Lehdet kuuluvat fuksisyksyyn

Kasvatustieteellisiä lehtiä on yliopistolla tarjolla runsaasti, ja niiden näkökulma vaihtelee aina aikuiskasvatuksesta varhaiskasvatukseen ja koulutuspolitiikasta oppimiseen. Lehtien keskeisintä antia ovat niiden aihealueeseen liittyvät tieteelliset artikkelit, joiden lisäksi sisältöä täydentävät usein erilaiset keskustelunavaukset ja kirja-arvostelut.

Tieteelliset artikkelit päätyvät tiedejulkaisuihin useimmiten vertaisarvioinnin (engl. peer review) kautta. Toimituksen ulkopuoliset vertaisarvioijat ovat alansa asiantuntijoita. He käyvät läpi julkaisuun ehdotetut tekstit ja antavat niihin korjausehdotuksia sekä ottavat kantaa siihen, onko kirjoitus julkaisukelpoinen vai ei. Vertaisarvioijan rooli on neuvoa-antava, ja viime kädessä päätoimittaja yksin tai toimituksen kanssa tekee julkaisupäätöksen. Vertaisarvioinnin tavoite on laadunvarmistuksellinen. Vertaisarvioija esimerkiksi tarkastelee tiedon uutuusarvoa sekä arvioi käytettyjen menetelmien oikeellisuutta, aineiston laatua ja päätelmien johdonmukaisuutta. Kaikkiin epäkohtiin ei ymmärrettävästi voida puuttua tehokkaallakaan vertaisarvioinnilla. ”Siihen pätee kuitenkin Winston Churchillin lausuma demokratiasta, jota hän piti huonona järjestelmänä, mutta mitään läheskään yhtä hyvää ei kukaan ole pystynyt esittämään”, toteaa Kari Raivio. (Raivio 2006.)

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat tutustuvat usein jo opintojensa alkuvaiheessa ainakin kahteen suomalaiseen julkaisuun: Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisemaan Kasvatus-lehteen sekä Kansanvalistusseuran julkaisemaan Aikuiskasvatus-lehteen. Näiden ja muiden suomenkielisten julkaisuiden lisäksi yliopiston valikoimissa on tarjolla ainakin ruotsin-, englannin- ja saksankielisiä kasvatustieteen alan lehtiä. Lehtiin kannattaa suhtautua muunakin kuin pakollisena kurssikirjallisuutena, sillä niitä lukemalla pysyy hyvin kärryillä ajankohtaisesta (kasvatus)tieteellisestä tutkimuksesta ja keskustelusta. Aktiivisella lehdenlukuharrastuksella siis kehität omaa asiantuntijuuttasi ja havaitset, ettei koko kasvatustieteen kenttää voi mitenkään sisällyttää tutkintorakenteisiin!

Nyrkkisääntö on, että Minervan lehdet ovat pitkälti niiden alojen julkaisuja, joita käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opetetaan. Lehtien uusimmat numerot löytyvät kirjaston K1-kerroksesta, heti sisäänkäynnin vierestä. Vanhemmat numerot löytyvät hyllytettyinä samasta kerroksesta. Muut keskustakampuksen lehdet löytyvät Kaisa-kirjaston hyllyistä. Nellin kautta on myös mahdollista hakea verkossa julkaistavia journaaleja. (Huom! Moniin verkkoaineistoihin pääsee käsiksi vain yliopiston verkossa, jolloin kotikäyttö edellyttää etäyhteyden muodostamista.)

Lähteet
Raivio, K. 2006. Vertaisarviointi tieteellisessä julkaisutoiminnassa. Tieteessä tapahtuu 7/2006. Saatavilla verkossa: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0706/0706Raivio.pdf

Ps. Suomalainen Tieteessä tapahtuu –lehti on yleistajuisuutensa, poikkitieteellisyytensä ja ilmaisuutensa johdosta erinomainen tutustumiskohde kenelle tahansa. Tuutori suosittelee!

Ryhmätyötilojen varaus

Ryhmätöitä pursuaa joka tuutista, mutta työskentely UniCafessa keskellä ruuhka-aikaa aiheuttaa paheksuntaa? Missä tapaamiset sitten kannattaisi järjestää? No ryhmätyötiloissa tietenkin!

