Tyytyykö maahanmuuttajataustainen hoitaja osaansa?

Miika Saukkonen (31.8.2015)

Tämä artikkeli on tiivistelmä pro gradu -tutkielmasta Hoivatyöläiset ja ammatillinen kansalaisuus. Ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden edellytykset kotihoitotyön arjessa.

Ladattava PDF-versio: Tyytyykö maahanmuuttajataustainen hoitaja osaansa?

Tässä tiivistelmässä esittelen kotihoidon työntekijöitä koskevan pro gradu -tutkielmani, joka valmistui toukokuussa 2015. Tutkielma tarkastelee ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden edellytyksiä maahanmuuttajataustaisten hoivatyöläisten arjessa. Aiheeseen pureudutaan analysoimalla Helsingin kaupungin kotihoidossa työskentelevien maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden kokemuksia ja odotuksia koskien heidän asemaansa ja toimintamahdollisuuksiaan työntekijöinä.

Alun perin tarkoituksena oli tutkia, miten hoivatyöläiset kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa työnsä eri aspekteihin ja millainen rooli ammattiyhdistystoiminnalla on näissä pyrkimyksissä. Haastatteluaineisto kuitenkin osoitti, että työntekijöiden vaikuttamiskokemukset olivat vähäisiä ja suhde ammattiliittojen toimintaan oli hyvin etäinen. Toinen merkittävä huomio oli, että monet haastatelluista pitivät tilannettaan työssä hyvänä tai ”riittävän hyvänä”. Näistä syistä päädyin asettamaan tutkimuskysymykseni toisin. Päätin tutkia sitä, millaiset sosiaaliset järjestykset ja normatiiviset odotukset saavat työntekijöitä pitämään tilannettaan kotihoidon työntekijöinä ”riittävän hyvänä” ja miten ne jäsentävät heidän mahdollisuuksiaan ammatilliseen yhteisöllisyyteen ja toimijuuteen.

Tutkielma osallistuu Guy Standingin (2009) avaamaan keskusteluun ammatillisesta kansalaisuudesta. Standing tarkoittaa ammatillisella kansalaisuudella ammateille perustuvaa yhteisöllisyyttä ja toimijuutta, työn ottamista työntekijöiden hallintaan. Tutkielmassa esitetään, että Standing ei ole kiinnittänyt riittävän suurta huomiota siihen, miten eri työntekijäryhmien asema ja heidän työnsä saama arvostus vaikuttaa ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden edellytyksiin. Korkeampaa arvostusta nauttivat ammatit ovat otollisempia ammatillisen identiteetin ja yhteisöllisyyden rakentumiselle kuin ammatit, joiden yhteiskunnallinen ja kulttuurinen arvostus on heikko ja joista monet työntekijät haluavat siirtyä muualle. Vanhustenhoito ja erityisesti kotihoito ovat esimerkki alasta, jolla raskaiden työolojen ja matalien palkkojen vuoksi työntekijöiden vaihtuvuus on korkeaa ja ammattiin identifioituminen heikkoa.

Tämä tiivistelmä käy läpi tutkielman keskeiset tulokset. Aluksi esitellään tutkimuksen taustaa sekä tutkimuksessa käytettyä aineistoa ja menetelmiä.

Taustaa: Vanhustenhoidon aliarvostettu ja kurjistuva työ

Vanhustenhoito ja hoivatyö yleensä ovat pitkään kärsineet yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta aliarvostuksesta. Tilanteen taustalla ovat myös hoivatyöläisten vaikeudet luoda kollektiivista neuvotteluvoimaa suhteessa työnantajapuoleen.

Vanhustenhoidon ja erityisesti kotihoidon työn on nähty Suomessa kurjistuvan kustannustehokkuutta priorisoivan politiikan seurauksena. Kustannustehokkuuden tavoittelu samalla, kun väestön ikääntyminen kasvattaa vanhustenhoidon asiakasmääriä, näyttää johtaneen työolojen heikentymiseen ja työntekijöiden pakenemiseen alalta. Kustannustehokkuuden logiikan käyttöönoton seurauksena hoitajien työolot ovat heikentyneet, ja hoitajien tyytymättömyys näkyy tutkimuksissa hyvin selvästi.

