HYYn edustajistovaalit 2012

Pian ratkaistaan taas se, mihin suuntaan ylioppilaskuntaamme luotsataan seuraavan vuoden ajan. Edustajistovaalit pidetään 6.–7.11. Tule antamaan äänesi!

Mikä HYY? Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on Suomen vanhin ylioppilaskunta – vanhalta nimeltään Suomen ylioppilaskunta. Ylioppilaskunta on ikään kuin opiskelijoiden oma kunta, johon jokaisella on luonnollisesti automaatiojäsenyys. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä yhdyssiteenä ja etujärjestönä. Sen on kyettävä kohtaamaan jäsenensä niin opinnoissa kuin vapaa-ajalla, arjessa kuin juhlassakin. Ylioppilaskunnan ydintehtävä on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää opiskelijan asemaa yliopistolla ja yhteiskunnassa.

Järjestöt ovat ylioppilaskunnalle korvaamaton työkalu opiskelijan tavoittamiseen. HYYn piirissä toimii noin 250 erilaista järjestöä, joissa opiskelijat pääsevät itse osallistumaan ja tekemään. Järjestöjä on aivan laidasta laitaan: aine- ja tiedekuntajärjestöistä aatteellisiin ryhmittymiin ja harrastejärjestöistä osakuntiin. Myös AKK, Peduca ja Condus siis toimivat HYYn piirissä.

Edustajisto. Ylioppilaskunnassa valta on meillä opiskelijoilla, ja me saamme päättää, ketkä siellä vaikuttavat. Ylioppilaskuntamme ylintä päätäntävaltaa käyttää HYYn 60-henkinen edustajisto. Edustajisto päättää muun muassa ylioppilaskunnan talousarviosta, HYYn hallituksen kokoonpanosta ja hallituksen tavoitteista seuraavalle vuodelle sekä pitkän aikavälin linjauksista ja strategioista. Edustajisto asettaa myös tavoitteet ylioppilaskunnan omistamille yhtiöille, kuten UniCafélle.

Edustajistoryhmät. HYYssä toimii sekä sitoutumattomia, että poliittisia ryhmiä. Ainejärjestöläisillä on usein selkeitä kantoja yliopiston ja ylioppilaskunnan sisäisiin asioihin, mitä pelkkä puoluekanta ei kerro. Poliittiset ryhmät taas noudattelevat yhteiskuntaan suuntautuvassa politiikassaan valtakunnanpoliittisen puolueensa linjoja, kun sitoutumattomat ryhmät näkevät HYYn ennemmin opiskelijan etujärjestönä, kuin kansalaisjärjestömäisenä yhteiskunnallisena keskustelijana. Taistelu sitoutumattomien ryhmien välillä käydään useimmiten järjestötiloista.

Miten äänestän? Edustajistovaalit pidetään 6.–7.11. (ennakkoäänestys 31.10.–1.11.). Äänestäminen on helppoa, hauskaa ja vaivatonta. Äänestää voit esim. Minervan kirjaston edessä. Tärkeintä on, että äänestät. Tarkemmat ohjeet äänestämisestä ja äänestyspaikoista täältä.

Kuinka kakku jaetaan ensi vuonna?

Teksti: Suvi Pulkkinen (HYYn hallituksen jäsen) ja Jussi Järvinen (Conduksen edunvalvontasihteeri)