Mikä yhdistää suomalaisuutta, soijanakkia ja rumbailtaa Kuubassa?

Aito ja autenttinen –  nuo jopa kirosanan vivahteita saaneet määritteet! Avaamme muutamia näkökulmia, joiden kautta tätä monelle kulttuurintutkijalle niin kipeäksi käynyttä asiaa voi tarkastella.

Aitous, johon viitataan myös käsitteellä autenttisuus, tuntuu olevan nykyaikana arvostettu ja tavoiteltu ominaisuus. Markkinointitekstit vilisevät aitouteen liitettyjä määritteitä. Turisteille myydään aitoja elämyksiä, autenttisuutta tavoitellaan juhannusjuhlinnassa ja joulunvietossa. Jopa karkkihyllyt ja einekset pursuavat perinteisiä reseptejä tai luonnonmukaisia raaka-aineita, jotka kytkeytyvät diagnoosimme mukaan erilaisiin aitouden muotoihin.

Onko iisalmelainen aito intialainen? (Kuva: Turun museokeskus 1963, CC BY-ND 4.0)
ruisleipäpaketti, jossa mainitaan aito taikunajuuri ja lisäaineettomuus
Onko olemassa myös epäaito taikinajuuri? (Kuva: V. Silvonen)

Nykyajan folkloristien näkökulmasta jonkin asian tai ilmiön aitouden tai autenttisuuden arviointi ei varsinaisesti ole kiinnostavaa. Kiinnostuksemme kohdistuu asioille ja ilmiöille annettuihin ja niihin kytkeytyviin merkityksiin eli siihen, minkälaisia asioita halutaan pitää aitoina ja millä tätä perustellaan.

Aitouden käsitteellä on pitkä historia länsimaisessa ajattelussa. Muun muassa folkloristi Regina Bendix (1997) on osoittanut, miten aitouden ajatus syntyi 1700-luvulta alkaen osana romantiikkaa, joka käänsi valituksen jälkeen katseen yksilön sisäiseen maailmaan ja tunteisiin, joihin myös aitous yhdistettiin. Folkloristiikan synty Euroopassa linkittyy samaan aikaan: karkeasti kuvailtuna yhteyttä aitouteen lähdettiin etsimään sellaisen kansan parista, jota “länsimaisen sivistyksen” tieto ja valistus ei ollut pilannut. Samalla kerätty kansanrunous palveli kansallisromanttisten hankkeiden tarkoituksia.

Aitous ei ole selvästi ja tyhjentävästi määrittyvä seikka, vaan aitoutta on monenlaista. Voidaan puhua erilaisista aitouden tyypeistä, jotka myös risteävät usein keskenään.

Aitouden tyyppejä

Aito = vanha – Mutta kuinka vanha pitää olla ollakseen aito?

Tämä aitouden tyyppi rinnastaa aitouden ajalliseen jatkuvuuteen ja jopa alkuperäisyyteen. Esimerkki tästä on keskustelu aidosta yhteisöön jäsenyydestä kuten aidosta suomalaisuudesta. Nämä keskustelut saavat usein syrjivän sävyn, etenkin silloin, kun jotkin tahot määrittelevät mittapuita aitouteen riittävänä pidetylle iälle, esimerkiksi sille, kuinka monta sukupolvea suvun pitää asua maassa tai kaupungissa ollakseen aito osa yhteisöä.

Huomionarvoista on, että toisinaan tässä aitouden tyypissä ajatus ajallisesta jatkumosta ei perustu tietoon vaan mielikuviin esimerkiksi perinteiden ikiaikaisesta olemuksesta. Historioitsijat Eric Hobsbawm ja Terence Ranger kirjoittivat jo 1980-luvulla keksityistä perinteistä, joista yksi heidän antama esimerkkinsä on skotlantilainen tartaanikangas, josta myös kiltit on tehty: tämä kangas erilaisine kuviointeineen ei periydy sen muinaisemmalta ajalta kuin 1700-luvun lopulta.

