Helsingin yliopisto
Se on loppu nyt.
Fuksivuosi nimittäin.
Viimeiset tentit on tehty jo toukokuussa, raportit on palautettu ja kesä jatkuu töiden merkeissä. Loppurutistus vaati aimoannoksen lakujäätelöä ja muutaman yötyötunnin, mutta nyt on viimeisetkin hommat hoidettu.
All is good.
Muiden kirjoittajien tapaan on ehkä aika tehdä pieni yhteenveto kuluneesta vuodesta.
Vuoden aikana on ollut aika monta kertaa kiire.
Kalenterin täyttyessä luennoista ja tenteistä haasteena on ollut sovittaa opiskeluun se kuuluisa muu elämä. Kun opiskelun kanssa ajasta kilpailee mies (1kpl), lapset (2kpl), omakotitalon remontti (1kpl) ja harrastukset (n kpl) on selvää, että ajankäytön suunnittelu on yksi tärkeimmistä opeista heti opintojen alussa. Aikaisemmin ylityöt töiden tai opiskelun parissa eivät olleet välttämättä katastrofi, mutta nyt prioriteettina on oma perhe.
Opiskelu vanhempainvapaiden ja pitkän opiskelutauon jälkeen on kuitenkin hurjan antoisaa ja avartavaa. Jos ei muuta, niin vuodet ovat tuoneet järjestelykykyä sekä tietoa omista heikkouksista ja vahvuuksista. Ennen kaikkea opiskeluun luo erilaista selkeyttä se, kun ainakin suurin piirtein tietää sen, mitä minä haluan tältä opiskelulta. Enää ei ole paineita siitä, mitä muut suorittavat ja tekevät tai mitä tulisi suorittaa ja tehdä. Omalla kohdalla tämä tarkoittaa pääaineopintojen lisäksi erityisesti paikkatieto- ja kasvatustieteellisiä opintoja, joista toivottavasti kehittyy sellainen osallistavan suunnittelun soppa, että oksat pois!
Vaikka kiire on välillä jyskyttänytkin takaraivossa, on helpottavaa huomata, että kiire on usein itse luotu olotila. Etenkin opiskelussa kyse on aina myös omasta tavoitteenasettelusta; kuinka paljon, missä ajassa ja millä intensiteetillä haluaa opiskella. Opiskelun vapaus on hieno asia, jota kannattaa ainakin tietyssä määrin hyödyntää. Joskus löysäily on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty; olin nimittäin vakaasti päättänyt, että otan ensimmäisen vuoden ihan rennosti. Kaikki, jotka minut tuntevat, tiesivät varmaan jo etukäteen, ettei niin tule käymään.
Innostus käy lankeemuksen edellä ja näin tapahtui fuksivuotenakin useamman kerran. Ahneella on kiireinen loppu(vuosi).
Ehkä joskus sitä ajatteli opinnoista, että kun on vuoden aikana saanut mahdollisimman paljon vastauksia, on opintovuosi ollut antoisa ja hyödyllinen. Nykyään tuntuu, että oppimisen ja motivaation kulmakiviä ovat enemmänkin kysymykset kuin vastaukset.
Usein merkki siitä, että tietää jotakin aiheesta on, että osaa esittää siitä kysymyksiä.
Ja mikä tärkeintä opiskelumotivaation kannalta; että haluaa esittää aiheesta kysymyksiä.
Sen voin sanoa, että tämän ensimmäisen vuoden jälkeen pää on tulvillaan kysymyksiä, ajatuksia ja ideoita. Suuria toiveita ja suunnitelmia, joita kohti mennään joskus hitaasti eikä aina ehkä niin varmastikaan, mutta kohti kuitenkin. Viime syksynä ajattelin, etten uhraa gradulle fuksivuotena ajatustakaan, mutta niin vain, kuin huomaamatta, ainakin suuntalinjoja on alkanut muodostua.
Monen muun kysymyksen lisäksi yksi juttu ihmetyttää edelleen: miksi Viikkiä ei tunneta paremmin? Moni tuntuu tulevan Viikkiin kiertotien kautta ja useammalta olen tämän ensimmäisen vuoden aikana kuullut, ettei lukioaikana tällaista vaihtoehtoa tuntunut olevankaan. Koko Viikki tuntuu supistuvan ihmisten mielissä muutamaan lehmään ja kääpätutkimukseen. Sekä lehmät että käävät ovat kyllä osa Viikkiä, mutta vain hyvin pieni sellainen. Kauppakorkeakoulu on kaikille tuttu, mutta mikäli ura elintarvikemarkkinoinnissa kiinnostaa olisi mahdollisesti hyödyllisempää valita Viikki. Samoin maantiedon ja biologian laitoksille on tunkua, mutta harva lukiolainen tuntuu tietävän Viikin mahdollisuuksista. Ehkä on hankalaa hahmottaa näin monipuolista paikkaa. Lääkiksen tajuaa jokainen; sieltä tulee lääkäreitä. Mutta keitä Viikistä valmistuu ja ennen kaikkea mitä kaikkea valmistumisen jälkeen voi tehdä?
Tietysti täältä valmistuu vaikka ketä ja voi tehdä vaikka mitä! (markkinoinnin ja politiikan huippuosaajia, ekologeja, tuotekehittelijöitä, tutkijoita…)
Jossakin vaiheessa täältä valmistun myös minä. En vielä tänä kesänä, mutta aika pian kuitenkin. Siihen saakka nautin opinnoista.
Ja syksyllä itse asiassa on luvassa taas uusi fuksivuosi. Ei nyt sentään ihan omakohtaisena, mutta tuutorina pääsen aika lähelle seurailemaan tulevien viikkiläisten ensimetrejä. Nuo askelet tulevatkin olemaan historialliset; kyseessä on ensimmäinen ryhmä ympäristötieteiden kandeja. Tutkintouudistuksen myötä esimerkiksi omaan pääaineeseeni agroekologiaan ei hakeuduta(/ajauduta/päästä) enää kasvintuotantotieteiden kautta, vaan ruoantuotannon ja kulutuksen kestävyydestä kiinnostuneet hakevat ympäristötieteiden kandidaatin tutkintoon. Laajan generalistisen perustan jälkeen tutkinnossa voi valita esimerkiksi agroekologian, agroteknologian, ympäristön muutoksen ja politiikan tai maaperä- ja ympäristötieteiden opintoja ja maisteriopinnot voi suorittaa lopulta joko bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tai maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Lisää tietoa tutkintouudistuksesta täältä ja täältä.
Tiedossa siis suuria uudistuksia ja uusia mahdollisuuksia!
Helteistä loppukesää toivottelee,
Riina K.
