Fuksivuosi Viikissä

Sateisena torstai-iltana, Mannerheimintien kupeessa, Forumia vastapäätä, Uuden Ylioppilastalon Aurora-huoneessa odottaa janoinen joukko viikkiläisiä viinifriikkejä. Illan kapellimestari, Winestaten tuotepäälikkö Pasi Ketolainen marssii huoneeseen kassissaan hapokas sekstetti Rieslingiä ja malttamaton sylkykuppien hypistely alkaa.

Riesling, tuo rypäleiden Lady Gaga, on hapokas, hedelmäinen ja terroir-ekspressiivinen* rokkirypäle Saksan Moselista. Rieslingin suosio Suomessa ja maailmalla kasvaa vuosi vuodelta ja etenkin nuorempi viiniväestö on löytänyt Rieslingistä oman suosikkinsa. Ketolainen vilauttelee myyntilukuja, siteeraa maailman viiniammattilaisia, kertoo Rieslingin historiasta ja kehityssuunnasta sekä paljastaa viinimaailman trendejä ylipäätänsä: tiesitkö että vuonna 2050 viinin kuumat sanat ovat Kiina ja muovipullot?! Mieletöntä!

Pullot kiertävät, lasit kilisevät ja nenät tuhisevat, mutta sylkykuppi ammottaa tyhjyyttään – opiskelija on aina opiskelija. ”Persikka. Eiku aprikoosi…” ”Savustettu kala? Mun mielestä toi tuoksuu ihan kerosiinille!” Analyysi viiltää, miettivät ilmeet värittävät huoneen, mutta ylenpalttista pönöttämistä ja snobbailua ei ole havaittavissa. Joukossa on niin kokeneempia ja tarkkanenäisiä maistelijoita kuin arkisempia viinin ystäviä. Maestro Ketolainen avaa viinitiedon syvärakenteita pitkän kokemuksen ja kattavan tietämyksen avulla ja ilta osoittautuu erittäin antoisaksi jokaiselle.

Ja sitten päästäänkin itse viineihin. Tastingin alkulohkoon kuuluvat Chile, Australia, Yhdysvallat, Espanja, Ranskan Alsace ja Saksa. Samankaltaisesta yleisprofiilista huolimatta viineissä on harrastelijan makunystyröilläkin arvioituna huomattavia eroja ja jokainen löytää suosikkinsa. Tässä PakastePitsaParonin kärkikolmikko:

Pronssi: Cono Sur Riesling, 2011, Chile, 8,48,-

Hopia: Chateau St. Michelle, 2009, USA, 12,99,-

Ihana: M. Torres, Waltraud 2010, Espanja, 14,98,-

 

Kallis maku, jjep.

Cono Sur, ainoa opiskelijahintainen, ananas-vivahteella on erinomainen valinta vaikka KalaKeskiviikolle.

Maestron gastronominen manifesti ”hapokkaiden puolimakeiden valkkareiden puolesta” rohkaisi mieleni liputtamaan marjaisan St.Michellen puolesta myös julkisesti.

Miguel Torresin vaimon mukaan nimetty Waltraud kukisti Itä-saksalaisen naisen hauiksella ennakkoluuloni Torresista bulkkiviinivalmistajana ja vei sydämeni pienelle aikamatkalle lapsuuden kesiin Mummun raparperi-mansikkamehukannulle. Ei huono!

Mmmutta… ehdoton ykkönen hinta/laatu -suhteeltaan oli tasting-ilta kokonaisuutena: ammattilaisen luotsaama tasting ja viiniperehdytys, hyödyllisiä yleisvinkkejä ruoasta ja viinistä, mielenkiintoisia tarinoita viinimaailman keskeisistä henkilöistä ja viinikulttuurin tulevaisuudesta, kuusi ammattitaidolla valittua viiniä erinomaisessa seurassa ja tämä kaikki vain yhden viinipullon hinnalla – tätä lisää kiitos!

    – Tomi

PS. Viinin alkeista kiinnostuneille:

Ketolainen suosittelee snooth.com

KuhaKauppias suosittelee: Viiniä aterialle, 2009

Käytännöllistä perustietoa viinistä, viini-ruoka klassikkoyhdistelmät ja yllättävän

kattava sanasto. Alkosta kympillä.