Aito = sama – Mutta sama kuin mikä, milloin tai millä tavalla?

Samankaltaisuuteen perustuva autenttisuus on ollut kyllästymiseen asti läsnä kasvisruokakeskustelussa. Etenkin vegaanisia tuotteita kuten ”lihankorvikkeita”, maitojuomia ja jäätelöitä verrataan jatkuvasti vastaaviin eläinperäisiä ainesosia sisältäviin tuotteisiin.

Toukokuussa Hesari kirjoitti uutukaisen kahvilan vegaanisista, silti autenttisista ranskalaisherkuista. “Vaikka ulkonäön perusteella uunista vedettävät herkut näyttävät täysin autenttisilta voisilta herkuilta, ei mihinkään Tartinessa myytävään ole käytetty eläinperäisiä ainesosia.” Lehden mukaan vegaanisten leivonnaisten “kuohkeutta ja autenttisuutta hehkutetaan myös sosiaalisessa mediassa.” Vegaanisessa croissantissa kaikki perinteiseen, totutun laiseen tai alkuperäiseen reseptiin kuuluvat eläinperäiset ainesosat kuten maito, voi ja kananmuna on korvattu joillakin kasviperäisellä tuotteella. Tästä näkökulmasta vegaaninen croissant on kiistämättä ei-aito ja ei-autenttinen eli jonkinlainen jäljennös.

Jos vegaanisia tuotteita taas lähestyy ihan itsenään, tuntuu koko autenttisuuskeskustelu turhalta. Makuja voi verrata, mutta verrattavien aitous ei ole kiinni vain samankaltaisuudesta. Makuelämys, tuotteessa käytetyt raaka-aineet tai kahvilan ilmapiiri voivat olla eri tavoilla autenttisia tai epäautenttisia tai siltä tuntuvia, olipa tuotteessa eläinperäisiä ainesosia tai ei. Tästä näkökulmasta vegaanisten herkkujen autenttisuuden korostaminen tuntuu jopa ristiriitaiselta, sillä se sisältää väistämättä ennakko-oletuksen, että vegaaninen ei voi olla aito ja autenttinen.

Aitous = tekijyys – Mutta minkä vaiheen tai teon tekijä?

Taiteessa aitous kumpuaa tekijyydestä. Taideteosten kohdalla aitous on usein myös suoraan rahalliseen arvoon palautuva kysymys: taiteen jäljentäminen ja ikävä kyllä myös väärentäminen on iso bisnes, toisaalta museokaupat ovat samaan aikaan pullollaan julistekopioita alkuperäisistä teoksista.

Folkloristiikassa tekijyyden kysymys on ollut läsnä alan alusta asti. Kansanperinnettä pidettiin pitkään lähtökohtaisesti tekijättömänä: kansanrunous ja kertomukset kulkivat suusta toiseen muistinvaraisina, ja uusi kertoja tai runonlaulaja toisti version omaan suuhunsa sopivaksi muokaten. Alkuperäistä tekijää ei siis ollut tiedossa, kun runo tallennettiin arkistoon – ja toisinaan esittäjäkin on jäänyt kirjaamatta, koska perinnettä pidettiin tekijyydeltään anonyyminä. Sittemmin tutkimusparadigma on muuttunut ja esittäjyys on alettu nähdä myös tekijyytenä – runoja ei laulettu ulkomuistista, vaan ne luotiin esitystilanteessa perinteisiä malleja noudattaen ja sanakaavoja soveltaen.

Monen suositun kappaleen sävelmän tekijä on jäänyt hämärän peittoon. Säveltäjän tilalla lukee joko kansanlaulu tai trad. (Kuv; V. Silvonen)
Aito = luonnollinen, puhdas, koskematon – Muuttumaton ja sama, alkuperäinen, mutta jälleen sama kuin mikä, milloin ja miltä osin?