Minervassa on tarjolla kolme ryhmätyötilaa opiskelijoiden käyttöön (max 10hlö). Kaikissa tiloissa on tietokone & dataprojektori ja ne ovat (tilasta riippuen) käytettävissä klo 8(/14)-20. Keskustakampuksella ryhmätyötiloja löytyy myös mm. Kaisa-talosta ja Aleksandriasta.

Ryhmätyötilojen varaus tapahtuu sähköisen varausjärjestelmän kautta. Pääkirjaston (Kaisa-talon) ryhmätyötilojen varausjärjestelmä ei ole vielä toistaiseksi käytössä, mutta tiloja voi kuitenkin käyttää niiden ollessa vapaana.

Ryhmätyötilat ovat suosittuja, joten muistathan hoitaa varauksen ajoissa!

P.S. Ryhmätyöskentelyssä kannattaa hyödyntää myös opintopiiriwikiä

Kasvatustieteen professori Elina Lahelma esittäytyy

Kuka olet ja mikä on (työ)tehtäväsi käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa?

Olen kasvatustieteen professori, vuoden vaihteesta lähtien emerita eli eläkkeellä oleva professori. Jatkan kuitenkin vielä osa-aikaisesti ainakin ensi vuoden oman
tutkimushankkeeni ja jatko-opiskelijoitteni parissa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka
innostuisin vielä johonkin uuteenkin tutkimukseen.

Mistä uusi opiskelija saattaa tuntea sinut? Esim. mahdolliset oppikirjat, artikkelit.

Olen kirjoittanut paljon julkaisuja peruskoulun arjesta, sukupuolen ja muiden erojen rakentumisesta koulutuksessa, nuorten siirtymisistä kohti aikuisuutta sekä etnografisesta metodologiasta. Pääsykoeaineistoissa on viimeisten vuosien aikana aina ollut joku artikkelini – viime vuonna Sirpa Lappalaisen ja Reetta Mietolan kanssa kirjoittamamme artikkeli koulutussiirtymistä (Nuorisotutkimus-lehdessä), sitä ennen paljon luettu artikkeli tyttöjen ja poikien koulumenestyksestä (kirjassa Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa, toimittajina Hanna Ojala, Tarja Palmu ja Jaana Saarinen).

Oppimateriaaleina on käytetty muun muassa kirjaa Making Spaces: Citizenship and Difference in Schools, jonka olen kirjoittanut Tuula Gordonin ja Janet Hollandin kanssa, sekä kirjaa Etnografinen metodologia, toimittajina lisäkseni Sirpa Lappalainen, Pirkko Hynninen, Tarja Kankkunen ja Tarja Tolonen. Suosittelen lämpimästi näitä kirjoja kaikille. Muita julkaisuja löytyy kirjastohauilla tai kotisivultani.

Mikä on koulutustaustasi? Mitä olet opiskellut ja missä?

Valmistuin vuonna 1971 Helsingin yliopistosta sosiologia pääaineena, aineyhdistelmässä tilastotiedettä ja matematiikkaa. Kasvatustieteeseen minulle ei ollut mitään kosketusta, kun pääsin “määrällisen” suunnittelijan tehtäviin silloiseen kouluhallitukseen. Aloitin työni päivänä, jolloin Lapissa alkoi peruskoulu, mutta en tiennyt sitä. Joten oli varmastikin ihan paikallaan, että aloin kasvatustieteen perusopinnot työn ohella. Väittelin sitten kasvatustieteen tohtoriksi 1992 Helsingin yliopistossa, silloin jo yliopiston assistenttina.

Mikä aikanaan sai sinut kiinnostumaan kasvatustieteistä?

