Lehdet kuuluvat fuksisyksyyn

Kasvatustieteellisiä lehtiä on yliopistolla tarjolla runsaasti, ja niiden näkökulma vaihtelee aina aikuiskasvatuksesta varhaiskasvatukseen ja koulutuspolitiikasta oppimiseen. Lehtien keskeisintä antia ovat niiden aihealueeseen liittyvät tieteelliset artikkelit, joiden lisäksi sisältöä täydentävät usein erilaiset keskustelunavaukset ja kirja-arvostelut.

Tieteelliset artikkelit päätyvät tiedejulkaisuihin useimmiten vertaisarvioinnin (engl. peer review) kautta. Toimituksen ulkopuoliset vertaisarvioijat ovat alansa asiantuntijoita. He käyvät läpi julkaisuun ehdotetut tekstit ja antavat niihin korjausehdotuksia sekä ottavat kantaa siihen, onko kirjoitus julkaisukelpoinen vai ei. Vertaisarvioijan rooli on neuvoa-antava, ja viime kädessä päätoimittaja yksin tai toimituksen kanssa tekee julkaisupäätöksen. Vertaisarvioinnin tavoite on laadunvarmistuksellinen. Vertaisarvioija esimerkiksi tarkastelee tiedon uutuusarvoa sekä arvioi käytettyjen menetelmien oikeellisuutta, aineiston laatua ja päätelmien johdonmukaisuutta. Kaikkiin epäkohtiin ei ymmärrettävästi voida puuttua tehokkaallakaan vertaisarvioinnilla. ”Siihen pätee kuitenkin Winston Churchillin lausuma demokratiasta, jota hän piti huonona järjestelmänä, mutta mitään läheskään yhtä hyvää ei kukaan ole pystynyt esittämään”, toteaa Kari Raivio. (Raivio 2006.)

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat tutustuvat usein jo opintojensa alkuvaiheessa ainakin kahteen suomalaiseen julkaisuun: Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisemaan Kasvatus-lehteen sekä Kansanvalistusseuran julkaisemaan Aikuiskasvatus-lehteen. Näiden ja muiden suomenkielisten julkaisuiden lisäksi yliopiston valikoimissa on tarjolla ainakin ruotsin-, englannin- ja saksankielisiä kasvatustieteen alan lehtiä. Lehtiin kannattaa suhtautua muunakin kuin pakollisena kurssikirjallisuutena, sillä niitä lukemalla pysyy hyvin kärryillä ajankohtaisesta (kasvatus)tieteellisestä tutkimuksesta ja keskustelusta. Aktiivisella lehdenlukuharrastuksella siis kehität omaa asiantuntijuuttasi ja havaitset, ettei koko kasvatustieteen kenttää voi mitenkään sisällyttää tutkintorakenteisiin!

Nyrkkisääntö on, että Minervan lehdet ovat pitkälti niiden alojen julkaisuja, joita käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opetetaan. Lehtien uusimmat numerot löytyvät kirjaston K1-kerroksesta, heti sisäänkäynnin vierestä. Vanhemmat numerot löytyvät hyllytettyinä samasta kerroksesta. Muut keskustakampuksen lehdet löytyvät Kaisa-kirjaston hyllyistä. Nellin kautta on myös mahdollista hakea verkossa julkaistavia journaaleja. (Huom! Moniin verkkoaineistoihin pääsee käsiksi vain yliopiston verkossa, jolloin kotikäyttö edellyttää etäyhteyden muodostamista.)

Lähteet
Raivio, K. 2006. Vertaisarviointi tieteellisessä julkaisutoiminnassa. Tieteessä tapahtuu 7/2006. Saatavilla verkossa: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0706/0706Raivio.pdf

Ps. Suomalainen Tieteessä tapahtuu –lehti on yleistajuisuutensa, poikkitieteellisyytensä ja ilmaisuutensa johdosta erinomainen tutustumiskohde kenelle tahansa. Tuutori suosittelee!

