Author Archives: Noora Juhannusvuori

Valkoisen enemmistön draama?

Draamaelokuvissa käsitellään usein vastoinkäymisiä ja sosiaalisia ongelmia kuten esimerkiksi köyhyyttä, epätasa-arvoa, päihde- ja mielenterveysongelmia, avioeroa jne. Yleensä näitä ongelmia kuvataan kuitenkin valkoisen enemmistön näkökulmasta ja vähemmistöt jäävät korkeintaan sivuosaan. Silloinkin, kun vähemmistön ongelmat pääsevät elokuvassa esille, olennaisena osana ongelman ratkaisussa toimii yleensä valkoinen roolihahmo. Usein hän on jopa elokuvan pääosassa, kuten esimerkiksi elokuvassa Freedom Writers (2007). Monessa tositapahtumiin tai kirjaan perustuvassa elokuvassa myös valitaan valkoinen näyttelijä esittämään henkilöä, joka ei kirjassa tai todellisessa elämässä ole ollut valkoinen.

2000-luvulla kuitenkin tummaihoiset ohjaajat ja näyttelijät vaikuttavat tehneen aiempaa enemmän elokuvia, joissa myös heidän äänensä pääsee kuuluviin. Usein tällaiset elokuvat ovat olleet historiallisia tai elämäkerrallisia draamoja. Näistä esimerkkeinä ovat Oscar-ehdokkaanakin olleet 12 Years a Slave (2013) ja Selma (2014) sekä Yhdysvalloissa tänä vuonna ilmestyvät Fences ja Hidden Figures. Elokuvilla on tärkeä tehtävä nostaa esiin mustien kohtaamaa epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa, mutta historiallisten ja elämäkerrallisten draamojen lisäksi näkisin mustia mielelläni myös ”tavallisen” amerikkalaisen roolissa, jotka yleensä annetaan valkoisille.

Pystyn helposti nimeämään muutamia mustia elokuvanäyttelijöitä, mutta muiden vähemmistöjen kohdalla se ei olekaan niin helppoa ja mieleen tulevat nimet ovat lähinnä tv-ohjelmista tuttuja näyttelijöitä. Latinojen, aasialaisamerikkalaisia tai alkuperäisväestön asema amerikkalaisessa elokuvassa on vielä mustiakin huonompi. Historiallisia ja elämäkerrallisia draamoja tehdään paljon, mutta en muista nähneeni niitä juurikaan latinojen, aasialaisamerikkalaisten tai alkuperäisväestön näkökulmasta. Ne kuitenkin antaisivat monipuolisemman kuvan Yhdysvalloista ja sen historiasta. LA Timesin artikkelin mukaan nämä vähemmistöt ovatkin elokuvissa huonosti edustettuina ja roolit ovat usein stereotyyppisiä. Sekään ei ole elokuvantekijöihin vaikuttanut, että neljäsosa yhdysvaltalaisista elokuvissakävijöistä on latinoja.

Tv-sarjoissa näkyy jo enemmän muitakin kuin valkoisia näyttelijöitä ilman, että heidän roolinsa olisivat tyypillisiä vähemmistöille aiemmin annettuja rooleja ja sairaaladraama Greyn anatomia (2005-) on tästä hyvä esimerkki. Toivottavasti sama ilmiö tulee pian myös elokuvien puolelle ja saadaan nähdä hyviä draamaelokuvia, joissa näyttelijän ihoväri ei enää määrää hänelle annettavaa roolia. Monet draamoissa käsiteltävät sosiaaliset ongelmat ja vaikeudet kuitenkin koskettavat kaikkia ihmisiä.

Noora Juhannusvuori