Peducan Viiniä ja valitusta -ilta

Hyvä kasvatustieteiden opiskelija, tervetuloa Viiniä ja valitusta -iltaan 26.11. klo 17 (huomaa muuttunut kellonaika!) keskustelemaan yhdessä opettajien kanssa kasvatustieteen opinnoista! Tilana toimii Athenan (Siltavuorenpenger 3 A) tila 302.

Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus antaa palautetta suoraan opettajillemme ja keskustella koulutuksemme kehittämisestä heidän kanssaan. Puheenaiheina ovat mm. kurssien suoritustavat (tentit, esseet jne.) sekä kurssien työmäärä suhteessa opintopistemääriin.

Peduca tarjoaa viiniä, tule sinä siis keskustelemaan, mikä opiskelussa on hyvää ja mitä tulisi kehittää!

Tapahtuma myös täällä.

Peduca esittäytyy

Peduca ry on luokanopettajiksi ja kasvatustiedettä (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opiskelevien ainejärjestö. Järjestömme on perustettu vuonna 1974 ja jäseniä meillä on noin 650. Suuri jäsenkuntamme ja pitkä ikämme tekevät meistä varsin vaikutusvaltaisen joukon käyttiksessä! Jäseneksi voi liittyä maksamalla 6€ euron jäsenmaksun, joka on voimassa kuusi vuotta.

Peduca on opiskelijan edun asialla ja tekee mm. edunvalvontaa molemmilla laitoksilla (opettajankoulutuslaitoksella ja käyttäytymistieteen laitoksella) yhteistyössä Aikuiskasvatuksen Killan ja Phenomenan kanssa. Järjestämme esimerkiksi muutaman kerran vuodessa Viiniä & Valitusta -illan, jossa opettajat ja opiskelijat kohtaavat toisensa ja keskustelevat rennosti ajankohtaisista asioista.

Lisäksi järjestämme bileitä ja illanistujaisia kuten esimerkiksi Ratikkabileet, Halloween-bileet yhdessä lastentarhanopettajien kanssa, Kevätsitsit, dokumentti-iltoja, leffareissuja sekä teatterikäyntejä, ekskursioita, kasvisruokakokkailua Club Vegestylezissa sekä tottakai Peducan salivuoroa UniSportin tiloissa.

Tapahtumia ja bileitä voi kuka tahansa tulla ideoimaan ja järjestämään Peducan tapahtumajaoston AKTIN kautta, joka on avoin kaikille jäsenille. Järjestömme omaan lehteen, Peducalehteen, ovat kaikenlaiset jutut ja kuvat tervetulleita. Ideoita voi tulla jakamaan lehtikokouksiin. Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille ja joka kuukausi järjestetään Suunnittelu & Meeting -ilta jollakin ajankohtaisella teemalla, jonne kaikki kiinnostuneet ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan!

Peduca kouluttaa tuutoreita ja järjestää yhdessä heidän kanssaan syksyllä fukseille paljon tapahtumia ja tekemistä. Suurimpana ja näkyvimpänä ovat Peducan syksyiset fuksisitsit, mutta lisäksi järjestämme esimerkiksi Fuksit vs. Wanhat pesisottelun, Fuksi S&M:n (Suunnittelu & Meeting -ilta), Peduca-kasteen ja erinäisiä infotilaisuuksia sekä kahvituksia. Lisäksit tuemme tuutoreiden järjestämiä tapahtumia tarjoamalla heille tiloja ja hieman rahaa esimerkiksi tarjoiluja ja palkintoja varten.

Kuinka fuksi sitten pääsee mukaan toimintaan? Helposti! Mikäli Peducan toiminta kiinnostaa, kannattaa tulla piipahtamaan tapahtumissa ja nykäistä aktiivia hihasta. S&M- iltoihin voi osallistua vaikka kuunteluoppilaana, samoin hallituksen kokouksiin. Mikäli tykkäät valokuvata tai kirjoittaa, voit tulla tekemään Peducalehteä osallistumalla lehtikokoukseen tai olemalla yhteydessä päätoimittajaamme Heidiin. Jos haluat päästä mukaan ideoimaan tai järjestämään tapahtumia ja bileitä kannattaa liittyä AKTIn Facebook-ryhmään tai käydä suunnitteluilloissa. Lisätietoja voi kysellä AKTIn puheenjohtajalta Artulta. Mikäli järjestöaktiivin ura kiinnostaa, kannattaa lähteä syyskokouksessa ehdolle hallitukseen!