Vaikka monet meistä tekevät erilaisia ehostustoimenpiteitä ulkonäölleen, pidetään usein ihanteena luonnollista kauneutta. Tämä aitouden tyyppi on osittain samaa kuin alkuperäisyys tai samuus: taidokas meikki on sellainen, jota ei tunnista meikiksi, ja plastiikkakirurgiassa onnistumisen mittarina voi pitää sitä, että tehdyt toimenpiteet ovat huomaamattomia ja näyttävät luonnollisilta.

Luonnollisuuden ja luonnon puhtauden ihannoiminen näkyy myös kosmetiikassa. Esimerkiksi suomalainen kosmetiikkabrändi Lumene vetoaa mainoksissaan usein luonnollisuuteen, joka kumpuaa tuotteisiin arktisesta luonnosta ja puhtaista luonnon raaka-aineista: tunturipuron vedestä ja metsämarjojen vitamiineista. Brändissä korostuu koskemattoman luonnon puhtauden lisäksi suomalaisuus ja sitä kautta täkäläinen alkuperäinen ikiaikainen aitous. Vastaavasti täysin kemikaaliton, vegaaninen luonnonkosmetiikka on noussut viime vuosina suureen suosioon.

Luonnollisuus ja koskemattomuus autenttisuuksina näkyvät myös erämaamatkailussa ja retkeilyssä. Korona-aikana luonnossa liikkuminen on lisääntynyt jopa siinä määrin, että metsän rauhaa ja koskematonta, autenttista elämystä luonnon helmassa on voinut olla toisinaan vaikeakin saavuttaa. Nokipannukahvi kuksasta ja juureen leivottu ruisleipäpala retkieväänä – retkielämyksen aitous syntyy jonkinlaisesta suorasta yhteydestä koskemattomaan, puhtaaseen ja käsittelemättömään luontoon. Tai ehkä paremmin luontoon, joka tuntuu koskemattomalta, sillä Suomen metsäpinta-alastahan on arvioitu olevan koskematonta vain noin viisi prosenttia.

Ruisleipää puhtaassa luonnossa. (Kuva: V. Silvonen)
Aito = kokemus, elämys, tunne – Mutta kenen?

Matkailumarkkinoinnissa aitouden kokeminen on yksi käytetyimmistä houkuttelun keinoista. Ning Wang (1999) kirjoittaa objekti- ja subjektisidonnaisesta autenttisuudesta matkailuun liittyen. Karkeasti sanottuna objektisidonnainen autenttisuus on saatuun tietoon pohjautuvaa: esimerkiksi museossa näytillä olevat esineet perustavat aitoutensa tietoihin ikään ja dokumentaatioon historiasta. Subjektisidonnainen autenttisuus taas perustuu kokijan oman välittömään aitouden kokemukseen, joka toteutuu matkailijan toiminnan ja kehon mukana olemisen kautta. Wang käyttää esimerkkinä Kuubassa katsottua rumbaesitystä. Sen katsominen voi tuottaa objektisidonnaista autenttisuutta, mutta jos matkailija pääsee itse kokeilemaan rumban tanssimista Kuubassa, tieto ja tanssijan ruumiillinen uppoutuminen tähän voi luoda subjektisidonnaista autenttisuutta.

rumbaesitys turisteille Kuubassa kadulla
Rumba on kuubalaisperäinen tanssi, jonka taustana on laaja kirjo erilaisia kansantansseja. (Kuva: Flickr, Boggin CC BY-SA 2.0)

Yksi matkailun trendi viime vuosina on ollut itse tekeminen ja uuden opettelu: matkailijat voivat ostaa esimerkiksi tunteja, joilla pääsevät maistamisen sijaan itse valmistamaan paikallisiksi miellettyjä ruokalajeja. Kun matkailijat ostavat aitoina markkinoituja tuotteita ja elämyksiä, voivat myös erilaiset aitoudet joutua törmäyskurssille. Turisteille myydään toisinaan asioita, jotka mielletään stereotyyppisesti aitoon paikalliskulttuuriin kuuluviksi, vaikka näin ei tosiasiassa olisi. Tämän vuoksi esimerkiksi Saamelaiskäräjien laatimat matkailun eettiset periaatteet linjaavat, että “[s]aamelaisuuteen perustuvassa matkailussa tulisi panostaa aitouteen, ainutlaatuisuuteen ja laatuun” (2018).