Oikeastaan kyse oli alun perin uteliaisuudesta: halusin ottaa haltuuni nuo didaktiikat ja opetussuunnitelmat, joihin työssäni törmäsin ja joihin suhtauduin epäluuloisesti.
Myöhemmin huomasin, että sosiologille kasvatuksen ja koulutuksen kenttä on mitä kiehtovin tutkimuskohde. Löysin 1980-luvulla naistutkimuksen (nykyisin käytetään termiä sukupuolentutkimus), joka kasvatustieteessä oli silloin vielä täysin tutkimaton alue. Monet ovat sitä mieltä, että olen tällä alueella uranuurtaja Suomessa.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä kasvatustieteen kentällä mielenkiintoisinta?

Eriarvoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassa ja koulutuksessa, lokaalisesti ja
globaalisesti, on haasteellinen tutkimusalue, johon liittyviä graduaiheita suosittelisin
mielelläni. Toivoisin, että kasvatustieteen opintoihin pystytään jatkossa sisällyttämään
riittävästi kasvatussosiologisia aineksia, jotta opiskelijat saavat teoreettisia
välineitä kasvatuksen yhteiskunnallisten ja kulttuuristen näkökulmien analysointiin.

Haluatko jakaa jonkin muiston omien opintojen alusta?

Siitä on niin kauan ja muistoja niin paljon… Opiskelijoille olen joskus kertonut, miten 1960-luvulla naiset eivät päässeet kapakkaan ilman miesseuraa eivätkä yliopiston päärakennukseen luennoille pitkissä housuissa. Niinpä minustakin tuli kulttuuriradikaali ja vähitellen feministi.

Haastatellut: Emmi Heikkilä

***

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan, Yrjö Engeströmin ja Leila Pehkosen haastattelut.

Palautekysely Fuksiblogista

Hei Fuksiblogin käyttäjä!

Fuksiblogi on ollut ensimmäistä kertaa käytössä yleisen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksessa tänä syksynä. Haluaisimmekin nyt kartoittaa käyttäjäkokemuksia lyhyen palautekyselyn avulla. Kyselyyn saa vastata, vaikka et olisikaan yleisen ja aikuiskasvatustieteen fuksi!

Kyselyyn vastaaminen kestää noin viisi minuuttia. Lomake sulkeutuu sunnuntaina 2.12. klo 23.59, vastausaikaa on siis noin kaksi viikkoa.

Mahdollisissa teknisissä ongelmissa otathan yhteyttä Nettaan (netta.metsaaho[at]helsinki.fi).

Tästä linkistä kyselyyn.

Kasvatustieteen yliopistonlehtori Leila Pehkonen esittäytyy

Kasvatustieteen yliopistonlehtori Leila Pehkonen on useimmille fukseille tuttu pääsykoeartikkelista Opettajaksi ammatilliseen oppilaitokseen sekä perusopintojen kurssilta Kohti tutkivaa työtapaa. Opetuksen ja tutkimuksen lisäksi Pehkonen toimii kasvatustieteen oppiainevastaavan tehtävässä, jossa häntä työllistävät monet hallinto- ja esimiestoimet. Pehkonen kuuluu myös moniin laitoksen ja tiedekunnan hallinnollisiin elimiin, kuten laitosneuvostoon ja opintoasiaintoimikuntaan. Yliopistolla hän on ollut töissä vuodesta 1994. Sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien jälkeen hän sai vakinaisen viran vuonna 2007.

Omat opintonsa Leila Pehkonen aloitti Helsingin yliopistossa vuonna 1976. Alkujaan hän valmistui luokanopettajaksi ja työskenteli ala-asteella noin viidentoista vuoden ajan. Opettajan työn ohessa Pehkonen luki itsensä filosofian maisteriksi silloiselta kasvatustieteen laitokselta pääaineenaan kasvatustiede. Sivuaineina hän opiskeli sosiaalipsykologiaa, sosiologiaa ja matematiikkaa. Kasvatustieteen tohtoriksi hän väitteli vuonna 2001.

