Eläinlääkikseen keinolla millä hyvänsä

Moi! Oon Annika, yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät tänä syksynä astelemaan hymy korvissa eläinlääketieteellisen tiedekunnan ovista sisään. Tähän pisteeseen pääseminen ei kuitenkaan käynyt ihan käden käänteessä ja tässä on tarinani

En voi sanoa, että olisin pienestä pitäen halunnut eläinlääkäriksi, vaikka se hienolta kuulostaisikin. Vähän välillä kyllä ihmetyttää, miten tämä ala ei käynyt mielessäkään ennen lukion toista vuotta, vaikka eläimet ovat aina olleet erottamaton osa päivittäistä arkeani. Sen sijaan mielessäni pyöri vaikka mitä ammattivaihtoehtoja aina psykologista diplomi-insinööriin, kunnes eräänä päivänä se ajatus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta – minusta tulee eläinlääkäri.

Mitä enemmän asiaa ajattelin, sen itsestäänselvemmältä valinnalta se tuntui. Eläinten hyvinvointi ja anatomia ovat aina olleet mielestäni kiehtovia aiheita. Lisäksi eläinlääkärinä vain taivas on rajana, millaisia hommia voi tehdä. On mahdollisuus istua konttorissa koneen äärellä tai painella saappaat jalassa navettaan. Minua houkutti myös ajatus siitä, että eläinlääkärin ammatissa tuntee tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus. Ja onhan sekin plussa, että pääsee tekemisiin kaikenkarvaisten söpöjen otusten kanssa.

Tielläni oli enää yksi este: pääsykoe. Koska ennen päätöstä hankkiutua eläinlääkikseen urasuunnitelmani olivat muuttuneet monta kertaa viikossa, olin lukion kurssivalintoja tehdessä päättänyt vetää varman päälle ja lukea kaikki fysiikan, kemian ja biologian kurssit sekä päälle pitkän matikan. Lisäksi kävin lukion neljässä vuodessa, jotta tahti ei kävisi liian tiukaksi. Minulla piti siis olla ihan hyvä pohja aloittaessani lukemaan pääsykokeisiin yo-kirjoitusten jälkeen, kun olin ensin neljä vuotta paukuttanut koealuetta lukiossa. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ollut, sillä tajusin aivan liian myöhään, että pääsykoe ei ole mikään toinen yo-koe, vaan vaatii huomattavasti tehokkaampaa ajankäytön suunnittelua ja asiaa joutui soveltamaankin aivan eri tavalla.

Ensimmäinen hakuyritykseni ei johtanut sisäänpääsyyn. Vaikka se ei tullut yllätyksenä, suunnitelmani seuraavaa vuotta varten olivat vielä täysin auki. Pohdittuani useiden eri ratkaisujen välillä tulin siihen lopputulokseen, että haluan eläinlääkikseen niin paljon, että olen valmis uhraamaan tulevan vuoden pääsykokeisiin lukemiselle. Ei siis auttanut muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja kaivaa kirjat esille.

Aloitin lukemisen seuraavaa pääsykoetta varten elokuussa ja raahauduin joka aamu fysiikan tai kemian kirjan äärelle laskemaan aina toukokuuhun asti. Koko vuoden sai kyllä käydä melkoista päänsisäistä taistelua, onko koko hommassa mitään järkeä. Silti tulin kerta toisensa perään siihen lopputulokseen, että opiskelupaikka unelma-alallani on kaiken sen puurtamisen arvoinen.

Pelkäsin vähän, miten jaksan viettää kokonaisen vuoden kirjojen äärellä, mutta se kävi yllättävän helposti. Olin oikeastaan todella onnellinen sen vuoden ajan, koska sain tehdä joka päivä asiaa, joka vei minua lähemmäs sitä mitä halusin. Kevät tulikin yllättävän nopeasti ja paineet kasvoivat. Viimeisillä viikoilla onnistuin menettämään kaiken itseluottamukseni ja jouduin tekemään paljon töitä, että saisin itseni takaisin kasaan ennen koetta. Selvisin kuitenkin koetilanteesta ilman pahimpia paniikkeja ja sain jopa jotain vastauksiakin koepaperille. En kuitenkaan selvinnyt niin kunnialla, että olisin ajatellut sisäänpääsyni olevan millään tavalla mahdollista. Aloinkin jo ennen tulosten saamista suunnitella, minne valmennuskurssille suuntaisin seuraavaksi. Onneksi sain heittää ne suunnitelmat menemään, kun opintopolkuun pärähtivät sanat: ”opiskelupaikka myönnetty”.

Nyt olen ollut jo puoli vuotta eläinlääkisläinen ja elämä on ihanaa! Opiskeltavat aiheet ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia ja vaikka välillä uutta asiaa tuleekin joka tuutista, ei tahti ole mielestäni mitenkään mahdoton. Lisäksi porukka on aivan mahtavaa ja Viikki on varsin viihtyisää aluetta. Olenkin huomannut ilmestyväni paikalle suorastaan naurettavan aikaisin, koska viihdyn täällä niin hyvin. Vapaa-ajallekin on tarjolla niin monenlaista ohjelmaa, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken, jos meinaa osallistua niihin kaikkiin. Voisi siis sanoa, että tänne pääseminen on ollut jokaisen nenä kiinni pääsykoekirjassa vietetyn tunnin arvoinen.