Aidolta tuntuvat kokemukset ovat myös perustavanlaatuisesti yhteydessä tunteisiin, niiden ilmaisuun ja esittämiseen. Onko valkokankaalla nähdyt kyyneleet aitoja? Tunteeko teatterin lavalla raivoisasti huutava ja ovia paiskova ihminen oikeasti vihaa? Entä onnellisen kuuloinen keveä kesäpoppisbiisi, onko esittäjä onnellinen? Täytyykö esittäjän ylipäätään kokea tai elää se tunnetila, jota hän esittää, ollakseen uskottava ja välittääkseen tunnetta?

Yhtä yksiselitteistä vastausta ei varmasti ole. Folkloristina näitä kysymyksiä lähestyy mieluummin tarkastellen kokemusten erilaisia autenttisuuksia ja niille annettuja ja niihin liitettyjä merkityksiä kuin arvioiden ja arvottaen esitetyn autenttisuutta tai esityksen “vilpittömyyttä”. Esityksen – oli se sitten elokuva, radion kesähitti tai lomakohteen rumbailta – synnyttämä kokemus tai jopa elämys ja tunteet ovat kullekin osallistujalle henkilökohtaisia ja erilaisia.

Kysymyksiä aitouden äärellä

sanapilvi erilaisista aitouteen liitetyistä sanoista

Kaiken kaikkiaan aitouden äärellä on syytä pysähtyä kysymään nämä kolme toisiinsa kietoutuvaa kysymystä:

  1. Minkä aitoudesta on kyse eli mitä ilmiötä tai asiaa arvioidaan ja arvotetaan
  2. Mistä tulokulmasta aitoutta lähestytään: onko aitous vanhuutta, alkuperäisyyttä, perinteisyyttä, luonnollisuutta, tekijyyttä vai kenties kokemukseen liittyvää?
  3. Kuka aitouden on tässä yhteydessä määritellyt eli kenen näkökulmasta autenttisuutta/aitoutta tarkastellaan: tarkastellaanko esittäjän kokemusta, vastaanottajan tulkintoja vai onko kyseessä jonkin institutionaalisen tahon arvotus?

Kussakin tilanteessa, kunkin aidon ilmiön tai asian äärellä, nämä kaikki näkökulmat ovat läsnä ja vaikuttavat määrittelyyn ja arvottamiseen. Aitous ja sen piirteet näyttäytyvät kullekin eri tavoin, eikä siis ole olemassa yhtä aitoutta. Lisäksi erilaiset aitouden muodot sekoittuvat toisiinsa käytössä niin arkipuheessa kuin mediassa. Kaikkia aitouksia yhdistävänä tekijänä vaikuttaa olevan se, että niitä käytetään arkipuheessa määrittelemään kritiikittä haluttavia asioita.

 

Lähteet
Bendix, Regina, 1997: In Search of Authenticity: the Formation of Folklore Studies. University of Wisconsin Press.
Hobsbawm, Eric & Ranger, Terence, 1983: The invention of tradition. Cambridge University Press.
Saamelaiskäräjät, 2018: Vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun toimintaperiaatteet. Saamelaiskäräjät.
Wang, Ning, 1999: Rethinking Authenticity in Tourism Experience. Annals of Tourism Research 26 (2), 349–370.

 

Teksti
Viliina Silvonen & Oona Simolin

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *