Digiloikasta kuoriutuu olympiatiimi!

Lukiolaisille suunnatut tiedeolympialaiset ovat Aasiassa mm. suosittu tapa päästä huippuyliopistoihin. Suomen Geologinen seura lähettää Renlundin säätiön rahoituksella ensimmäisen kerran maajoukkueen IESO:on, (International Earth Science Olympiad), ja digiloikkaajat ovat mukana olympiavalmennuksessa.

Suomen Geologisen seuran ja maan yliopistojen pitkäaikaisena tavoitteena on parantaa geologian tunnettavuutta lukiolaisten keskuudessa.  Yksi tapa on tarjota houkuttelevia mahdollisuuksia lukiolaisille. Tänä kesänä maajoukkue kootaan muutaman lukion opiskelijoista, mutta tulevaisuudessa valinta tullaan tekemään kansallisilla karsinnoilla, ja menestys kilpailuissa voi poikia yliopistopaikan. Kilpailu on 12. järjestyksessään ja pidetään elokuussa 2018 Bangkokin lähistöllä Thaimaassa. Kilpailuissa edustaa kolmisenkymmentä maata jokaiselta mantereelta.

Taso kilpailuissa on todella kova: monet kilpailukysymykset sopisivat vaikka kanditenttiin. Maajoukkuekandidaateille järjestetään lyhyt valmennusleiri Lammin biologisella asemalla kesäkuun alussa, 6.-8.6.2018, ja digiloikkaajat lähtevät leirille mukaan. Toiminnassa mukana pääsemme testaamaan materiaaliamme erilaisien ryhmien käytössä ja parannamme käsitystämme siitä, mitä tulevaisuudessa rakennettavaan sisäänpäästyväyläksi tarkoitettuun MOOC-kurssiin tarvitaan lukiolaisten kannalta.

 

-Sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *