Helsingin yliopisto
Nyt kun uusi vuosi on lähtenyt taas vauhdilla käyntiin, moni on varmaan pikkuhiljaa aloittelemassa pääsykoealueen tankkausta, ellei ole jo aloittanut aiemmin. Urakka voi tuntua turhauttavalta, mutta pitämällä mielessä mitä kohti on menossa myös motivaatio pysyy yllä. Sen vuoksi ajattelinkin vähän valottaa mitä on edessä, jos pääsykoe menee nappiin. Toivottavasti se tuo pientä lisäinspiraatiota luku-urakkaan.
Arki eläinlääkiksessä on hyvin vaihtelevaa ja pystyn nimeämään jotain mieleenpainuvaa melkeinpä jokaiselta viikolta viimeisen puolen vuoden ajalta. Osittain tämän aiheuttaa se, että eläinlääkiksessä opiskelu tapahtuu lähes systemaattisesti aihepiiri kerrallaan ja tentin jälkeen siirrytään uuteen aiheeseen. Jokainen kurssi onnistuu aina jollain tavalla erottumaan edeltäjistään ja sisältää jotakin, joka rikkoo kaavan. Tämä on mielestäni oikein toimiva ratkaisu, sillä kaavoihin kangistuminen on mahdotonta ja kyllästymäänkään ei kerkeä. Toisaalta haastetta tuo se, että aiempien kurssien opiskelutekniikat eivät välttämättä toimikaan seuraavalla, ja pitää olla jatkuvasti hereillä, ettei putoa kärryiltä.
Valtaosa omasta viikostani kuluu luentoja kuuntelemalla. Tämä kylläkin riippuu vähän opiskelijasta, sillä luennoilla käyminen on pääasiassa vapaaehtoista. Olen kuitenkin viihtynyt niillä sen verran hyvin, että väliin jätetyt luennot on laskettavissa yhden käden sormilla. Opiskeltavat asiat ovat sen verran mielenkiintoisia, että tuntuisi järjettömältä jäädä vain kotiin makoilemaan. Lisäksi opetuksen taso on keskimäärin mielestäni erittäin hyvää ja opettajista paistaa innostus opettamaansa asiaan, mikä on omiaan herättämään lisää mielenkiintoa.
Luennoilla kököttämisen vastapainona keskimääräinen
viikko sisältää myös harjoitustöitä, joissa harjoitellaan opittuja asioita käytännössä. Kuluneen puolen vuoden aikana on esimerkiksi tehty labratöitä, käyty Saaren navetalla tutustumassa lehmiin, tuijoteltu kudosleikkeitä mikroskoopin läpi, harjoiteltu elvyttämistä ja intubointia sekä tutkittu eläinten luita ja lihaksia dissektiosalissa. Parina päivänä olen myös päässyt ottamaan oman koirani mukaan yliopistolle, kun sille on tehty neurologisia testejä ja otettu EKG-käyrää. Koiran puutteesta kärsiville eläinlääkis tarjoaakin erinomaista korvaushoitoa, sillä aina silloin tällöin saa aloittaa päivän rapsuttelemalla kymmentä harjoitustyötä varten tuotua koiraa ja kerhohuoneesta löytyy usein lisää rapsutettavia.
Päivän pituus ei ainakaan näin ensimmäisenä vuonna ole ollut mitenkään päätä huimaava, vaan usein kotiin pääsee jo puolen päivän aikoihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että loppupäivä olisi pelkkää peukaloiden pyörittelyä, sillä kartalla pysyminen vaatii runsasta itsenäistä opiskelua. Täytyy myöntää, että arvostan kovasti sitä, että omatoiminen työskentely on huomioitu aikatauluissa, sillä täyden luentopäivän jälkeen pääkopassa ei tahdo enää riittää tilaa uudelle asialle. Uuden informaation valtava määrän hallinta onkin yksi suurimmista haasteista eläinlääkäriopiskelijan elämässä mutta toisaalta hankalampienkin asioiden pänttääminen on varsin mielekästä. Opetuksessa annetaan paljon esimerkkejä, miten opiskeltavaa tietoa voi hyödyntää käytännössä ja harjoitustöissä näitä taitoja pääsee usein vielä itse kokeilemaan. En olekaan ollut tämän puolen vuoden aikana yhdelläkään kurssilla, jossa minulle olisi jäänyt epäselväksi, miksi juuri nämä asiat pitäisi osata.
Lyhyistä päivistä huolimatta usein tulee vietettyä aika kiitettävä määrä aikaa yliopistolla, sillä tarjolla on vaikka millä mitalla erilaista vapaa-ajan ohjelmaa. Monet illat ovat vierähtäneet kokeillessa ravihevosen ohjastamista, tikkien ompelemista banaaneihin, lautapeli-iltoja, sitsejä ja kuunnellessa vierailevien luennotsijoiden juttuja aina hevosten lisääntymisestä nautojen koulutukseen. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Monta vaihtoehtoista ohjelmaa olen joutunut myös jättämään väliin sen vuoksi, että yksinkertaisesti aika ei riitä kaikkeen.
Jos siis eläinlääketiede tuntuu omalta alalta niin toivotan tsempit lukemisiin!