Julkinen valta on pyrkinyt vastaamaan tilanteeseen ainakin osittain ohjaamalla ohjata maahanmuuttajataustaista työvoimaa vanhustenhoidon ja kotihoidon työhön, ja tämä näkyy varsinkin pääkaupunkiseudulla lähihoitajakoulutuksessa sekä työpaikoilla. Tästä syystä voidaan katsoa, että erityisesti maahanmuuttajataustaisten hoivatyöläisten kokemusten ja odotusten tarkastelu avaa näkökulmia ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden mahdollisuuksiin tulevaisuuden hoivatyössä.

Aineisto ja menetelmät

Tutkielman aineistona käytetään Helsingin kaupungin kotihoidon työntekijöiden haastatteluja, jotka tehtiin kevään ja kesän 2012 aikana tutkimushankkeessa ”Maahanmuuttajataustaisten hoitajien ammatillisten subjektiviteettien muotoutuminen vanhustyössä”. Suurin osa (13/19) työskenteli hoitajina. Joukossa oli myös kolme sairaanhoitajaa, yksi terveydenhoitaja ja kaksi työskenteli avustajina. Vain kaksi haastatelluista oli miehiä. Puolet haastateltavista oli ollut nykyisessä työpaikassa vasta alle vuoden. Ainoastaan yksi haastateltava oli ollut työpaikassa yli viisi vuotta.

Haastatteluja tehtiin yhdeksällä eri kotihoidon lähipalvelualueella ympäri Helsinkiä. Haastattelut kestivät yleensä vajaasta tunnista hieman yli tuntiin. Käytössä oli haastattelurunko, joka sisälsi kysymyksiä koskien mm. työntekijöiden maahanmuuttoa, työ- ja opiskeluhistoriaa, työn organisointia ja työympäristöä nykyisessä työssä, työntekijöiden tulevaisuuden suunnitelmia, palkkatasoa sekä ammattiliittoja.

Kaikki haastatellut olivat syntyneet Suomen ulkopuolella ja muuttaneet Suomea alemman elintason maista. Eniten oli Virosta (5) ja muualta entisen Neuvostoliiton alueelta (3) muuttaneita. Kaakkois-Aasiasta muuttaneita oli kolme. Afrikasta yli 10 vuotta sitten muuttaneita oli kaksi, ja vasta hiljattain Afrikasta muuttaneita oli kaksi. Suurin osa oli muuttanut Suomeen nuorina aikuisina, osa keski-ikäisinä, ja kaksi oli muuttanut jo lapsena perheensä mukana. Osalla haastateltavista oli työkokemusta lähtömaastaan, osa oli tullut työelämään vasta Suomessa.

Haastatteluaineiston analyysissa hyödynnettiin teema-analyysia ja odotusanalyysia. Teema-analyysin avulla haastatteluista etsittiin tutkimuskysymysten kannalta olennaisimpia teemoja. Odotusanalyysin avulla tarkasteltiin haastateltujen hoivatyöläisten odotuksia liittyen asemaansa ja toimintamahdollisuuksiinsa suomalaisessa työelämässä.

Kiire ja työmäärä yllättää

Haastatelluilta työntekijöiltä kysyttiin, millaista oli aloittaa työ kotihoidossa. Heidän vastauksistaan on luettavissa erilaisia työtä ja työyhteisöä koskevia odotuksia. Kuvaillessaan työpaikkansa ensivaikutelmia haastateltavat tuovat esille, mikä heistä oli yllättävää tai huomionarvoista. Vastaavasti he jättävät mainitsematta sellaisia asioita, joita he pitivät itsestään selvinä. Monet haastateltavista arvioivat nykyistä työpaikkaansa positiivisesti suhteessa kokemuksiinsa aiemmista työpaikoistaan. Monet pitivät mainitsemisen arvoisena esimerkiksi sitä, että esimies on hyvä tai ylipäänsä “normaali ihminen”. Tämä kertoo siitä, että ei ole aina itsestään selvää, että heille tarjolla olevissa työpaikoissa esimies kohtelisi heitä asiallisesti.

Haastateltavien kokemukset eivät kaikilta osin täyttäneet heidän odotuksiaan. Osalle haastateltavista tuli yllätyksenä esimerkiksi se, kuinka suuri vastuu ja työmäärä kotihoidon työntekijöillä on. Samalla kiire ja henkilöstön alimitoitus nousivat haastatteluissa odotuksiin nähden yllättävinä tai huomion arvoisina asioina. Kiireen vallitessa myös monen maahanmuuttajataustaisen työntekijän kokemat kielivaikeudet korostuvat toisella tavalla kuin tilanteessa, jossa työntekijällä olisi rauhassa aikaa perehtyä uusiin työtehtäviinsä.

Uuden työntekijän tasavertainen työyhteisöön mukaan pääsy ei myöskään näyttäydy aina itsestään selvänä asiana. Eräs työntekijä arveli olevan tavallista, että uutta työntekijää koetellaan aluksi. Voi kestää aikansa, ennen kuin uusi työntekijä tulee tutuksi tiimille, ja vasta sitten uusi työntekijä voi kokea tulleensa hyväksytyksi. On myös kokemuksia siitä, että varsinkin maahanmuuttajataustaiset työntekijät ovat aluksi työpaikalla melko yksinäisiä.

Eräs hoitaja kuvaili nykyistä työpaikkaansa suvaitsevammaksi ja monikulttuurisemmaksi kuin aiempia työpaikkojaan, mutta silti hän kertoo kokeneensa ”kulttuuritörmäyksen” huomatessaan esimerkiksi sen, että jotkut työntekijöistä eivät edes tervehdi eivätkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Kanssakäyminen työkaverien kanssa on yleensäkin melko rajallista, koska esimerkiksi yhteisiä ruokataukoja ei ole. Eräs työntekijä piti huomionarvoisena, että tässä työpaikassa työkavereiden kanssa puhutaan ainoastaan työjuttuja.

Vaikuttaa siltä, että samalla kun kotihoidon työvoimatarpeeseen pyritään vastaamaan ohjaamalla maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita kotihoitotyöhön, riittävää huomiota ei ole aina kiinnitetty uusien työntekijöiden tukemiseen niissä alkuvaiheen haasteissa, jotka voivat korostua maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden kohdalla. Työyhteisön tuen varaan ei voi laskea, jos yhteistä aikaa ei ole ja kaikki työntekijät ovat kiireisiä.

Koulutustaustan ja työhistorian merkitys

Osa haastattelemistamme työntekijöistä oli suuntautunut hoitoalalle lähtömaassaan ja osa oli päätynyt alalle vasta Suomessa. Heidän koulutustaustallaan ja työhistoriallaan oli selvä yhteys heidän odotuksiinsa. Hoitoalalle jo ennen Suomeen tuloaan suuntautuneilla ja kokeneemmilla, itsensä hoitotyön ammattilaisiksi kokevilla hoivatyöläisillä oli enemmän odotuksia sen suhteen, miten hoitotyötä pitäisi tehdä ja miten he haluavat sitä tehdä.

Monet niistä, joilla ei Suomeen saapuessaan ollut hoitoalan koulutusta, päätyivät aluksi tekemään esimerkiksi siivoojan töitä tai muita vähäisempää kielitaitoa ja koulutustasoa vaativia töitä. Tässä joukossa selvästi harvempi arvioi työpaikkojaan kriittisesti varsinkaan ammattilaisena kehittymisen tai työpaikalla vaikuttamisen näkökulmasta.

Vasta Suomessa alalle päätyneiden hoivatyöläisten kokemukset aiemmista työpaikoistaan esimerkiksi siivoojan työssä olivat osittain hyvin huonoja. Aineiston perusteella turvattomuus ja työnantajan mielivalta ei ole poikkeuksellista töissä, joita maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille on Suomessa tarjolla.

“Koulusta lähtien ei ole enää mulla ollut ongelmia. Mutta kyllä mä oon kokenut sen siivousfirmassa hyvin, et siel mulle se työnantaja sanoskin, et sulla pitäs olla koko ajan mielessä että sinä olet virolainen ja minä suomalainen. (…) Maahanmuuttajana sä et voi olla kuitenkin semmoisessa yksityisessä pienessä liikkeessä, missä sulla ei ole muita työkavereitakin, nähtävillä. Et siellä voidaan tehdä kyllä kaikkea, sen verran et sulla ei ole mahdollisuutta paljon suojata itsestäsi.” (Lainaus virolaissyntyisen hoitajan haastattelusta)

Edellä kuvatun kaltaiset kokemukset vaikuttavat maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden odotuksiin, ja ne tarjoavat vertauskohdan, jota vasten monen haastateltavan on helppo pitää nykyistä tilannettaan kotihoidon työntekijänä “riittävän hyvänä”.