Kasvatustieteen kentältä Pehkosen on vaikea nimetä mitään tiettyä mielenkiintoisinta asiaa, sillä hänen mukaansa oikeastaan kaikki, mihin perehtyy, muuttuu mielenkiintoiseksi. Kiinnostus – tai oikeammin innostus – kasvatustieteeseen heräsi joka tapauksessa opettajaopintojen aikana. Tuolloin opettajankoulutus ja kasvatustiede olivat lähempänä toisiaan kuin nykyään. Yhteisiä olivat sekä opettajat sekä osaltaan myös opetus. ”En ollut koskaan ymmärtänyt että opetukseen ja oppimiseen liittyviä asioita oli tutkittu niin paljon ja että opetukseen liittyviä ratkaisuja saattoi perustella ihan tieteellisen tutkimuksen avulla. Kysymys ei ollutkaan joidenkin ihmisen sisäsyntyisistä kyvyistä tai sattuman kaupalla keksityistä toimivista ratkaisuista. ”

Pehkosen opiskeluaikoina opiskelijan päivä oli pitkä sekä tunneissa että kilometreissä. Opetus saattoi alkaa aamukahdeksalta ja päättyä iltakahdeksalta, eikä sitä oltu keskitetty mihinkään tiettyyn sijaintiin, vaan opiskelijat juoksentelivat edestakaisin ympäri kaupunkia. Opetuspaikkoja oli muun muassa Porthaniassa, Töölönkadulla, Bulevardilla, Helsinginkadulla ja Etelä-Haagassa. Aikataulut olivat tiukat, mutta opetustilanteesta poisjääminen ei ollut vaihtoehto. Myöhästyminenkin oli noloa! Ruokatauoille ei meinannut löytyä aikaa, joten usein energialataus tapahtui banaanien ja suklaapatukoiden avulla. Opintotukea nykymuodossaan ei ollut, vaan opiskelijat rahoittivat opintonsa lainan turvin.

Pehkonen kertoo, etteivät työllisyysnäkymät hänen valmistumisensa aikaan olleet kaksiset: vain yksi hänen vuosikurssiltaan sai vakinaisen viran, muut päätyivät pätkätöihin. Opiskelujen jälkeen odottava epävarmuus ei kuitenkaan lannistanut 70-luvun opiskelijoita, vaan usko vaikuttamismahdollisuuksiin säilyi. “Ehkä maailma ei ole ihan sellainen kuin mistä unelmoimme, mutta monessa asiassa on tapahtunut sellaista positiivista kehittymistä, jota emme osanneet edes kuvitella yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kuten esimerkiksi opintotuki.” Uusille opiskelijoille Pehkonen välittää kannustavat terveiset: “Osallistukaa, innostukaa ja olkaa valmiita tekemään töitä unelmienne eteen yhdessä toisten kanssa!”

 

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan ja Yrjö Engeströmin haastattelut.

Aikuiskasvatustieteen professori Yrjö Engeström esittäytyy

Kuka olet ja mikä on (työ)tehtäväsi käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa?

Olen Yrjö Engeström ja toimin aikuiskasvatustieteen professorina. Olen myös tutkimusyksikkö CRADLEn (Center for Research on Activity, Development and Learning) johtaja. Johdan lisäksi CRADLEn vastuulla olevaa Kehittävän työntutkimuksen ja aikuiskasvatustieteen tohtoriohjelmaa Doctoral Program on Developmental Work Research and Adult Education (DWRAE) sekä niin ikään CRADLEn vastuulla olevaa kansainvälistä maisteriohjelmaa Master’s Degree Program on Adult Education and Developmental Work Research (ATMO).

Mistä uusi opiskelija saattaa tuntea sinut? Esim. mahdolliset oppikirjat, artikkelit.

Uusi opiskelija saattaa törmätä kirjoihini, joita on tutkintovaatimuksissa tai muuten käytössä kursseilla. Tällaisia ovat esim. suomenkieliset Perustietoa opetuksesta, Kehittävä työntutkimus ja Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Englanninkielisistä tuorein on From Teams to Knots: Activity-Theoretical Studies of Collaboration and Learning at Work (Cambridge University Press).

Mikä on koulutustaustasi? Mitä olet opiskellut ja missä?

Olen filosofian tohtori, väitellyt täällä Helsingin yliopistossa vuonna 1987, silloisella kasvatustieteen laitoksella.

Mikä aikanaan sai sinut kiinnostumaan kasvatustieteistä?

