Kuka olet ja mikä on (työ)tehtäväsi käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa?

Olen kasvatustieteen professori, vuoden vaihteesta lähtien emerita eli eläkkeellä oleva professori. Jatkan kuitenkin vielä osa-aikaisesti ainakin ensi vuoden oman
tutkimushankkeeni ja jatko-opiskelijoitteni parissa. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka
innostuisin vielä johonkin uuteenkin tutkimukseen.

Mistä uusi opiskelija saattaa tuntea sinut? Esim. mahdolliset oppikirjat, artikkelit.

Olen kirjoittanut paljon julkaisuja peruskoulun arjesta, sukupuolen ja muiden erojen rakentumisesta koulutuksessa, nuorten siirtymisistä kohti aikuisuutta sekä etnografisesta metodologiasta. Pääsykoeaineistoissa on viimeisten vuosien aikana aina ollut joku artikkelini – viime vuonna Sirpa Lappalaisen ja Reetta Mietolan kanssa kirjoittamamme artikkeli koulutussiirtymistä (Nuorisotutkimus-lehdessä), sitä ennen paljon luettu artikkeli tyttöjen ja poikien koulumenestyksestä (kirjassa Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa, toimittajina Hanna Ojala, Tarja Palmu ja Jaana Saarinen).

Oppimateriaaleina on käytetty muun muassa kirjaa Making Spaces: Citizenship and Difference in Schools, jonka olen kirjoittanut Tuula Gordonin ja Janet Hollandin kanssa, sekä kirjaa Etnografinen metodologia, toimittajina lisäkseni Sirpa Lappalainen, Pirkko Hynninen, Tarja Kankkunen ja Tarja Tolonen. Suosittelen lämpimästi näitä kirjoja kaikille. Muita julkaisuja löytyy kirjastohauilla tai kotisivultani.

Mikä on koulutustaustasi? Mitä olet opiskellut ja missä?

Valmistuin vuonna 1971 Helsingin yliopistosta sosiologia pääaineena, aineyhdistelmässä tilastotiedettä ja matematiikkaa. Kasvatustieteeseen minulle ei ollut mitään kosketusta, kun pääsin “määrällisen” suunnittelijan tehtäviin silloiseen kouluhallitukseen. Aloitin työni päivänä, jolloin Lapissa alkoi peruskoulu, mutta en tiennyt sitä. Joten oli varmastikin ihan paikallaan, että aloin kasvatustieteen perusopinnot työn ohella. Väittelin sitten kasvatustieteen tohtoriksi 1992 Helsingin yliopistossa, silloin jo yliopiston assistenttina.

Mikä aikanaan sai sinut kiinnostumaan kasvatustieteistä?

Oikeastaan kyse oli alun perin uteliaisuudesta: halusin ottaa haltuuni nuo didaktiikat ja opetussuunnitelmat, joihin työssäni törmäsin ja joihin suhtauduin epäluuloisesti.
Myöhemmin huomasin, että sosiologille kasvatuksen ja koulutuksen kenttä on mitä kiehtovin tutkimuskohde. Löysin 1980-luvulla naistutkimuksen (nykyisin käytetään termiä sukupuolentutkimus), joka kasvatustieteessä oli silloin vielä täysin tutkimaton alue. Monet ovat sitä mieltä, että olen tällä alueella uranuurtaja Suomessa.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä kasvatustieteen kentällä mielenkiintoisinta?

Eriarvoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassa ja koulutuksessa, lokaalisesti ja
globaalisesti, on haasteellinen tutkimusalue, johon liittyviä graduaiheita suosittelisin
mielelläni. Toivoisin, että kasvatustieteen opintoihin pystytään jatkossa sisällyttämään
riittävästi kasvatussosiologisia aineksia, jotta opiskelijat saavat teoreettisia
välineitä kasvatuksen yhteiskunnallisten ja kulttuuristen näkökulmien analysointiin.

Haluatko jakaa jonkin muiston omien opintojen alusta?

Siitä on niin kauan ja muistoja niin paljon… Opiskelijoille olen joskus kertonut, miten 1960-luvulla naiset eivät päässeet kapakkaan ilman miesseuraa eivätkä yliopiston päärakennukseen luennoille pitkissä housuissa. Niinpä minustakin tuli kulttuuriradikaali ja vähitellen feministi.

Haastatellut: Emmi Heikkilä

***

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan, Yrjö Engeströmin ja Leila Pehkosen haastattelut.