Ensimmäinen yö nukuttu, ensimmäinen bussimatka matkustettu, ensimmäiset opiskelijalounaat Unicafessa syöty, ensimmäiset tekstit Aleksandriassa luettu, ensimmäiset keitetyt kananmunat kerjätty ja ensimmäisten syksyisten lehtien päällä liukasteltu Helsingin yliopiston yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijana – mahtavaa!
Lyhyessä ajassa on ehtinyt tehdä vaikka mitä! Hetket ja päivät menevät eteenpäin vauhdilla, ja ennen kuin huomaakaan, kerrat ovat muuttuneet toisiksi…kolmansiksi… kymmenensiksi… Itse olen jo lakannut laskemasta – kohta voi jo kuvitella olevansa konkari!
Opiskelujen, ja uuden alku ylipäätään, laittaa mielen liikkeelle. Yhtäkkiä elämään tulee paljon uusia asioita ja ihmisiä, joista vaikuttua. Ylipäätään pidän hetkistä, jolloin tajuaa, että jokin uusi asia on alkamassa. Itseään joutuu hieman haastamaan, jolloin saa mahdollisuuden tutustua minäänsä hieman lisää.
Uuden aloittaminen vaatii joskus oman mukavuusalueen ulkopuolelle kurottamista, mikä tuo mukanaan kasan uusia mahdollisuuksia. Tietenkään oman mukavuuden uhkaaminen ei aina tunnu helpolta, mutta ainakin omalla kohdallani se on kannattanut.
Olen ollut todella iloinen opiskelujen alkamisesta monella tapaa. Valmistumisen ja muutaman työelämässä vietetyn vuoden jälkeen tunnen osaavani arvostaa opiskelua kummasti eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka opiskelussa on paljon työtä eikä selkeää vapaa-aikaa välttämättä muodostu, tunnen, että opiskelijan elämä on todella vapaata.
Ajankäyttöäni olen joutunut silti tapauksessa järjestelemään uudelleen. Yhtälöt, ”uni + sosiaalinen elämä = huonot arvosanat, uni + hyvät arvosanat = hanki elämä ja sosiaalinen elämä + hyvät arvosanat = ei unta”, ovat jonkun viisastelemia, mutta tuntuvat toisinaan pitävän paikkansa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että sopivassa suhteessa joka muuttuja on väistämätön ja pakollinenkin, eikä auta kuin laskeskella kyseisiä yhtälöitä uudelleen, tilanteesta riippuen. Itse yritän suhtautua kyseisiin laskutoimituksiin sopivan lempeällä kädellä.
Lempeää syksyä ja lukemattomia mukavia kertoja itse kullekin!
Teksti: Kaisa Kivistö