Toivotamme lämpimästi kaikki uudet peducalaiset mukaan toimintaan tekemään omanlaistaan järjestöä omalla tyylillään! Ajankohtaisista asioista saat tietoa Peducan facebook-sivulta ja liittymällä Peducan sähköpostilistalle. Lisätietoja antaa ja kysymyksiin mielellään vastaa Peducan hallitus osoitteessa peduca-hallitus[at]helsinki.fi.

Fuksisitsien etiketistä ja ohjeista

Tässä hiukan esimakua sitsien etiketistä:

  • Pukeudu pukukoodin mukaisesti. Tämä on tärkeää tunnelman ja yleisen fiiliksen kannalta.
  • Kesken laulun tai puheenvuoron ei saa syödä, juoda tai supista omiaan.
  • Skoolattaessa naiset skoolaavat ensin vasemmalle, sitten oikealle ja lopulta vastapäisen juhlijan kanssa, miehet toisinpäin eli oikealta aloittaen (aina laulun tai puheenvuoron yhteydessä). HUOM! Käytännössä pöydässä istuttaessa joka toinen on niin sanotusti mies ja joka toinen nainen riippumatta omasta sukupuolesta, joten oma skoolaussuunta selviää paikanpäällä. Tämä johtuu miesten vähäisestä määrästä.
  • Puheenvuoroa pyydetään sitsimestarilta lasia kilistäen: “Arvon herra/neiti/rouva sitsimestari, saisinko puheenvuoron/saisinko ehdottaa laulua?”
  • Puheenvuoron yhteydessä tulee myös esitellä itsensä: “Hei, olen Ursula Peducasta ja AKK:sta!” Esittäytyjää tietenkin tervehditään takaisin: “Hei Ursula Peducasta ja AKK:sta!”
  • Lauluja ei tarvitse osata ulkoa, sillä paikan päältä löytyy laulukirjoja. Conduksen laulukirjoja voi myös ostaa fuksisitseiltä, joten varatkaa käteistä!
  • Huonokäytöksinen kaveri ilmiannetaan sitsimestarille hakkaamalla nyrkkiä pöytään ja huutamalla: “Vi vill ha Matti/Maija på bordet!”
  • Vessaan ei saa lähteä kesken kaiken. HUOM! Tauon lähestyessä kannattaa olla valmiina kipittämään vessoille, sillä jono tulee olemaan pitkä.

Näitä ohjeita ei tarvitse vielä muistaa. Ensimmäisillä sitseillä vanhat opiskelijat näyttävät mallia ja fuksisitsit on oiva tilaisuus päästä tutustumaan sitsaamisen saloihin. Paikalle voi tulla täysin tietämättömänä ja avoimin mielin, sillä sitsimestari pitää kyllä huolen sääntöjen kertaamisesta. Tervetuloa sitsaamaan Peducan fuksisitseille!

P.S. Lisää sitsikulttuurista täältä.

Teksti: Emmi Heikkilä

Sitsit – traditionaalinen opiskelijajuhla

Peducan fuksisitsit lähestyvät kovaa vauhtia, ja monia saattaa ihmetyttää, mistä oikeastaan on kyse. Monille tulevat sitsit ovat ensimmäistä laatuaan, osa on ehkä osallistunut aikaisemminkin, mutta viimeistään opintojen alettua kaikki ovat varmasti kuulleet jotakin puhuttavan tästä mahtavasta juhlasta. Tässä siis infopaketti koskien sitsejä ja sitsauskulttuuria!

Sitsit, eli akateeminen pöytäjuhla, on sekoitus eteläistä ja läntistä ylioppilastraditiota (Saksassa “sitz”, Ruotsissa “sits”) (Jalositsikirja, 2007). Usein tarjolla on kolmen ruokalajin illallinen ja juomaa, joiden nauttimisen lomassa lauletaan yhteislauluja (juomalauluja), ja seurataan muuta ohjelmaa, jota usein illan kuluessa muodostuu. Juhlijoiden istumapaikat on osoitettu heille nimikyltein, mieluiten joka toisen istujan ollessa nainen ja joka toisen mies (tämä tuskin koskaan toteutuu Peducan tai AKK:n sitseillä).

Tärkeä rooli on sitsimestarilla, joka jakaa puheenvuorot ja määrittelee illankulun. Tarkoituksena on, että puheenvuoroja pyydetään ja lauluja lauletaan niin usein, että kuuma ruoka ehtii jäähtyä ja kylmä ruoka väljähtyä huoneenlämpöiseksi. Kesken yhteislaulun tai puheenvuoron ei saa siis syödä eikä juoda. Sehän olisi epäkohteliasta! Asiattomasta käytöksestä, etenkin Peducan sitseillä, sitsimestarilla on oikeus ja velvollisuus jakaa rangaistuksia. Hyvä esimerkki rangaistuksesta on esimerkiksi anteeksipyyntölaulu “rikoskumppanin” kanssa. Jos vierustoveri temppuilee, hänet voi ilmiantaa sitsimestarille.