Kävin koulua 1960-luvulla ja olin hyvin kriittinen silloisen koulun toimintaa kohtaan. Ryhdyin toimimaan ensin Teiniliitossa kouluasiansihteerinä ja sitten opiskelijaliikkeessä Suomen ylioppilaskuntien liitossa korkeakoulupoliittisena sihteerinä. Kasvatustieteestä tuli jo kouluaikana minun oma juttuni, melkeinpä intohimoisen opiskelun ja myöhemmin tutkimisen alue. Olin 1970-luvulla mukana monissa valtion komiteoissa, joissa suunniteltiin koulutusjärjestelmän uudistuksia. Näissä hommissa minulle selveni, että halusin tutkia asioita juuria myöten.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä kasvatustieteen kentällä mielenkiintoisinta?

Itselleni kiinnostavinta on se, että oppiminen ei enää rajoitu kouluihin, vaan sitä tarvitaan ja tapahtuu kaikkialla – työpaikoilla, organisaatioissa, yhteisöissä. Oppiminen ei enää voi olla vain annetun vastaanottamista, vaan yhä enemmän tarvitaan kollektiivista oppimista, jonka avulla hallitaan isoja muutoksia, joiden tuloksia ei voida määritellä ennalta. Tällaista oppimista kutsun ekspansiiviseksi oppimiseksi.

Haluatko jakaa jonkin muiston omien opintojen alusta?

Omien opintojen alkuvaiheessa minä ja monet muut opiskelijat huomasimme, että silloinen kasvatustiede oli paljolti todellisuudelle vierasta tilastotiedettä, jonka takana oli hyvin konservatiivinen ihmiskuva. Kun emme saaneet mielestämme riittäviä muutoksia opetuksen ja tutkintovaatimusten sisältöihin, ryhdyimme järjestämään omia vaihtoehtoisia luentosarjoja. Jälkikäteen yrityksemme saattavat tuntua naiveilta, mutta niissä oli ruutia ja niissä opittu kriittinen epäily jäi pysyväksi.

Onko sinulla terveisiä uusille opiskelijoille?

Seuratkaa sydämenne ääntä!

***

Linkkejä

***

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan haastattelu.

Haalaritiimi tiedottaa: sovitus

Tervehdys!

Haalareiden tilaus on edennyt nyt siihen pisteeseen, että olisi aika käydä sovittamassa ja valitsemassa itselle oikea koko. Jokaisen täytyy tulla henkilökohtaisesti paikalle antamaan yhteystietonsa ja merkkaamaan kokonsa – vaikka siis tietäisit koon etukäteen, tule itse kuittaamaan paperit!

Sovitukset järjestetään Conddoorissa, ja ajat ovat tässä:
– ti 6.11. klo 11-13
– to 8.11. klo 10-12 ja 14-15
– ma 12.11. klo 11-13
– to 15.11. klo 11-13
– pe 16.11. klo 11-14 (tule tällöin vain jos mikään aikaisemmista ei sovi)

Merkkaa siis sopiva aika kalenteriin ja saavu paikalle. Muistuttaisin tässä välissä vielä vuosikurssin 2012 ikiomasta haalarimerkistä, jonka voi suunnitella kuka tahansa teistä! Enää on muutama päivä aikaa lähettää hieno luomuksesi Saralle tai Kristiina Hollströmille. Katso lisätietoa aiemmasta haalaritiimin viestistä!

t. haalaritiimi

Tapahtumia marraskuussa

Tässä muutamia tapahtumia lokakuun lopulla ja marraskuussa. Tapahtumalista päivittyy todennäköisesti vielä, uusimman tiedon löydät Tapahtumat-sivulta.

Viikko 44

Keskiviikko 31.10.

Torstai 1.11.

Perjantai 2.11.

Viikko 45

Maanantai 5.11.

Tiistai 6.11.

Keskiviikko 7.11.

Perjantai 9.11.

Viikko 46

Perjantai 16.11.

Viikko 47

Maanantai 19.11. – maanantai 26.11.

Keskiviikko 21.11. – perjantai 23.11.

Tutkijatohtori Kristiina Brunila esittäytyy

Seuraavien viikkojen aikana Fuksiblogissa esittäytyvät monet käyttäytymistieteiden laitokselta tutut kasvot. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on tutkijatohtori Kristiina Brunila. 