Viimeistä päivää viedään… nimittäin marraskuuta. Huomenna on joulukuu! Jippii! Joulu (ja piiiitkä kuukauden joululoma) häämöttää horisontissa. Kuten myös tenttiruuhka… Vielä olisi 5 koetta jäljellä, viimeisellä viikolla kolme. Kääks! Jos olisi fiksu, aloittaisi lukemisen tänään. Se jää nähtäväksi.

Viime viikkoina on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Kaamosväsymys (vai motivaation puute?) meinaa iskeä. Suurin osa kursseista on mielenkiintoisia, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu ei-niin-mielenkiintoisia kursseja. Ne täytyy kuitenkin kahlata läpi ja onneksi se onnistuu kun välillä muistaa piristäytyä vaikkapa MMYLin, EKYn ja Biosfäärin yhteisissä pikkujouluissa…

…Nämä pikkujoulut olivat suorastaan härkäpäiset! Helsingin Fredan Tivolissa juhlahumu oli täydessä vauhdissa jo ennen puolta yötä. Kaikki halukkaat pääsivät ratsastamaan rodeohärällä, oli aika hurjan näköistä! Tottakai iltaan mahtui paljon tanssimista, ja tietenkin mahtiseuraa! Harmikseni väsymys iski ennen aikojaan ja minun täytyi poistua bussilla Viikkiin jo puoli kahden maissa. Noh, ilta jatkui sitten perjantaina samassa paikassa vanhan ystävän kanssa.

Viime viikolla pääsin myös sulostuttamaan helsinkiläisiä ruuhkabussissa sikalan hajulla. Olihan se varmasti hupaisa näky, kun tyttö tulee ilman takkia bussiin ja haisten hieman erilaiselle ”parfyymille” kuin muut… Tuleville fukseille tiedoksi; sitä takkia ei tosiaan kannata ottaa sikalaan päälle tai laittaa sitä enää sen jälkeen päälle. Se haju tarttuu aivan varmasti 😀 Tällä kertaa olin onneksi kaukoviisas. Vaikka saimme superhienot siniset suojahaalarit yllemme, sai bussikuskikin osansa sikalan tuoksusta. Suojahaalari kyllä suojasi lialta, mutta ei hajulta 😉 Sikalakäynti oli itsessään hieno kokemus. Julkisuudessa olleet sikalavideot eivät todellakaan kuvaa sitä, miten asiat ovat kaikissa sikaloissa. MTT:n tutkimuslaitoksen sikalassa siat olivat puhtaita ja niillä oli alusina purua. Pääsimme jopa pitämään suloisia pikkupossuja sylissä, voi että! Tuli ainakin selväksi sanonta ”Nätti kuin sika pienenä”. Olisikohan sieltä voinut ottaa yhden mukaan, ihan huomaamatta? Tuskin! Sellaista huutoa pikkupossut pitivät. Kuvaa sikalareissusta saattaa tulla, riippuen ovatko ne julkaisukelpoisia 😉

Toki akateemisen ihmisen täytyy harrastaa myös siistejä pöytäjuhlia. Tällä kertaa sen puolen hoiti Akateemisten kasvituottajien Kekrit! Järisyttävän hyvää ruokaa, paljon laulamista ja tietenkin alkoholia… Ehkä joululomalla pääsee valmistamaan tuorehernekeittoa samppanjan kera. Kuulostaako oudolle? Ehkä, mutta herkullista se oli! Kannattaa kokeilla.

~Joulu(loma)fiiliksin Sanna-Kaisa~

Agroksenmäen holvikellaria kohti harhaillessa näen tienposkessa kaksi iloisesti loimuavaa ulkokynttilää, jotka opastavat kulkijat perille. Metsäylioppilaiden perinteiset hirvi- ja taimijuhlat… Mitähän luvassa??

Aulassa pyörii jo melkoisen paljon porukkaa, suurimmalla osalla päällään forstien perinneasu eli forstiliivi. Se on sellainen tummanvihreä samettiliivi, jonka selkäpuolen väristä voi ilmeisesti päätellä, miltä vuosikurssilta on.

