(Aito) Siperia opettaa?

Veikkauksen asiakaslehti X julkaisee juttusarjaa jääkiekon KHL-sarjan kaupungeista Venäjällä. Siperiassa sijaitsevaa Novosibirskia koskeva artikkeli herätti ajatuksia myös folkloristin pään uumenissa.

En ole tutustunut mainittuun artikkelisarjaan kuin satunnaisesti, Facebookin juonikkaiden algoritmien ohjaamana. Lukemani juttujen perusteella kyseessä on kuitenkin varsin laadukas ja kiehtova sukellus kenties vähemmän tunnettuihin kaupunkeihin, kuten juuri siperialaiseen Novosibirskiin – olkoonkin, että taustalla kenties lymyää Veikkauksen motivaatio markkinoida vedonlyöntipelejään.

Novosibirskin alue. Wikimedia Commons: CC-BY SA 3.0

Jantso Jokelinin kirjoittama ja Touko Hujasen kuvilla varustettu matkakertomusten genreä edustava artikkeli luotaa Siperian radan varteen perustetun kaupungin historiaa ja nykyisyyttä ilmiöineen. Jutun perusteella kaupunki vaikuttaa kiehtovalta – mutta eräs kirjoituksessa toistuva teema herätti erityisesti joulukohmeiset aivoni. Kysymys on aitouteen ja siihen liitettyjen asioiden esiintymisestä artikkelissa. Aihe on hyvin laaja ja monitahoinen, mutta puran hieman ajatuksiani seuraavassa.

Kansansielun jäljillä

Jokelin katsoo Novosibirskin – ja samalla koko Siperian – edustavan jotain aitoa, kesyttämätöntä ja outoa. Edes julmat ja käsityöoluenhimoiset hipsterit eivät ole pilanneet tätä olennaista piirrettä:

”[…] Mutta toisin kuin monissa eurooppalaisissa kaupungeissa, Novosibirskissä vallitsevaa karunhurmaavaa erikoisuutta hipsterikulttuurin vääjäämätön leviäminen ei ole vähentänyt. Siperian jäinen ja järkähtämätön identiteetti saa pohtimaan, voiko sitä pilata oikeastaan millään. Massaturismin aiheuttamaan laimenemiseen se on liian kesyttämätön, aito ja outo. Siperiassa on jotain, joka pitää ansaita.”

Novosibirsk näyttää edustavan metonyymisella tavalla koko Siperiaa – osa edustaa kokonaisuutta, joka on jotain alkuperäistä ja turmeltumatonta, ”venäläisempää kuin Venäjä”, kuten Jokelinin lainaama matkakirjailija Colin Thubron kirjoittaa. Wikipediasta tirkistelemällä selviää, että Novosibirskin alue on ainakin etnisesti hyvin venäläistä: asukkaista yli 90% kuuluu valtaväestöön. Maantieteellisestikin kaupunki näyttää sijaitsevan jokseenkin keskellä Etelä-Venäjää. Mistään tuppukylästä ei varsinaisesti ole kyse: artikkelista selviää Novosibirskin olevan Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki noin 1,6 miljoonalla asukkaallaan. Kaupunki sai alkunsa 1800-luvun lopulla Trans-Siperian rataa rakennettaessa ja kehittyi neuvostoaikana tiedekeskukseksi, joka veti väkeä puoleensa (silloisen poliittisen järjestelmän tuntien ei ehkä pelkästään vapaaehtoispohjalta).

Artikkelissaan Jantso Jokelin lähestyy paikkaa matkailutyyliseltä pohjalta: Jokelin ja kuvaaja Hujanen tutustuvat kaupungin maamerkkeihin ja toisaalta paikallisiin tarinankertojiin ja muihin esiintyjiin; tapaavatpa he “aidon siperialaisen” babushkankin. Jokelinin näkemys seuraa Colin Thubronia ja tiivistyy siihen, että Novosibirskissä vietetyt päivät ovat “melkein liian venäläisiä ollakseen totta”.

Koska koko Siperian väestöstä kuitenkin noin 10 % edustaa etnisiä vähemmistöjä (kiitos jälleen, Wikipedia) ja alueella elää runsaasti alkuperäiskansoja, herää kysymys siitä, miksi myyttinen aito venäläisyys löytyy juuri Siperiasta, eikä esimerkiksi Moskovasta tai Pietarista.