***

Kristiina Brunilan nimi on useimmille fukseille tuttu vuoden 2012 pääsykoeartikkelien kokoelmasta. Kasvotusten hänet on voinut kohdata perusopintojen kurssilla Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri. Tämän lisäksi Brunila vetää graduseminaaria ja ohjaa väitöskirjavaiheen nuoria tutkijoita, joiden kanssa toimimista hän pitää etuoikeutena. Brunila kertoo pitävänsä opettamisesta, mutta tutkijan roolissa aikaa vievät myös muut velvoitteet, kuten julkaisutoiminta, h-indeksin kasvattaminen, kansainvälinen liikkuvuus ja verkostoituminen.

Brunila toimii tutkijatohtorina Kasvatussosiologian tutkimuskeskuksessa sekä varajohtajana Kulttuurisen ja feministisen kasvatuksen tutkimusyksikössä. Lisäksi hän on ”kummitätinä” Rhizome of Critical Studies in Education of Adults –rihmastossa, jonka jäsenistöä kiinnostavat esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, globalismin, aikuiskoulutuksen ja kollektiivisuuden teemat. “Rhizomessa haluamme lisäksi etsiä sellaista toimintakulttuuria yliopistoon ja tiedeyhteisöön joka vahvistaisi yhteisöllisyyttä ja ylittäisi nykyajalle tyypillistä individualistista eetosta ja kilpailua.”

Kasvatus ja koulutus yhteiskunnallisina ilmiöinä

Yhteiskunta, toimijuus, valta ja oikeudenmukaisuus ovat Kristiina Brunilaa kiinnostavia teemoja. Ne näkyvät kokonaisvaltaisesti hänen toiminnassaan yliopistolla: omissa opinnoissa, opetuksessa ja tutkimuksessa. “Kiinnostavinta on se miten monin tavoin kasvatus yhteiskunnassa vallan muotona operoi. Minua kiinnostaa kasvatus vallankäyttönä, yhteiskunnallisena instituutiona, politiikkana, kulttuurina ja käytäntönä.”

Osana maisteriopintojaan Brunila luki aikuiskasvatustiedettä, joka hänen mukaansa tarjosi “laaja-alaisen näkökulman kasvatukseen ja koulutukseen yhteiskunnallisina ilmiöinä”. Aikuiskasvatustieteiden lisäksi hänen opiskeluhistoriaansa kuuluu esimerkiksi logistiikkaa ja materiaalitaloutta, markkinointia, kieliä ja viestintää. Yhteiskuntatieteelliseltä suunnalta hän on opiskellut esimerkiksi sosiologiaa, sosiaalipolitiikkaa ja naistutkimusta. “Tohtoriopinnoissani perehdyin erityisesti kasvatussosiologiaan, koulutuspolitiikkaan ja kriittiseen aikuiskasvatustieteen tutkimukseen.” Nykyään Brunilaa kiinnostavat myös kriittinen kriminologian tutkimus ja nuorisotutkimus, jotka kytkeytyvät hyvinkin ajankohtaiseen keskusteluun syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

Brunila on kirjoittanut kaksi monografiaa, jotka ovat luettavissa verkossa. Ensi vuonna ilmestyy myös kaksi oikeudenmukaisuuskysymyksiin kietoutuvaa artikkelikokoelmaa, joita Brunila on toimittamassa. ”Ensimmäinen niistä koskee ammatillista koulutusta ja työntekijäkansalaiseksi kouluttamista ja toinen tarkastelee yhteiskunnallista ja aikuiskasvatustieteellistä marginaalia sekä säätelevänä mutta myös tuottavana valtana.”

Yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa hän pitää tärkeänä erityisesti tieteellisen ja kriittisen ajattelun kehittymisen kannalta. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri –kurssilla hänen tavoitteensa onkin opettaa uusille opiskelijoille yhteiskuntatieteellistä lukutaitoa. ”Haluan samalla herättää kysymyksen kasvatuksen ja koulutuksen merkityksestä ylipäätään tänä päivänä kun yhä useammista aiemmin yhteiskunnallisista ongelmista on tulossa enenevissä määrin ikään kuin yksilöiden mielentilan ongelmia.”