Ilta alkaa juhlasalien pitkien pöytien ääreen haahuilemalla ja pöytiin jaettuja illan ohjelmia tutkimalla. Aikataulu ei kulje kellonlyömän tarkkuudella, mutta se ei haittaa ketään, sillä rennosti aikaa viettämäänhän tänne on tultu. Pikkuhiljaa juhlien järjestäjät aloittelevat juhlan juontamisen, ja tämänvuotinen jahtivouti kertoo syksyn hirvijahdeista. Niistä, joiden tulos oli kerrassaan loistava hirvien kannalta. Edellisen kerran hirvet olivat kuulemma olleet onnekkaita ja päässeet pälkähästä 60-luvulla! Hirvet ovat saaneet siis viimeksi hihitellä oveluuttaan ja jahtimiehet huono-onnisuuttaan suurin piirtein 50 vuotta sitten. Mitenkäs tänä vuonna nyt näin pääsi käymään?

Kuten edellisellä kerralla, nyt ei porukka kuitenkaan jäänyt ilman jättisuurta kattilallista hirvikeittoa. Hyvää oli! Siitä huolimatta, että lihan kerrottiin olevan jokseenkin kakkoslaatuista, ja että sen oli tarkoitus mennä makkaroiksi. Pöh, aivan täydestä menevää soppaa siitä oli keitelty.

Välissä osaa fukseista (=taimista) pistetään lujille aikamoisella tentillä juhlakansan edessä. Ohjelmaan kuuluu lisäksi arpojen myyntiä ja arvonta, sekä näin vähän kuiskaamalla ohimennen todeten jokseenkin halpaa juomista sivutiskiltä. Ja muutama pöydälle (ja yhdelle uudelle laulukirjalle, joka illan päätteeksi näyttää jo rähjäiseltä ja elämää kokeneelta) kaatunut lasillinen. ”Korvissa soi” on loistava nimi metsäporukan laulukirjalle. Myöhemmin holvikellarin nurkasta alkaa raikua musiikkia bändin pistettyä soittovehkeet kasaan.

Hirvi- ja taimijuhlien tarkoituksena on tutustuttaa eri vuosikurssilaisia toisiinsa. Ja tavoite onnistuukin hyvin, kun rohkeasti ruvetaan jututtamaan uusia naamoja. Hyvää porukkaa, rentoa tunnelmaa, ei mene huonosti. 😀

Tulevina viikkoina kalenteriin pitää säästää reilusti aikaa opiskelulle, sillä ennen joulua tiedossa on monen monta tenttiä. Jokohan niitä kummallisia opintopisteitä alkaa ropista pikkuhiljaa?? Aivotyötä riittää muun muassa tilastotieteen, metsätieteiden perusteiden ja metsämaakurssin parissa. 

–> Kaisa forstimerkki paidassaan

Kansantaloustieteen perusteet 10 op

Pääsykoetavaraa pintaa syvemmältä. Maailmantalouden ilmiöiden ymmärtämistä ja yritystoiminnan perusperiaatteita.

Markkinoinnin perusteet 5 op

Markkinointiajattelun alkusyöte, keskeiset teoriat tutuiksi.

Kirjanpidon perusteet 5 op

Rahhoo tulloo, rahhoo männöö, mistä se tulloo, minne se männöö…

Johdatus ravitsemustieteeseen 5 op

Miten hiilihydraatti imeytyy, mitä tarkoittaa terveellisyys ja mitä ihmiset oikeasti syövät.

Funktionaaliset elintarvikkeet 3 op

Jogurtti-kurssi. Mitä terveysvaikutteisia elintarvikkeita on markkinnoilla ja millä perusteella tuotetta saa kutsua terveysvaikutteiseksi.

Organisaatiokäyttäytyminen 5 op

Ihmissuhteiden hahmottamista organisaatiossa yleispätevästi, mutta oih, silti niin eksaktisti.

Elintarvikeketju 2 op

Vierailevat luennoitsijat avaavat ruoan päätymistä pellolta pöytään niin maanviljelyn kuin ravintoarvojen kannalta.

