Siirtymävaihe

Geologian ja geofysiikan uusi digiloikkaprojekti jatkaa siitä mihin kandiohjelman loikka päättyy.

Kandiohjelman projektissa olemme keskittyneet maanpinnan päällisten kohteiden tallentamiseen valokuva-aineistoin ja kolmiulotteisin mallein, ja uuden projektin siivillä sukellamme maanalaiseen maailmaan. Tulemme muun muassa luomaan jo viime projektin yhteydessä kerättyjen sekä uusien maatutka-aineistojen pohjalta kolmiulotteisia malleja erilaisista maankamaran rakenteista joita ei omin silmin voi luonnossa todistaa. 3D-tekniikkaa voidaan myös käyttä havainnollistamaan hankalia, avaruudellista hahmotuskykyä vaativia konsepteja mm. petrografisissa sovellutuksissa.

Vuoden ensimmäinen kenttäreissu toteutettiin 13.-14.2 Hämeenlinnan Valajärvelle. Reissulla keräsimme aineistoa sekä vanhaan että uuteen projektiin, mutta keskityimme maatutkaamaan Salpausselän kainalossa olevan järven ympäristöä. Alkuvuosi on siirtymävaihetta vanhasta projektista uuteen.

 

 

-Sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *