Opiskelijoiden ja valmistuneiden kertomuksia

Eeva-Maria Viljakainen

Lukiossa kiinnostuin mantsasta ja avoimessa vietetty vuosi vahvisti asian. Helsingin yliopistossa aloitin vuonna 2005. Erikoistumislinjani on geoinformatiikka.

Sivuaineinani olen lukenut verkostoyliopistossa matkailua, joka kiinnostaa vapaa-ajallakin sekä muuten kansantaloustiedettä, aluetiedettä ja tilastotiedettä, jotka tukevat hyvin muun muassa geoinformatiikan opintoja. Nyt (2007) aloitan JOO-sopimuksella lukemaan TKK:lla kaupunkisuunnittelua, joka painottuu aluetieteen puolelle.

Avoimessa tehdyt opinnot auttoivat valitsemaan erikoistumislinjaksi geoinformatiikan, josta olen ollut aina kiinnostunut. Muuten olen tehnyt aika järjestelmällisesti opintoja, mutta ottanut kursseja mielenkiinnon mukaan, mitä eteen on tullut. Aloittaessani ei kuitenkaan ollut käsitystä työmahdollisuuksista, mutta nyt sekin puoli on tullut tutuksi.

Opinnot ovat edenneet täysin suunnitelmien mukaan. Yllättävistä mahdollisuuksista johtuen jopa hieman etuajassa. Ekan vuoden Lammin kenttäkurssilta on hauskat muistot, jokunen opettaja on jäänyt persoonallisella tyylillään mieleen ja kummallisinta on se, miten nopeasti aika meneekään.

Se, että kaikkea ei tarvitse päntätä ulkoa kannesta kanteen, vaan enemmin sisäistää, mitä onkaan tekemässä, on keskeisin maantieteen opinnoissa oppimani asia. Se on nimittäin yllättävän vaikeaa aluksi. Toiseksi, kun jaksaa puurtaa, niin se kyllä palkitsee ja työkokemusta kannattaa hankkia.

Laura Savolainen

Maantieto oli koko koulutaipaleeni ajan yksi lempioppiaineistani, ja lukion ensimmäisellä mantsan kurssilla minulle kirkastui, että sitä haluan opiskella enemmänkin. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatkoin lukemista, ja pääsin sisään Helsingin yliopiston maantieteen laitokselle suoraan lukiosta vuonna 2000.

Koska minulla ei opiskelun aloittaessani ollut mitään tarkkoja suunnitelmia – ainoa toiveeni oli ollut päästä opiskelemaan maantiedettä kokonaisuudessaan, ilman tarkempaa erittelyä – opiskelutaipaleeni on ollut enemmänkin virran mukana kulkemista.

Monien mutkien kautta olen valinnut erikoistumisaloikseni kehitysmaantieteen ja maantieteen opettajan suuntautumisvaihtoehdon. Kehitysmaantieteen pariin ajauduin jo fuksivuoden jälkeen, sillä valitsin ensimmäiseksi sivuaineekseni kehitysmaatutkimuksen valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Opettajalinjalle sen sijaan päädyin melkeinpä vahingossa, ilman kutsumuksellisia etukäteissuunnitelmia. Lähdin jo fuksina mukaan Maantieteen Opiskelijat ry:n (MaO) toimintaan, ja erityisesti opiskelijatuutorointikokemusteni pohjalta päätin haluta isona opinto-ohjaajaksi. Koska en kuitenkaan halunnut luopua mantsasta, päätin aloittaa idean toteuttamisen hankkimalla ensi alkuun maantieteen opettajan pätevyyden.

Opinnoissani olen noudattanut periaatetta, jonka mukaan kokeilen kaikkea, mikä tuntuu vähänkin kiinnostavalta. Niinpä aloittamiani sivuainekokonaisuuksia on monta, ja keskenjääneitä melkein yhtä monta. Opintorekisteristäni löytyy kursseja esimerkiksi Latinalaisen Amerikan tutkimuksesta, ympäristönsuojelutieteestä, johtamisesta ja historiasta. Haahuilujeni jälkeen löysin kuitenkin vihdoin etsimäni, ja valitsin sivuaineekseni ympäristökasvatuksen.

Olen erittäin tyytyväinen, että olen saanut opiskella ennen opintoaikojen rajaamista: nykyisenkaltaisten rajoitusten puitteissa tuskin olisin ehtinyt löytää ”sitä oikeaa” suuntaa opinnoilleni. Yleisesti ottaen opintotaipaleelleni on ollut tyypillistä kaikenlaisten pitkän tähtäimen suunnitelmien puute, mikä ei nykyaikana taida kuitenkaan olla kehuskelun arvoinen asia… Tavoitteellisia suunnitelmia aloin rakentaa vasta vuonna 2004, selvitettyäni itselleni, että haluan suorittaa maantieteen opettajan pätevyyden.

Antoisinta ja mieleenpainuvinta opiskelussani on ehdottomasti ollut ainejärjestötoimintaan osallistuminen sekä opettajan pedagogisten opintojen suorittaminen. Ainejärjestötoiminnan kautta löysin kiinnostuksenkohteeni, ja pedagogiset opinnot puolestaan ovat konkreettisuutensa vuoksi parasta, mitä olen yliopistossa opiskellut.

Tärkein asia, jonka olen oppinut maantieteestä alana, on se, että tavoitteena ei ole vain muinaisten, ”suurien” ajattelijoiden teorioiden ulkoa opetteleminen, vaan ennen kaikkea oman ajattelun sekä havainnointi- ja päättelykyvyn kehittyminen. Jei!

© 2018 A MarketPress.com Theme