Elintarviketeknologia 3 op

Mitä on ”säilyvyys”? Homogenointi, pästörointi, jauhaminen, pakastaminen, kuivaaminen, ryöppääminen, säilykkeen valmistaminen ja suklaan valmistus.

Viljateknologia 2,5 op

Kattava ymmärrys viljatuotteista

TVT-opinnot 3 op

Mitä yliopiston verkkoympäristöön kuuluu ja miten kaikki toimii.

 

Peruskurssit eivät ole kovin vaikeita, joten vähälläkin lukemisella pärjää… jos riman hipominen joskus riittää. Elintarvike-ekonomin tutkinto nojaa toki taloustieteisiin, mutta elintarvikealan substanssiopintoja on myös runsaasti. Viikissä on myös erinomaiset mahdollisuudet kehittää omaa elintarvikealan osaamistaan luentojen ulkopuolellakin.

Rehellisesti sanottuna Manjokkimeklarin arvosanat eivät toistuvasti häikäise briljanssillaan, mutta oman osaamisen mittaaminen kouluasteikon ulkopuolella on myös mahdollinen lähestymistapa. Mielestäni pitkällä aikavälillä tärkeintä on tietoisuus siitä mitä aidosti haluaa oppia elintarvikealasta, niin kursseilla kuin vapaa-ajalla. Jos kurssien teemat jatkuvasti suuntavat harpin ranteeseen niin voi toki kyseenalaistaa oman Viikki-olemassaolonsa. Ei nyt välttämättä eksistentiaalisesti, mutta oman elämän fundamentaalisten arvojen tarkastelu suhteessa toteutuvaan arkeen on mahdollisten maailmojen käsitteen kautta tarkast… krhm. Anteeksi.

 

Viikissä on hyviä luentoja… ja ei-niin-hyviä. Opetuksen taso vaihtelee, sillä asiantuntevuus ei ikävä kyllä aina yksin riitä opetuksen potentiaalisen räjähdysvoiman laukaisemiseen. Toisaalta, peruskurssien massaluennoilla käydään läpi laajan aihealueen pääasiat nopeasti ja pinnallisesti, joten ymmärettävästi älyllinen kliimaksi rakentunee luontevammin ihan muilla palikoilla.

Jymypaukkuna voin myös paljastaa, että luennon potentiaalinen megamielekkyys on todennäköisempi jos luennon aihe on itselle mielenkiintoinen ja merkityksellinen oman elämän kannalta sekä omat ennakkotiedot aiheesta ovat riittävät. KA-BOOM!

Viikissä on mahtava meininki! Muillakin kampuksilla pyörineenä arvioisin Viikin ihmiset, tilat ja tunnelman väriteorioita mullistavalla papukaijamerkillä. Turha pönöttäminen on korvattu elämänmyönteisellä asenteella ja avoimella suhtautumisella kanssaopiskelijoihin, Viikin leidit säihkyvät ja säväyttävät ja esimerkiksi INFO-talon opetus- ja opiskelutilat ovat erinomaiset. Palmun alla opiskelu INFO-talon kirjaston talvipuutarhassa on jeesh!

Porkkanaekonomien kirjavan joukon 80-luvun reunojen yli venähtänyt ikähaitari tarjoaa kaiken kattavan elämäntarinakollaasin, mutta yhteishenki on saumaton. Opiskeluystävien tukea ei euroissa mitata, mutta arvo ylittäisi moninkertaisesti ei-espoolaisen opiskelijan maksukyvyn. Zägädää, EE11 rokkaa!

 

– Tomi

Viikissä ei pääse tylsistymään, sillä tekemistä on tarjolla vähän kaikenlaista: sähköposti pursuaa ilmoituksia, joissa houkutellaan hakemaan virkaa kurssihallituksesta, tutustumaan seminaareihin, lähtemään pitämään hauskaa pöytäjuhliin, erilaisiin bileisiin tai pikkujouluihin, osallistumaan excursioille ja reissaamaan vähän sinne sun tänne. Halutessaan vaikka joka viikolle voi kasata itselleen hauskanpitoa kampuksen väen kanssa, sillä täältä aktiivista porukkaa riittää.
 