Aikuiskasvatustieteen professori Yrjö Engeström esittäytyy

Kuka olet ja mikä on (työ)tehtäväsi käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa?

Olen Yrjö Engeström ja toimin aikuiskasvatustieteen professorina. Olen myös tutkimusyksikkö CRADLEn (Center for Research on Activity, Development and Learning) johtaja. Johdan lisäksi CRADLEn vastuulla olevaa Kehittävän työntutkimuksen ja aikuiskasvatustieteen tohtoriohjelmaa Doctoral Program on Developmental Work Research and Adult Education (DWRAE) sekä niin ikään CRADLEn vastuulla olevaa kansainvälistä maisteriohjelmaa Master’s Degree Program on Adult Education and Developmental Work Research (ATMO).

Mistä uusi opiskelija saattaa tuntea sinut? Esim. mahdolliset oppikirjat, artikkelit.

Uusi opiskelija saattaa törmätä kirjoihini, joita on tutkintovaatimuksissa tai muuten käytössä kursseilla. Tällaisia ovat esim. suomenkieliset Perustietoa opetuksesta, Kehittävä työntutkimus ja Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Englanninkielisistä tuorein on From Teams to Knots: Activity-Theoretical Studies of Collaboration and Learning at Work (Cambridge University Press).

Mikä on koulutustaustasi? Mitä olet opiskellut ja missä?

Olen filosofian tohtori, väitellyt täällä Helsingin yliopistossa vuonna 1987, silloisella kasvatustieteen laitoksella.

Mikä aikanaan sai sinut kiinnostumaan kasvatustieteistä?

Kävin koulua 1960-luvulla ja olin hyvin kriittinen silloisen koulun toimintaa kohtaan. Ryhdyin toimimaan ensin Teiniliitossa kouluasiansihteerinä ja sitten opiskelijaliikkeessä Suomen ylioppilaskuntien liitossa korkeakoulupoliittisena sihteerinä. Kasvatustieteestä tuli jo kouluaikana minun oma juttuni, melkeinpä intohimoisen opiskelun ja myöhemmin tutkimisen alue. Olin 1970-luvulla mukana monissa valtion komiteoissa, joissa suunniteltiin koulutusjärjestelmän uudistuksia. Näissä hommissa minulle selveni, että halusin tutkia asioita juuria myöten.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä kasvatustieteen kentällä mielenkiintoisinta?

Itselleni kiinnostavinta on se, että oppiminen ei enää rajoitu kouluihin, vaan sitä tarvitaan ja tapahtuu kaikkialla – työpaikoilla, organisaatioissa, yhteisöissä. Oppiminen ei enää voi olla vain annetun vastaanottamista, vaan yhä enemmän tarvitaan kollektiivista oppimista, jonka avulla hallitaan isoja muutoksia, joiden tuloksia ei voida määritellä ennalta. Tällaista oppimista kutsun ekspansiiviseksi oppimiseksi.

Haluatko jakaa jonkin muiston omien opintojen alusta?

Omien opintojen alkuvaiheessa minä ja monet muut opiskelijat huomasimme, että silloinen kasvatustiede oli paljolti todellisuudelle vierasta tilastotiedettä, jonka takana oli hyvin konservatiivinen ihmiskuva. Kun emme saaneet mielestämme riittäviä muutoksia opetuksen ja tutkintovaatimusten sisältöihin, ryhdyimme järjestämään omia vaihtoehtoisia luentosarjoja. Jälkikäteen yrityksemme saattavat tuntua naiveilta, mutta niissä oli ruutia ja niissä opittu kriittinen epäily jäi pysyväksi.

Onko sinulla terveisiä uusille opiskelijoille?

Seuratkaa sydämenne ääntä!

***

Linkkejä

***

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan haastattelu.

Tutkijatohtori Kristiina Brunila esittäytyy

Seuraavien viikkojen aikana Fuksiblogissa esittäytyvät monet käyttäytymistieteiden laitokselta tutut kasvot. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on tutkijatohtori Kristiina Brunila. 