Palkkataso, ammattilaisen arvo ja elinkustannukset

Myös suhtautuminen hoitajien palkkatasoon noudatteli samaa jakoa. Kaikki ne, jotka sanoivat olevansa tyytyväisiä nykyiseen palkkaansa, olivat suuntautuneet hoitajan työhön vasta Suomessa, eikä heillä ollut vielä pitkää työhistoriaa kotihoidossa. Vastaavasti useimmat niistä haastatelluista, jotka olivat olleet alalla useampia vuosia, pitivät palkkaa riittämättömänä. Aineiston perusteella näyttää myös siltä, että uudet maahanmuuttajat ovat useammin tyytyväisiä palkkatasoon kuin ne, jotka ovat asuneet Suomessa kauemmin. Palkkaa koskevat odotukset eivät vaihdelleet vastaajan kansal-lisuuden tai kulttuurisen taustan mukaan.

Osa haastateltavista kritisoi palkkaa viitaten korkeisiin elinkustannuksiin, osa haastateltavista kritisoi palkkaa viitaten työn haasteellisuuteen. Tässä on nähtävissä eroja sen suhteen, millaisen hoitajaidentiteetin haastateltavat ovat omaksuneet. Osa saattoi kokea, että he työntekijöinä ovat niin arvokkaita, että heille kuuluisi parempi palkka. Osa ei vedonnut työn arvoon tai haastavuuteen vaan siihen, että palkan pitäisi riittää elämiseen tässä korkeiden elinkustannusten maassa.

Tyytymättömyys palkkaan ja hoitajien määrän alimitoituksesta johtuvaan kiireeseen on yleistä, mutta se ei näytä tällä hetkellä kanavoituvan vaikuttamispyrkimyksiksi. Sen sijaan se näkyy siinä, että vaihtuvuus kotihoidossa on suurta, eli hyvin monet työntekijät päätyvät vaihtamaan työpaikkaa ja ammattia. Haastatteluista kävi ilmi, että myös maahanmuuttajataustaisten kotihoidon työntekijöiden keskuudessa on yleistä, että työntekijät harkitsevat työpaikan tai ammatin vaihtoa.

Muutostoiveet ja vaikutusmahdollisuudet

Kysyimme kotihoidon työntekijöiltä, mitä he muuttaisivat nykyisessä työssään, jos voisivat. Yleisimpiä vastauksia oli, että työntekijämäärää tulisi lisätä, ja että palkka saisi olla parempi. Nämä asiat nousivat haastatteluissa esille myös ammattiliitoista puhumisen yhteydessä.

Huomattava osa haastateltavista kuului ammattiliittoon, mutta ammattiliitot näyttäytyvät heille silti varsin etäisinä. Osa sanoi toivovansa ammattiliitoilta voimakkaampaa ja hoitajalähtöisempää kamppailua hoitajien yhteisten etujen puolesta. Esille ei kuitenkaan noussut tapauksia, joissa haastatellut olisivat pyrkineet vaikuttamaan ammattiliittojen toimintaan sisältäpäin. Ilmeisesti omaan asemaansa vaikuttaminen on kysymys, johon nähdään nykyisessä tilanteessa lähinnä vain yksilöllisiä ratkaisuja, kuten työpaikan tai ammatin vaihto.

Osa haastateltavista piti arvossa sitä, että ammattiliitot ovat olemassa ja tasapainottavat työnantajapuolen valtaa työelämässä. Eräs työntekijä näki ammattiliitot parhaimmillaan työntekijöiden välineenä kamppailla yhteisten etujensa puolesta. Ongelma on, että nykyiset liitot eivät ole sitä.

