Hakujuttuja tenttiviikon keskellä

Hei taas! Tenttiviikko painaa päälle ja tämä elintarviketieteilijä prokastinoi parhaillaan. Yhteishakukin lähestyy kovaa vauhtia (14.3.-28.3.) ja ajattelin vastailla muutamaan kysymykseen mitä oli hakuaikana ainakin omassa mielessäni.

Millaista opiskelu on yliopistossa?

Hyvin vapaata ja omatoimista. Pakollisten kurssien lisäksi saa valita ihan mitä tahansa kursseja oman mielenkiinnon mukaan. Kun ei ole läsnäolopakkoa on ihan itsestäsi kiinni käytkö luennoilla vai et. Itse olen ainakin huomannut, että vaikka asunkin aivan kampuksella, on se pehmeä sänky paljon houkuttelevampi kuin aamuluento. Läsnäolopakottomilla luennoilla ei tule hirveästi käytyä jos luennoitsija ei miellytä tai aihe ei kiinnosta, joten aikaa kuluu luentodiojen läpikäymiseen. Mielenkiintoisilla luennoilla taas tulee käytyä. Suosittelen ottamaan niskasta kiinni jo heti fuksisyksynä, ettette päädy allekirjoittaneen kaltaisiksi laiskureiksi!

Tenttisalifiilistelyä (lue: panikointia)

Millaista on elintarviketieteiden opiskelu?

Mielenkiintoista. Ekana vuonna on tosi paljon samoja opintoja muiden vuosikurssilaisten kanssa, mutta jokainen saa edetä omaa vauhtiaan. On niitä opiskelijoita, ketkä ottavat toisen vuoden kursseja jo nyt ja niitä ketkä jättävät suosiolla tietyt fuksivuoden kurssit toiselle vuodelle. Tämän lisäksi jokainen saa valita ylimääräisiä kursseja opinto-oppaan ulkopuoleltakin, jopa muista pääaineista. Itse olen ottanut esimerkiksi genetiikan perusteiden sekä solubiologian kurssit ihan vain sen perusteella, koska ne kuulostivat mielenkiintoisilta.

Syksyllä on tosi paljon luentokursseja perusasioista, kuten kemiasta ja fysiikasta. Nyt keväällä päästiin hieman tutustumaan elintarviketeknologiaan ja pakkausteknologiaan. Pakkausteknossa päästään suunnittelemaan uusi pakkaus tai ratkaisemaan jo olemassaolevan pakkauksen ongelmia. Syksyllä oli myös yksi labrakurssi, mikä on ollut mielestäni tämän vuoden yksi parhaimmista kursseista. Perusasioiden lisäksi pääsimme tekemään kunnolla töitä laboratoriossa.

Pinaatin värikomponenttien erotusta erotussuppilon avulla.

Miksi tästä oikein valmistutaan?

Mahdollisuuksia on monia. Kaikki valmistumme elintarviketieteiden kandidaateiksi, mutta siitä jokainen voikin itse valita mihin maisteriohjelmiin haluaa jatkaa. Eikä mitään hätää, vielä ei tarvitse tietää. Itse olin syksyllä kiinnostunut mikrobiologian maisteriohjelmasta, mutta nyt olen päässyt tutustumaan vähän muihinkin maisteriohjelmiin niin en enää tiedä. Eikä kuulemani mukaan moni muukaan vanhempi opiskelija tiedä mihin maisteriohjelmaan olisivat menossa. Eli nou hätä, aikaa riittää! Tämän linkin takana lisätietoja https://www.helsinki.fi/fi/elintarviketieteiden-kandiohjelma-elintarviketieteiden-kandidaatti-ja-maisteri-3-v-2-v/1.2.246.562.17.19882722457

Mitä täytyy osata ja millainen hakusysteemi on?

Itse opiskelin biologiaa ja kemiaa pääsykoetta varten enkä fysiikkaa osannut yhtään (lukiossa tuli käytyä vain yksi kurssi). Pääsykokeessa sai siis valita biologian lisäksi joko kemian tai fysiikan tehtäviin vastaamisen ja jätin siis fysiikan vastaamatta. Opiskeluissa kuitenkin tarvitaan fysiikkaa ainakin näissä pakollisissa kursseissa, mutta sen takiahan täällä ollaan. Oppimassa. Eli jos huolettaa, ettet osaa kemiaa/fysiikkaa/mitäikinä niin täällä sitten opitaan.

Ja mitä itse pääsykokeeseen tulee, sitä on uudistettu tänä vuonna. Meillä ei ollut pääsykoemateriaalina muuta kuin lukion biologia ja kemia tai fysiikka plus kokeessa jaettava aineisto, mutta tänä vuonna näyttäisi EHKÄ olevan jokin ennakkoon ilmoitettava koemateriaali. En osaa sanoa varmaksi. Suosittelisin kuitenkin pyhän kolminaisuuden pänttäämistä – kemian, biologian ja fysiikan. Lisää infoa hausta löytyy täältä https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.19882722457 ja aikaisempia valintakokeita voi katsella tämän linkin takaa https://www.helsinki.fi/fi/opiskelu/hae-opiskelijaksi/aikaisempia-valintakoetehtavia

Jos tulee jotain kysyttävää, niin voi rohkeasti laittaa viestiä ihan minkä somen kautta vaan tai voi laittaa sähköpostia faisa.nieminen(at)helsinki.fi!

-Faisa