***

Kristiina Brunilan nimi on useimmille fukseille tuttu vuoden 2012 pääsykoeartikkelien kokoelmasta. Kasvotusten hänet on voinut kohdata perusopintojen kurssilla Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri. Tämän lisäksi Brunila vetää graduseminaaria ja ohjaa väitöskirjavaiheen nuoria tutkijoita, joiden kanssa toimimista hän pitää etuoikeutena. Brunila kertoo pitävänsä opettamisesta, mutta tutkijan roolissa aikaa vievät myös muut velvoitteet, kuten julkaisutoiminta, h-indeksin kasvattaminen, kansainvälinen liikkuvuus ja verkostoituminen.

Brunila toimii tutkijatohtorina Kasvatussosiologian tutkimuskeskuksessa sekä varajohtajana Kulttuurisen ja feministisen kasvatuksen tutkimusyksikössä. Lisäksi hän on ”kummitätinä” Rhizome of Critical Studies in Education of Adults –rihmastossa, jonka jäsenistöä kiinnostavat esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, globalismin, aikuiskoulutuksen ja kollektiivisuuden teemat. “Rhizomessa haluamme lisäksi etsiä sellaista toimintakulttuuria yliopistoon ja tiedeyhteisöön joka vahvistaisi yhteisöllisyyttä ja ylittäisi nykyajalle tyypillistä individualistista eetosta ja kilpailua.”

Kasvatus ja koulutus yhteiskunnallisina ilmiöinä

Yhteiskunta, toimijuus, valta ja oikeudenmukaisuus ovat Kristiina Brunilaa kiinnostavia teemoja. Ne näkyvät kokonaisvaltaisesti hänen toiminnassaan yliopistolla: omissa opinnoissa, opetuksessa ja tutkimuksessa. “Kiinnostavinta on se miten monin tavoin kasvatus yhteiskunnassa vallan muotona operoi. Minua kiinnostaa kasvatus vallankäyttönä, yhteiskunnallisena instituutiona, politiikkana, kulttuurina ja käytäntönä.”

Osana maisteriopintojaan Brunila luki aikuiskasvatustiedettä, joka hänen mukaansa tarjosi “laaja-alaisen näkökulman kasvatukseen ja koulutukseen yhteiskunnallisina ilmiöinä”. Aikuiskasvatustieteiden lisäksi hänen opiskeluhistoriaansa kuuluu esimerkiksi logistiikkaa ja materiaalitaloutta, markkinointia, kieliä ja viestintää. Yhteiskuntatieteelliseltä suunnalta hän on opiskellut esimerkiksi sosiologiaa, sosiaalipolitiikkaa ja naistutkimusta. “Tohtoriopinnoissani perehdyin erityisesti kasvatussosiologiaan, koulutuspolitiikkaan ja kriittiseen aikuiskasvatustieteen tutkimukseen.” Nykyään Brunilaa kiinnostavat myös kriittinen kriminologian tutkimus ja nuorisotutkimus, jotka kytkeytyvät hyvinkin ajankohtaiseen keskusteluun syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

Brunila on kirjoittanut kaksi monografiaa, jotka ovat luettavissa verkossa. Ensi vuonna ilmestyy myös kaksi oikeudenmukaisuuskysymyksiin kietoutuvaa artikkelikokoelmaa, joita Brunila on toimittamassa. ”Ensimmäinen niistä koskee ammatillista koulutusta ja työntekijäkansalaiseksi kouluttamista ja toinen tarkastelee yhteiskunnallista ja aikuiskasvatustieteellistä marginaalia sekä säätelevänä mutta myös tuottavana valtana.”

Yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa hän pitää tärkeänä erityisesti tieteellisen ja kriittisen ajattelun kehittymisen kannalta. Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri –kurssilla hänen tavoitteensa onkin opettaa uusille opiskelijoille yhteiskuntatieteellistä lukutaitoa. ”Haluan samalla herättää kysymyksen kasvatuksen ja koulutuksen merkityksestä ylipäätään tänä päivänä kun yhä useammista aiemmin yhteiskunnallisista ongelmista on tulossa enenevissä määrin ikään kuin yksilöiden mielentilan ongelmia.”

Kasvatustieteilijöillä on Kristiina Brunilan mukaan paljon sanottavaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta valitettavan usein kasvatustieteilijä valitsee vaikenemisen. Brunila toivoo saavansa opiskelijat kiinnostumaan yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kasvatuksen hän näkee poliittisena ja valtaan kietoutuneena. Se on läsnä kaikkialla, ei vain perheissä ja luokkahuoneissa.

Opiskelijat barrikadeille!

Uudelle opiskelijalle Kristiina Brunilalla on paljon sanottavaa. Hän painottaa, että olemme yliopistossa kehittämässä tieteellistä ja kriittistä ajattelua sekä itsessämme että muissa. Aiemmin esitettyjen totuuksien toistaminen ei riitä, eikä ontoilla hokemilla yhteiskunnan muutoksesta ja sopeutumisvaatimuksista pitkälle pötkitä. “Miettikää tällaisten hokemien taustoja ja niissä läsnä olevia intressejä, mikä oikein muuttuu vai muuttuuko mikään, mihin tällaista muutos-puhetta oikein tarvitaan ja miettikää myös kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä yhteiskunnassa ja tällaisen muutos-puheen tuottajana.”

Brunila haluaa muistuttaa, että opiskelijat ovat tiedeyhteisön jäseniä. Hän kannustaa opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti kurssien, opetuksen ja ohjauksen suunnitteluun. Hän korostaa debatoimisen ja oman ajattelun testaamisen tärkeyttä; puhuva opettaja, hiljainen opiskelija ja näiden seurauksena vino pino muistiinpanoja on edelleenkin varsin tyypillinen toimintamalli yliopistossa. Mikäli opettaja ei itse kannusta kriittiseen keskusteluun, Kristiina kehottaa järjestämään tällaista itse. “Oppikaa kuulemaan erilaisia ajatuksia ja sallikaa myös itsenne yllättyä monta kertaa.”

Kristiina Brunila arvostaa opiskelijoiden aktiivisuutta ja intoutuu muistelemaan lämpimästi vuonna 2012 Helsingin yliopistossa järjestettyä Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamista. Tapahtumaa järjestämässä oli mukana useita opiskelijoita aina suunnittelusta käytännön toteutukseen. Brunilan myönteinen suhtautuminen opiskelijayhteistyöhön ei ole jäänyt huomaamatta haalarikansalta itseltään; Aikuiskasvatuksen Kilta esimerkiksi palkitsi hänet vuonna 2011 Vuoden aikuiskouluttaja -tittelillä. Palkintoperusteissa painottui juuri Brunilan toiminta opiskelijoiden mentorina.

Brunila kantaa huolta siitä, että jo opintojen alkuvaiheessa opiskelijat yrittävät merkityksellistää kasvatustiedettä “valjastamalla sitä milloin minkäkin itseään laajemman asian palvelemiseen”. Tutkimuksen merkitys saattaa vielä graduvaiheen opiskelijallekin määrittyä sen perusteella, miten hyvin jokin organisaatio tai yritys siitä hyötyy. “Sosiologit nauraisivat päin naamaa jos sosiologian merkitystä lähdettäisiin etsimään sen kapasiteetista palvella työelämää. Toivoisin että tämä avautuisi opiskelijoille paljon paremmin. Alussa oli kasvatus ja piste.”

Omilta opiskeluajoiltaan Kristiina Brunilalla on kertoa erikoisiakin muistoja. Yhden kurssin lopputyönä toteutettiin näytelmä, jonka teemana oli työelämän eriarvoisuus. Eräällä luennolla opiskelijat puolestaan tanssivat kansantansseja yliopiston käytävillä! Lopuksi kenties hieman yllättävä nippelitieto: Kristiina Brunila kertoo inhonneensa koulua koko nuoruutensa! Aikuiskasvatustieteen opintojen myötä hän huomasi ilokseen suhtautuvansa koulutukseen aivan uudella tavalla.