Nämä niin sanotut “rangaistukset” toteutetaan kuitenkin hyvällä maulla ja leikkimielellä, ja tunnelma sitseillä on kaikkea muuta kuin kireä! Tarkoitus on nauttia toistemme seurasta ja viettää hauska ilta maistuvan ruoan ja juoman merkeissä. Kaiken kaikkiaan sitsit ovat mahtava, osallistujiensa näköinen juhla, ja toivomme fuksisitsien olevan ikimuistoiset uusille fukseille!

P.S. Lisätietoa sitsien etiketistä ja ohjeista seuraavalla viikolla Fuksiblogissa!

Teksti: Emmi Heikkilä

Fuksipesiksen jälkitunnelmia

Pohjois-Haagan Ida Aalbergin tien tienoot vallattiin torstaina monen uuden ja vanhan peducalaisen voimin, kun vuorossa oli perinteinen ”Fuksit vastaan vanhat” –pesisottelu. Vaikka fuksit lopulta joutuivat taipumaan hitusen vahvemmille vanhuksille, ei menoa, meininkiä ja tiukkoja tilanteita pelailuista puuttunut.

Pelaajien reipas asenne, mahtava yhteishenki ja iloinen yleisfiilis välittyivät niin kentän laidalla kannustaneille opiskelijoille kuin sattumalta paikalle eksyneille, tätä melukasta hauskanpitoa seuraamaan jääneille ohikulkijoillekin.

Pelien jälkeen siirryttiin viettämään iltaa sisätiloihin Idan saunalle, jossa saatiin nauttia löylyistä, Peducan tarjoamasta pikkupurtavasta ja ennen kaikkea tietysti loistokkaasta seurasta.

Supersuuri kiitos teille mukana olleille pelaajille ja kannustusjoukoille, oli tosi hauska ilta!

Teksti: Hanna-Maaria Saarinen ja Emmi Heikkilä

Pesis ja Idan sauna torstaina 20.9.

Perinteinen “Fuksit vastaan vanhat opiskelijat” -pesisottelu! Torstaina 20.9. otetaan mittaa toisistamme Ida Aalbergin tien läheisellä hiekkakentällä ja ilta jatkuu Idan saunan löylyissä ja uima-altaalla. Luvassa myös pientä purtavaa ja juomaa, mutta isompaan nälkään ja janoon kannattaa varautua omin eväin!

Matsi alkaa klo 17, mutta yhteislähtö tapahtuu Elielin bussiasemalta 40-bussin pysäkiltä (laituri 21) klo 16. Tällöin jää aikaa myös pieneen lämmittelyyn ja pallotteluun ennen suurta mittelöä! Mukaan voi liittyä missä kohtaa iltaa vain, mutta peliin osallistujat paikalle vähän ennen viittä!

Taidoista viis, tärkeää on peliin osallistuminen leppoisalla mielellä ja huumorilla! Jos itse pelaaminen ei kuitenkaan hotsita, niin mukaan ovat erittäin tervetulleita myös kannustusjoukot ja yleiset hengarit!!

Kentän laidalla luvassa myös syksyn tiukin mölkkyturnaus, joten kaikki paikalle!

GAME ON !!

Teksti: Hanna-Maaria Saarinen

Peducan fuksisitsit – ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.9. klo 12

On tullut aika tutustua akateemisiin pöytäjuhliin!

Mitä ja milloin?

Peducan fuksisitsit järjestetään torstaina 4.10. ja perjantaina 5.10. Alina-salissaTorstai on luokaopettajaopiskelijoille ja perjantai kasvatustieteen opiskelijoille (suomen- ja ruotsinkielisille koulutuksille) sekä vaihto-opiskelijoille. Molempina päivinä pöytäosuus alkaa klo 19. Paikalla tulee olla viimeistään klo 18.30. Jos myöhästyt, pääset sisään vasta ensimmäisen tauon aikana.

Pöytäseurue

Kootkaa mukava pöytäseurue ja keksikää sille nimi. Kun ilmoittaudut, laita pöytäseurueen nimi paikkatoiveeksi (esim. Supersitsaajat 2012), ei siis yksittäisten ihmisten nimiä. Varmista, että myös mahdollinen avecisi ilmoittautuu ajoissa. Tapahtuma on ensisijaisesti fukseille, mutta myös vanhemmat opiskelijat ovat tervetulleita!