Itsensä voi löytää melko yllättävistäkin paikoista, kuten minä huomasin kuulaana keskiviikkoiltapäivänä hääriväni omenatutkimuksessa. Mitä ihmettä? Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen puolella tehtävään väitöskirjaan kuului tutkimus kuluttajien mielipiteistä ja maksuhalukkuudesta kotimaisiin omeniin liittyen. (siitäkin tuli mainosta sähköpostilistan kautta.) Rouskuttelutuokion jälkeen marssin tyytyväisenä tilastotieteen luennolle laukussani puoli kiloa kotimaisia omenia ja 10 euron lahjakortti kiitokseksi ”vaivannäöstä”. Kokemus oli hauska – kannattaa piristää arkipäiväänsä tuppautumalla uudenlaisiin tilanteisiin.

Ja tutkimuksen jälkeen pihalle kävellessä huomasin kävelytien reunassa tuijapensaan. Risutentistä jotenkuten kunnialla selvittyäni en malttanut olla vilkuilematta ympärilleni: jaaha, lähistöllä ei näy ketään… heilautan vaivihkaa pensaan oksaa ja kurkistan sen alapinnalle. Ahaa! Näyttäisi olevan kanadantuija. Voi ei, kaikkeen sitä kiinnittääkin huomiota. Metsäopinnot alkavat tehdä tehtäväänsä.
 
Tämän aamun kello 8 luennon jälkeen luennoitsija tarjosi ystävällisesti meille ylimääräiselle luentokerralle osallistujille kahvit, sillä alkuviikkoista oli tapahtunut pieni sekaannus aikataulujen kanssa. Siinä sitä hörpittiin aamukahvit ja jutusteltiin pienellä porukalla rauhaisassa, kellonajasta johtuen vielä jokseenkin uneliaassa Ladonlukko –ravintolassa metsätieteiden laitoksen talolla.

Luentojen keskellä tai välissä on usein pikainen, mutta odotettu lounastauko. Tosi hyviä ruokavaihtoehtoja, eikä maksa kuin 2,50 euroa. Ruuhka-aikoina saa jonottaa jonkin verran, mutta kyllä aina ollaan sopuisasti pöytiin mahduttu.

Seuraavalla luennolla oli taaskin aiheestaan hyvin innokkaasti kertova luennoitsija, ja asiantuntevuus tietysti on kampuksella huippuluokkaa. Ja sitä taidetaan hyödyntää vaikkapa niin, että esim. kasvupaikkakurssilla luennoitsija vaihtuu sen mukaan, kenen omimmasta aiheesta tietyssä kurssin osassa puhutaan.

Viimeisen luennon jälkeen piiphadin ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa, sillä pääsin reilulta ryhmäläiseltä saadulla lipulla ihmettelemään Metsämessuja. Hyväntuulinen tapahtuma olikin melko iso, paljon väkeä ja kojuissa oli edustettu metsäalalta vähän kaikkea perinteisistä riistaeläimistä massiivisiin metsätyökoneisiin. Samana aikana on käynnissä myös Metsäpäivät, joihin kuuluu erilaisia seminaareja.

Miten muuten on, kiinnostaako hirvimetsällä kulkeminen? Syksyn aikana Hyytiälän metsäasemalla on ollut parit hirvijahdit, joihin metsätieteilijöitä osallistuu sekä ampujina että ajomiehinä. Tänä syksynä suppilovahverosaalis on ollut huomattava… Nyt jännitetään, mitä ensiviikkoisissa hirvi- ja taimijuhlissa tapahtuu: kääntyvätkö ne sittenkin makkara- ja taimijuhliksi vai maiskutellaanko sitten niistä sienistä tehtyä soppaa?? Se selviää sitten.