”Joskus sanotaan että yhteiskunnassa on kaks eri puoli, susia ja niinku lampaita. Lampaiden pitäis kerääntyä kaikki yhteen ja sitten taistella. Vaikka niillä ei oo sarvia. Mutta kuitenkin. Ammattiliitto on semmonen lampaiden niinku sarvi. Joskus iskee ja sitten toi susi tietää, ahaa, vetäytetään tätä.” (Lainaus ammattiliittoon kuulumattoman hoitajan haastattelusta)

Ammattiliittoon oli tavallisesti liitytty opintojen yhteydessä. Osa oli ilmaisen opiskelijajäsenyyden päätyttyä jättänyt jatkamatta jäsenyyttään. Haastateltaville ay-jäsenyydellä vaikutti olevan aktiivisen työväen solidaarisuuden sijaan pikemminkin ”vakuutussolidaarisuuden” kaltainen merkitys (vrt. Lehtonen & Liukko 2010, 125-134). Tällä tarkoitan sitä, että liittoon oli liitytty lähinnä työttömyyskassan takia ja siltä varalta, että tulisi vastaan jokin tilanne, jossa yksittäinen työntekijä tarvitsee liiton apua. Nykyistä tilannetta kuvaa se, että hyvin harva haastatelluista tiesi, kuka heidän luottamusmiehensä oli. Voimaannuttavia ja innostavia vaikuttamiskokemuksia ei tullut haastatteluissa esille.

Johtopäätökset: Moni hyväksyy osansa, mutta muutos on mahdollinen

Tutkielman mukaan vanhustenhoidossa ja kotihoidossa ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden rakentaminen on yhä ongelmallisempaa. Kiire, raskaat työolot, matalat palkat, alhainen hoivatyön yhteiskunnallinen ja kulttuurinen arvostus sekä vähäiset vaikutusmahdollisuudet muodostavat kotihoidon työssä asetelman, jossa mahdollisuus tehdä työnsä hyvin sekä kiinnittyä työyhteisöön ja ammattiin kärsii. Ammatillisen kansalaisuuden rakentaminen on haastavaa, kun yhä useammat ammattilaiset pakenevat alalta.

Hoivatyöläisten kuvaukset työhistoriastaan vahvistavat kuvaa maahanmuuttajataustaisen työvoiman haavoittuvammasta asemasta sekä rajatummista toimintamahdollisuuksista työelämässä. Kokemukset erilaisista matalapalkkaisista ja vähemmän arvostetuista töistä ovat vaikuttaneet heidän odotuksiinsa koskien heidän asemaansa ja toimintamahdollisuuksiaan työelämässä. Se, että monet heistä kokevat kotihoitotyön itselleen ”riittävän hyväksi”, on ymmärrettävä tätä taustaa vasten.

Tutkielman mukaan hoitoalalle jo ennen Suomeen tuloaan suuntautuneilla ja kokeneemmilla, itsensä hoitotyön ammattilaisiksi kokevilla hoivatyöläisillä on korkeampia odotuksia esimerkiksi työehtojen, ammattilaisena kehittymisen ja työpaikalla vaikuttamisen suhteen. Toisaalta tilanne voi muuttua ajan myötä. Niiden työntekijöiden joukossa, jotka olivat päätyneet hoivatyöhön vasta Suomessa muiden vaihtoehtojen puutteessa, ne, jotka olivat asuneet Suomessa kauemmin ja joilla oli pidempi työhistoria, olivat yleensä muita kriittisempiä kotihoitotyön palkkatasoa ja työoloja kohtaan.

Tutkielmassa tarkastellaan työntekijöiden kohtaamia eriarvoisuuden muotoja ammatillisen kansalaisuuden esteinä. Tässä hyödynnetään Joan Ackerin (2006) käyttämää eriarvoisuusregiimien käsitettä. Tutkielman mukaan julkisen kotihoidon tilanteessa merkittävimmät ja perustavimmat hoivatyöläisiä koskevat eriarvoisuuden muodot liittyvät kotihoidossa työorganisaation toiminnan resursseja ja päämääriä sekä työn organisointia koskevaan päätöksentekoon. Tämä päätöksenteko on organisaatiossa kaukana hoivatyön tekijöistä. Kaukana ylemmällä tasolla tehdyt päätökset resursseista rajaavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet hyvin kapeiksi.