Kasvatustieteilijöillä on Kristiina Brunilan mukaan paljon sanottavaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta valitettavan usein kasvatustieteilijä valitsee vaikenemisen. Brunila toivoo saavansa opiskelijat kiinnostumaan yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kasvatuksen hän näkee poliittisena ja valtaan kietoutuneena. Se on läsnä kaikkialla, ei vain perheissä ja luokkahuoneissa.

Opiskelijat barrikadeille!

Uudelle opiskelijalle Kristiina Brunilalla on paljon sanottavaa. Hän painottaa, että olemme yliopistossa kehittämässä tieteellistä ja kriittistä ajattelua sekä itsessämme että muissa. Aiemmin esitettyjen totuuksien toistaminen ei riitä, eikä ontoilla hokemilla yhteiskunnan muutoksesta ja sopeutumisvaatimuksista pitkälle pötkitä. “Miettikää tällaisten hokemien taustoja ja niissä läsnä olevia intressejä, mikä oikein muuttuu vai muuttuuko mikään, mihin tällaista muutos-puhetta oikein tarvitaan ja miettikää myös kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä yhteiskunnassa ja tällaisen muutos-puheen tuottajana.”

Brunila haluaa muistuttaa, että opiskelijat ovat tiedeyhteisön jäseniä. Hän kannustaa opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti kurssien, opetuksen ja ohjauksen suunnitteluun. Hän korostaa debatoimisen ja oman ajattelun testaamisen tärkeyttä; puhuva opettaja, hiljainen opiskelija ja näiden seurauksena vino pino muistiinpanoja on edelleenkin varsin tyypillinen toimintamalli yliopistossa. Mikäli opettaja ei itse kannusta kriittiseen keskusteluun, Kristiina kehottaa järjestämään tällaista itse. “Oppikaa kuulemaan erilaisia ajatuksia ja sallikaa myös itsenne yllättyä monta kertaa.”

Kristiina Brunila arvostaa opiskelijoiden aktiivisuutta ja intoutuu muistelemaan lämpimästi vuonna 2012 Helsingin yliopistossa järjestettyä Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamista. Tapahtumaa järjestämässä oli mukana useita opiskelijoita aina suunnittelusta käytännön toteutukseen. Brunilan myönteinen suhtautuminen opiskelijayhteistyöhön ei ole jäänyt huomaamatta haalarikansalta itseltään; Aikuiskasvatuksen Kilta esimerkiksi palkitsi hänet vuonna 2011 Vuoden aikuiskouluttaja -tittelillä. Palkintoperusteissa painottui juuri Brunilan toiminta opiskelijoiden mentorina.

Brunila kantaa huolta siitä, että jo opintojen alkuvaiheessa opiskelijat yrittävät merkityksellistää kasvatustiedettä “valjastamalla sitä milloin minkäkin itseään laajemman asian palvelemiseen”. Tutkimuksen merkitys saattaa vielä graduvaiheen opiskelijallekin määrittyä sen perusteella, miten hyvin jokin organisaatio tai yritys siitä hyötyy. “Sosiologit nauraisivat päin naamaa jos sosiologian merkitystä lähdettäisiin etsimään sen kapasiteetista palvella työelämää. Toivoisin että tämä avautuisi opiskelijoille paljon paremmin. Alussa oli kasvatus ja piste.”

Omilta opiskeluajoiltaan Kristiina Brunilalla on kertoa erikoisiakin muistoja. Yhden kurssin lopputyönä toteutettiin näytelmä, jonka teemana oli työelämän eriarvoisuus. Eräällä luennolla opiskelijat puolestaan tanssivat kansantansseja yliopiston käytävillä! Lopuksi kenties hieman yllättävä nippelitieto: Kristiina Brunila kertoo inhonneensa koulua koko nuoruutensa! Aikuiskasvatustieteen opintojen myötä hän huomasi ilokseen suhtautuvansa koulutukseen aivan uudella tavalla.