:——–) Kaisa

Puuh! Alkurysäyksestä selvitty hengissä. 1.periodi on kahlattu läpi ja yliopiston rytmiin (ja akateemiseen vapauteen) alkaa tottua. Kun herätyskello pirisee aamulla klo 6.15, alkaa päässä syntyä hienoja ajatuksia. ”Akateeminen vapaus… Voinhan mä mennä myöhemmin luennolla, jos jaksan. Jos nukkuisin vielä puoli tuntia”. Kun vihdoin pääsee ylös, on jo seuraavan luennon aika. Hups! No onneksi se ei ole vakavaa, kunhan ei tule jokapäiväiseksi tavaksi 🙂 . Ekat kokeet eivät olleet niin kauheita kuin ajattelin, ehkä tämä alkaa sujua. Ensimmäiset opintopisteetkin ovat ropsahtaneet weboodiin! Viime viikko oli tenttiviikko, mutta minulle se oli lomaviikko ;> Kemian ensimmäisen kurssin tenttiminen läpi oli tosi hyvä idea ja toisen tentin, joka olisi ollut tenttiviikolla, voi uusia myöhemmin. On vapauttavaa kun ei tarvitse olla niin pilkun tarkka tenttien suorittamisessa, pääasia on, että ne tulee suoritettua kuitenkin ajallaan. Pidin siis hyvillä mielin ”syysloman” kotona maalla.

Ekan periodin aikana oli vaikka minkälaista tapahtumaa ja vierailua. On vaikea sanoa mikä oli paras, mutta Viri Lactic:sen järjestämä Juusto&Viini-ilta oli ainakin aivan huippuluokkaa! C-grundi oli muutettu hienostuneeksi ruokailutilaksi (ainakin opiskelijan näkökulmasta!) . Tarjolla oli montaa erilaista valko- ja punaviiniä, itse en tosin viineistä niin perusta (mutta nämä viinit olivat jopa minusta juotavia!). Parasta illassa oli seura ja ruoka.  Juustoja oli monen moista ja lisukkeetkin veivät kielen massuun asti. Hilloja, keksejä, piparia, omenaa, itse tehtyä leipää… Mmm! Herkkuja kaikille riitti ja opiskelijan kukkaro kiitti! Ilta oli nimittäin vieläpä ilmainen meille fukseille. Tästä täytyy tehdä ehdottomasti jokavuotinen perinne.

Toinen parhaimmista reissuista oli vierailu Vantaan Opaskoira-koululle. En tosiaan tiedä, oliko järkevää mennä koiria katselemaan.. Oma koira jäi kotiin vanhempien luokse ja koirakuume oli taattu! Oli todella hienoa saada tietoa opaskoirista ja miten niitä koulutetaan ym. Jälleen ruokatarjoilu oli namia.. Pääsimme kiertämään koululla ympäriinsä ja sain ihanan tiedon käsiini. Koirakoulu antaa koiriaan joskus 1-6 vk ajaksi hoitoon ihmisille! Eli hakemus siihen hommaan lähti välittömästi. Sitähän ei tiedä, saako sieltä koiraa koskaan hoitoon jos esimerkiksi aikataulut eivät sovi, mutta toivo elää 🙂 Edes väliaikainen karvainen kaveri olisi tervetullut asuntooni Viikkiin.

Pikkuhiljaa myös asuinympäristö on tullut tutuksi. Viikissä kaikki on lähellä! Iso Prisma on aivan koulun vieressä. Täältä löytyy myös Alepa, Valintatalo ja sen yhteydestä posti. Ja tottakai myös opiskelijoiden juomapuoti Alko löytyy Viikistä! Jokeri bussilla 550 pääsee Viikistä noin 5 minuutissa Itäkeskukseen, mikä autuus! Tarvitset sitten housuja, paitoja tai vaikkapa sisarustenlapsille leluja, ne löytyy Itiksestä. Ei tarvitse lähteä keskustaan etsiskelemään liikkeitä kun ne löytyvät saman katon alta lähempääkin. Kuinka helppoa (ja petollista..)! Suosittelen ottamaan vain käteistä mukaan, muuten pankkitili näyttää pyöreää lukua 😉

Muuten, nyt voi jo aloittaa joulun odottamisen… <3 Jouluun on alle kaksi kuukautta!

 

~Sanna-Kaisa ja piparkakun tuoksuiset kynttilät~