Parranpäristelyä periferiasta

Meidän näkökulmastamme Siperia symboloi ehkä monellakin tavalla periferiaa, vaikka paikallisilta kysyttäessä mielipide voisi olla toinen. Itse artikkelista ei juurikaan selviä, jakavatko paikalliset näkemyksen jonkinlaisesta venäläisyyden tiivistymästä. Rakennettu perifeerisyys mahdollistaa sekä positiivisten että negatiivisten mielikuvien sijoittamisen “sinne kauas”: meillä ei täällä modernissa maailmassa enää ole aitoa asiaa x, mutta Siperia on toista maata; sitä ei ole vielä modernien keskusten turmeltuneisuus saavuttanut.

Kuten kollegani Siria huomautti, kenties Siperiaan liitetyt mielikuvat edustavat myyttisen venäläisyyden kuvaa, jotakin osin jaettua, mitä tavoitella. Osin jaettua siksi, että myyttiset mielikuvat voivat olla hyvin pysyviä, mutta samalla kirvoittaa hyvin erilaisia näkemyksiä: niiden vahvistusta, kieltämistä ja sulautumisia. Toisin sanoen, esimerkiksi kaikki venäläiset tuskin  jakavat samaa mielikuvaa ja asennetta Siperiasta.

Näkemys tuo mieleen romantiikan ajan kansansielun etsinnän, joka usein kohdistui juuri kaupunkikeskuksista katsottuina periferioihin ja maalaisväestön pariin. Talonpoikien katsottiin säilyttäneen turmeltumattoman ja aitona menneisyydestä periytyvän kansansielun ja mentaliteetin, joita esimerkiksi kollektiivisena pidetty suullinen runous ilmensi.

Samankaltaisen esimerkin löytääkseen ei ole tarvetta rytyyttää junalla Siperiaan asti. Hyvin samoilta kuulostavilla sanankäänteillä on Suomessa erityisesti 1800-luvulla kuvattu Karjalaa, joka nähtiin kaikesta syrjässä olevana periferiana, jossa runonlaulajien äänet vielä kantavat muistoja menneisyydestä ja pintakiiltoinen sivistys ei ole ulottanut lonkeroitaan aitouden ympärille.

Aidosti monitahoista

Tilanpuute estää menemästä tässä syvemmälle keskusteluihin aitoudesta ja sen piirteistä – lisäksi Päivystävän folkloristin Oona tuntee aiheen paremmin; kenties saamme siis kuulla jossain vaiheessa tarkemmin aiheesta temaattisena jatkona jo ilmestyneelle joulukirjoitukselle? Tämän pohdiskelun pihvinä esitän kuitenkin sitä, miten näkemykset aitoudesta ja perinteisyydestä ovat säilyttäneet yllättävän paljon piirteitä, joiden teemat ovat toistuneet jo satoja vuosia sitten.

Nostalgisen menneisyyden ja autenttisuuden etsinnässä on selvästi jotain emotionaalisella tasolla vetoavaa ja pysyvää. Olisi helppo sanoa, että kyse on nykyhetken ilmiöstä, jossa muuttuvassa maailmassa etsitään kiinnekohtia ja kaivataan kuviteltuun aikaan, jolloin kaikki oli selkeämmin ja paremmin. Kyseessä on kuitenkin ilmiö, joka on esiintynyt jo pitkään, vaikka liittyykin monella tapaa modernisaatioon. Kuten folkloristi Pertti Anttonen on havainnut, menneisyyttä rakennetaan myös nykyhetkestä käsin.

Aitouden ja menneisyyden etsinnän kohteet ja muodot muuttuvat ajassa ja paikassa, muodostaen myyttisiä mielikuvia, joiden ydin pysyy samana pinnan muotoutuessa uudelleen. Vaikka tavoiteltuja asioita on kenties mahdotonta lopulta saavuttaa, ne muodostavat osan tiedostettua ja tiedostamatonta todellisuuttamme – kuten myytit yleensäkin.

X-Lehden artikkeli Novosibirskista on luettavissa osoitteessa https://www.veikkaus.fi/fi/x/kaukaiset-kiekkokaupungit-khl-novosibirsk.

Tässä kirjoituksessa käsitellyistä aiheista kiinnostuneille Pertti Anttosen teos Tradition Through Modernity (2005) on mainiota luettavaa ja vapaasti saatavilla SKS:n verkkosivuilta osoitteessa https://oa.finlit.fi/site/books/10.21435/sff.15/.

Kirjoittaja
Tuukka Karlsson