä lähtien kun päätimme Oonan, Sirian ja Viliinan kanssa perustaa Päivystävän folkloristin. Tai tarkemmin sanoen olen lähinnä aktiivisesti vältellyt sen ajattelemista, koska luultavasti monelle lukijallekin tuttu tyhjän paperin kammo on ollut vahva.

Kun kollegani Viliina päätti äskettäisellä konferenssimatkallamme helpottaa ahdistustani ja ehdotti kalevalamittaisesta runoudesta kirjoittamista, totesin että vertaistuki on tässäkin asiassa korvaamatonta. Koska kyllähän oman navan ympärillä pyörivän asian, tässä tapauksessa väitöstutkimuksen, miettiminen vie suuren osan valveillaoloajasta. Ja tulee toisinaan myös uniin. Kiitos kysymästä, lääkitykseni on kyllä kunnossa, vaikka pätevälle tietäjälle olisikin toisinaan tarvetta…

Kuten lienee selvinnyt, tutkin Vienasta 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kerättyä kalevalamittaista myyttirunoutta. Pidempiä virsiä sepustamatta kerron seuraavaksi mikä minut on vetänyt aiheen pariin: mikä näissä vanhoissa runoissa sitten niin kiehtoo, että niitä haluaa tutkia työkseen? Monikin asia, ja varmasti yhdellä jokin aivan toinen kuin toisella. Ymmärrän myös, jos jonkun mielestä pappa voi pysyä siellä arkistossa runojensa kanssa. Mutta koska pappa on päästetty irti arkiston uumenista (ja sitä paitsi suurin osa aineistosta on vapaasti saatavilla netistä), kerron miksi nämä vanhat runot ovat ehkä parasta ikinä.

Näitä runoja lukiessa tunnen samalla kertaa tuttuuden ja vierauden tunnetta. Myyttirunot ikään kuin raottavat ovea johonkin, jonka piirteitä tunnistan tai luulen tunnistavani, ja samaan aikaan pakenevat kaikkia tulkintoja; niiden ilmaisu vaihtelee herkän ja voimakkaan välillä. Juuri siinä piilee suuri osa niiden voimasta: kuten myytit itsessään, ne tulkitaan aina uudelleen, eri tilanteissa ja eri lähtökohdista. Niiden rikas metaforinen kieli kaikkine merkityksineen ei tyhjene yhteen tulkintaan, vaan mytologia on aina liikkeessä.

Annan D.E.D. Europaeuksen nimettömältä uhtualaiselta tietäjältä vuonna 1846 keräämän loitsun puhua puolestaan. Kun heikommat keinot eivät riitä, miksipä ei turvautua oman voimansa lisäksi käärmeiksi muuttuviin käsiin ja haudoista nostettujen vainajien apuun!

Runo alkaa tietäjän omakohtaisen luonnon nostamisella, joka mahdollistaa loitsun onnistuneen esittämisen. Jo alku meinaa saada ihon kananlihalle. Minulle sen ensimmäiset säkeet edustavat jotain ikiaikaista ja myyttistä, joka käy suoraan sisimpään – niissä on kaikuja jostain muinaisesta:

Nouse luontoni lovesta

Syntyni syvästä maasta

Ha’on alta haltiani

Vastuksia voittamah

Katehia kaatamah

Sotisia sortamahan

Koska omat voimat eivät välttämättä riitä, otetaan avuksi palavat käärmeet! Alla olevissa säkeissä tietäjä sekä aseistaa itsensä että suojautuu pahantahtoisilta voimilta:

Ei tässä sinä ikänä

Kyinä kynteni palavi

Käärmehinä omat käteni

Vasten näitä vastuxia

Kohtia näitä kohtuxia

Tinavöillä vyötelime

Kuollehilla käärmehillä

Elävillä moan maoilla

Lii’an voimat liitellytse

Huippukohdassa avuksi kutsutaan vielä Ukko ja vainajat…

Pahan tauit tartellutse

Hikeyty hivuksen latva

Asian päälle päästyäni

Oi Ukko utunen Ukko

Tuopa vanhoa väkeä

I’än kaiken istunutta

Kut’ on kauan maassa maannut

Viikon mullissa viruttu

Havusilla vuotehilla

Risusilla pääaloilla

…ja niin ongelma saa ratkaisun:

Niillä muinen lii’at liikku

Pahat tauit taantelihen

Ison saamilla sanoilla

Vanhemman varustimilla

(SKVR I:4, 16)[1]

Sisältö on kaukana leppoisasta tunnelmoinnista, mutta nimetön loitsun esittäjä on käyttänyt kieltä joka saa kauneudellaan kylmät väreet kulkemaan selkäpiihin. Siinäpä kontrasti! Tutkijana minussa herää palava halu päästä näiden tekstien ytimeen.

Yllä olevan kaltaisessa myyttirunossa yhdistyvät ikivanhat myyttiset mielikuvat ja niiden rituaalinen soveltaminen. Kun ne yhdistetään esteettisesti korkeatasoiseen runomittaan, ei itselläni ole muuta vaihtoehtoa kuin astua avatusta portista sisään kauneuden, outouden ja kiehtovuuden täyttämään valtakuntaan. Toivottavasti sinä, hyvä lukija, haluat seurata perässä.

[1] Osoitteesta skvr.fi löydät julkaistut kalevalamittaiset runot digitoituna.

Kirjoittaja
Tuukka Karlsson

 

3 vastausta artikkeliin “Tutut, oudot, ihanat myyttirunot”

  1. Tiedän mistä suomi nimi on peräisin ym…

Kommentit on suljettu.