Joan Ackerin mukaan eräs työorganisaatioiden eriarvoisuusregiimeihin liittyvä kontrollin muoto on se, että töihin rekrytoidaan suhteellisen heikossa työmarkkina-asemassa olevia työntekijöitä. Se, että töihin palkataan esimerkiksi maahanmuuttajanaisia, joilla on rajatummat työllistymismahdollisuudet ja jotka ovat siksi taipuvaisia hyväksymään matalammat palkat, on valtaeroja ylläpitävä kontrollin muoto. Tutkimusaineiston perusteella tämä kuvaus vastaa kotihoidon tilannetta. Näyttää siltä, että kotihoidon rekrytointiongelmiin ja työntekijöiden alalta pakenemiseen ei haeta ratkaisua niinkään työehtojen ja työolojen parantamisesta vaan siitä, että työhön rekrytoidaan sellaista työvoimaa, jolle ei ole parempia töitä tarjolla.

Ammatillisessa kansalaisuudessa on kyse siitä, että työntekijät ottavat haltuun työtään koskevaa valtaa ja kontrollia. Kotihoidon tilanteessa tällaiselle kehitykselle ei ole näköaloja niin kauan kun resurssien vähyydellä voidaan torjua kaikki työntekijöiden muutostoiveet ja vaikuttamispyrkimykset. Vaikuttaa siltä, että ammatillisen kansalaisuuden edellytysten luominen vaatisi merkittäviä muutoksia siellä, missä vanhustenhoidon resursseista päätetään, eli valtakunnallisen ja kunnallisen päätöksenteon tasolla. Tämä tuskin on mahdollista ilman hoivatyöläisten ja heidän asiakkaidensa intresseistä lähtevää laajempaa yhteiskunnallista ja poliittista painostustoimintaa, joka vaatisi hoivatyöhön parempia resursseja ja puolustaisi hoivan logiikkaa kustannustehokkuuden logiikkaa vastaan. Vanhustenhoidon työn jatkuva kurjistuminen talouskuripolitiikan ja kustannustehokkuuden logiikan vallitessa on uhkakuva, jonka toteutuminen tai torjuminen on kuitenkin kiinni ihmisten toiminnasta.

Tutkimukseni perusteella moni maahanmuuttajataustainen hoitaja on taipuvainen hyväksymään osansa hoivatyöläisenä ennen kaikkea rakenteellisista, työmarkkinoiden kerrostuneisuuteen liittyvistä syistä. Kokemukset työelämän eriarvoisuudesta ja rajatuista mahdollisuuksista saavat monet asettamaan odotuksensa sellaiselle tasolle, että hoitajan työ näyttää olosuhteisiin nähden riittävän hyvältä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajataustaisten hoitajien välillä on eroja, ja että odotukset työtä kohtaan voivat muuttua. Ennen Suomeen tuloaan hoitoalalle suuntautuneet ja pidempään Suomessa asuneet hoitajat olivat pääsääntöisesti kriittisempiä esimerkiksi työehtoja kohtaan. Tutkimuksen perusteella hoivatyöläiset eivät koe voivansa yksilöinä vaikuttaa asemansa parantamiseksi muuten kuin vaihtamalla työpaikkaa. Tilanne voisi muuttua, jos ammattiliitot toimisivat uskottavalla tavalla hoitajien joukkovoimaan perustuvana muutosliikkeenä.

Tutkimukseen on haastateltu vain maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, jonka vuoksi aineisto ei mahdollista vertailuja maahanmuuttajataustaisten ja suomalaissyntyisten hoivatyöläisten välillä. On kuitenkin hyvin mahdollista, että maahanmuuttajataustaiset työntekijät eivät lopulta poikkea paljon muista hoivatyöläisistä siinä, miten he kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa asemaansa.

Kirjallisuutta

Acker, Joan (2006). Inequality Regimes Gender, Class, and Race in Organizations. Gender and Society, 20 (4), 441-464.

Bradley, Harriet & Healy, Geraldine (2008). Ethnicity and Gender at Work. Inequalities, Careers and Employment Relations. Palgrave Macmillan, Basingstoke.

Standing, Guy (2009). Work after Globalization: Building Occupational Citizenship. Edward Elgar, Cheltenham.