Pohdintaa geomedia-käsitteen määrittelystä

Kirjoitimme keskustelupuheenvuoron siitä, mitä tarkoittaa opetussuunnitelmiemme perusteissa maantieteen alla mainittava käsite geomedia. Julkaisimme tekstin Terra-lehdessä, jota julkaisee Suomen maantieteellinen seura.

Geomedia on monelle melko uusi ja tuntematon käsite. Se tuotiin esiin ensimmäisi kertoja opetussuunnitelmien perusteiden uudistuksissa muutama vuosi sitten niin lukion kuin perusopetuksenkin suunnitelmissa.

Etuliite geo tarkoittaa joko Maata, Maapalloa, tai maantiedettä tai maantieteellistä. Niinpä geomedia tarkoittaa siis tietoa Maasta, massaviestinnällä välitettyä tietoa Maasta ja maantieteellistä tietoa. Määrittelemme keskustelupuheenvuorossa geomedian, että geomedia tarkoittaa erilaista mediaa – massamediaa, joilla voidaan kerätä, tallentaa, käsitellä tai välittää maantieteellistä (paikkaan tai sijaintiin sidottua tai Maata kuvaavaa) tietoa. Mielestämme keskeistä määritelmässä on, että tieto on maantieteellista tietoa kohteesta, paikasta tai alueesta, ja että se in sidottavissa johonkin sijaintiin.

Tekstissämme pohdimme myös, että geomediaa on tärkeä opettaa, koska mm. paikkatieto on yhä tärkeämpi osa tavallisten kansalaisten arkea, sillä se on läsnä useissa sovelluksissa ja palveluissa, kuten karttaohjelmissa ja sääsovelluksissa. Maantieteessä kartat ovat aina olleet keskeisessä roolissa, ja tietokoneiden, digitaalisten aineistojen ja yleisen teknologisen kehityksen myötä paikkatiedon tallennus ja käyttö on muuttunut entistä helpommaksi. Tämä on johtanut paikkatiedon murrokseen niin yhteiskunnassa kuin maantieteellisessä tutkimuksessa viime vuosikymmeninä. Geomedia on monessa muodossa osa jokapäiväistä arkeamme, ja sen avulla välitetään tietoa lukijalle tai katsojalle, mutta sen lisäksi kriittinen geomedian lukutaito on tärkeää, jotta tiedon oikeellisuus ja luotettavuus voidaan varmistaa.

Lue lisää ja tutustu keskustelupuheenvuoroomme:

Muukkonen, Hynynen, Jäntti & Lammi (2022). Geomedia on keskeinen osa maantieteen opetusta, mutta miksi ja mitä se on? Terra 134:3, 191-193. https://terra.journal.fi/article/view/121685/73054