Hinnat

  • Peducan jäsen: alkoholillinen 12 € / alkoholiton 8 €
  • Ei Peducan jäsen: alkoholillinen 15 € / alkoholiton 10 €

Tarkemmat maksuohjeet lähetetään osallistujille.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 17.9. klo 12.00 ja päättyy sunnuntaina 23.9. klo 23.59. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova!

Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti. Lähetä allaolevat tiedot osoitteeseen sitsit.ilmoittautuminen[at]gmail.com. Laita otsikkoriville päivä, jolloin olet tulossa.

  1. Oma nimesi
  2. Luokanopettajaopiskelija / Kasvatustieteiden opiskelija (suomen vai ruotsinkielinen koulutus)
  3. Peducan jäsen / Ei Peducan jäsen
  4. Alkoholillinen tarjoilu / Alkoholiton tarjoilu
  5. Punaviini/Valkoviini/Alkoholiton
  6. Mahdolliset allergiat/erityisruokavaliot (esim. maitotuotteet, liivate)
  7. Pöytäseurueen nimi (esim. Supersitsaajat 2012)
  8. Mahdollinen avec

Pukukoodina pikkumusta / tumma puku.

Tervetuloa sitsaamaan!

Peducamainen ilta!

Erittäin paljon kiitoksia osallistumisesta viime keskiviikkona Suokkipiknikille ja Peduca-kasteeseen. Ainejärjestöön vihkiytyminen on aina upea hetki! Toivottavasti nautitte tapahtumasta yhtä paljon kuin järkkääjät.

Mikä tänä vuonna oli huippua? Osallistujia oli paljon, joten saimme yhdessä kuvaa siitä, kuinka suuri järjestö Peduca oikeasti on. Jäsenmäärissä on vaikutusvaltaa.

Toinen mahtava asia olivat vaihto-opiskelijat. Kiitoksia kansainvälisten opiskelijoiden tuutoreille. Yhdessä olo on mukavaa isommallakin porukalla.

Jäikö ilta väliin? Ei huolta. Peducan fuksipesis kerää taas opiskelijat yhteiseen illan viettoon. Lämpimästi tervetuloa!

Anna tuutoreille palautetta Suokkipiknikistä ja Peduca-kasteesta e-lomakkeella.

Teksti: Liisa Kokkoniemi

Peduca kiittää!

Kasvatustieteilijöiden ja luokanopettajaopiskelijoiden ainejärjestö Peduca kiittää kaikkia tiistaina ATK-infon ja laitoskierroksen jälkeen kahvitukseen osallistuneita!

Liity Peducaan

Mikäli tiistaina ei muistanut ottaa rahaa mukaan, niin tästä linkistä löytyvät tiedot siitä, miten liittyä Peducaan. Jäsentarran saa esimerkiksi ensi maanantaina 3.9. Avajaiskarnevaaleista Peducan pöydästä. Jos maksaa verkkopankissa tulosta maksutapahtumasta mukaan kuitti, jonka esittää tarraa hakiessa.

Liity Peducan sähköpostilistalle

Peducan jäseneksi liittymisen lisäksi, lisää itsesi sähköpostilistoille: peduca-lista/peduca-tiedottaa seuraavan ohjeen mukaisesti:

  1. Lähetä sähköpostia vastaanottajalle majordomo@helsinki.fi
  2. Jätä otsikkokenttä tyhjäksi
  3. Kirjoita viestikenttään: subscribe peduca-lista/peduca-tiedottaa
  4. Lähetä viesti

Peduca-lista@helsinki.fi on perinteikäs lista, joka tavoittaa suuren osan peducalaisista. Sillä tiedotetaan ajankohtaisista asioista, bileistä ja yleisesti tapahtumista sekä ilmiöistä.

Peduca-tiedottaa@helsinki.fi on lista, jolle tiedotetaan Peducan virallisista asioista. Kaikki listalle menevät viestit ohjautuvat automaattisesti peduca-listalle, joten jos olet peduca-listalla, sinun ei erikseen tarvitse liittyä tähän listaan.

Muistakaa osallistua Suokkipiknikille ja Peducan kastajaisiin ensi keskiviikkona eli 5.9.

Ps. Mikäli keskiviikon keskustakampuskierros jäi väliin tästä linkistä pääset katsomaan kampuksen kartan ja paikat, joissa ryhmät kiersivät.